Vaatekaapin karsintaoperaatio

 Tänään viimein otin haasteekseni karsia vaatekaappini. Olen tehnytkin jonkin tasoista karsimista tässä pitkin matkaa - mutta tänään tein sitten loput (tai en ihan kaikkea, mitä olisi tehnyt mieli, mutta kuitenkin). Vaatekaapissani on sekaisin talvivaatteita, kesävaatteita, arkivaatteita, juhlavaatteita, vaatteita lapsuudesta, vaatteita teinivuosilta, raskausvaatteita, liian pieniä vaatteita, vähän isoja vaatteita, kuluneita vaatteita, rähjäisiä maalivaatteita, kutittavia vaatteita, rikkinäisiä vaatteita, ihania vaatteita. Tänään yritin siis ottaa pois ns. tyhmät vaatteet. Eli ne rikkinäiset, kuluneet, liian-jotain-vaatteet, ja vaatteet, joista en pitänyt ja joita ei ikinä tullut käytettyä. 

Tässä on siis ennen-kuva. Alhaalla farkut, oloasut, verkkarit, hommavaatteet, toisiksi alimmalla hyllyllä hameet, mekot ja shortsit. Sitä seuraavalla hyllyllä pitkähihaiset, topit ja t-paidat. Sitten urheiluvaatteet. Sitten yöpuvut ja jotain epämääräisiä liian isoja t-paitoja, joita pidän kotona, kun oikein tulee sellanen warm and fuzzy-olo. Toisiksi ylimmällä hyllyllä alusvaatteet ja sukat, ylimmällä huivit ja mun "lämpötossut". Vasemmassa kaapissa henkarissa roikkuu kaikki iloisesti sekaisin. Ylähyllyillä on talvisempia neuleita. 

Samin kaapin puolelle oli levinnyt mun uikkarit, vyöt, sukkahousut ja rintsikat. Jälkimmäisiä mulla on tuollainen iso Björn Borg-kassillinen täynnä, enkä käytä niistä melkein yhtiäkään. Suurin osa niistä on mun teinivuosilta. jolloin olin paljon hoikempi. Siellä on myös liivejä ajalta ennen raskautta ja imetystä, liian pieniä nekin. Otin kaikki väärän kokoiset (melkein kaikki oli myös rinnanympärykseltään liian isoja, minä kun en silloin tiennyt mitoituksesta mitään) rintsikat pussiin, jotka annan äidille ja siskolle sovitettavaksi. Jos ne on niillekin huonoja, en tiedä, mitä niille tehdä. Ottaako mikään kierrätyskeskus tai UFF edes hyväkuntoisia ja käyttämättömän näköisiä alusvaatteita vastaan? Vai meneekö roskiin? Nyt puhukoon, ken tietää. Hyvänkokoiset jätin jäljelle, niitä ei tullut montaa (varsin hankalaa, kun kuppikoko vaihtelee jopa päivässä aika paljon, koska imetän).

Yritin karsia myös turhat vyöt, joita tulikin sitten kolme (kirppikselle tai lahjoitettavaksi) ja yksi meni takaisin äidille, kun olin sen siltä joskus pöllinyt. Uikkareista yhdet meni roskiin, yhdet äitiyslaatikkoon (isot mammabiksut), ja kahdet jätin itselleni täksi kesäksi.

Alusvaatelaatikoista karsin äitiyslaatikkoon muutamat raskausajan pikkarit, parit pienet lähti pois, ja parit rikkinäiset roskiin. (Edelleen, kukaan ei varmaan ota tahrattomia pikkareita vastaan missään:D?) Sukista lähti pois parittomat, ja melkein kaikki villasukat lähti varastoon (ei ihminen tarvitse ainakaan kesällä kymmentä paria, kiitos mummot ja miehenmummot ja mummonkaimat). Jätin jäljelle kahdet lämpösukat ja yhdet villikset.

Tässä uusi, karsittu vaatekaappi. Alhaalla farkut ja rintsikat (ehkä pitäis hankkia niille joku laatikko), sitten tulee yökkärit ja urheiluvaatteet, sitten kevyitä kangashousuja ja leggingsejä, sitten topit, t-paidat ja kevyet tunikat. Sitten tulee hameet ja shortsit, ja toisiksi ylimmältä hyllyltä löytyy sukat ja pikkarit. Ylimmällä hyllyllä vyöt (käytän tosi harvoin), lämpötossut, bikinit ja sukkahousut. Vasen kaappi on kutakuinkin ennallaan, joitakin vaatteita sieltäkin lähti kiertoon.

Karsintaurakka ei ollutkaan niin tunteellinen, kuin olin etukäteen ajatellut. Ehkä olen muhitellut ajatusta (ja lukenut karsintaoppaita) niin pitkään, että nyt pystyin tekemään homman kylmän rauhallisesti. Jotain vaatteita vielä jäi, joista en hirveästi pidä, mutta olkoon. Vielä en ole valmis sen laatuiselle urakalle, olen tyytyväinen, että raaskin heittää edes rikkinäiset ja liian isot ja pienet vaatteet pois. Sekä koko joukon sellaisia vaatteita, joita ei tule IKINÄ pidettyä. Hyvä minä! *taputtaa olalle*

Nyt tulee sitten se ongelma: pitäisi jaksaa laittaa myyntiin tai viedä lahjoitettavaksi ne karsitut (mutta hyväkuntoiset) vaatteet. Kun jaksaisi. Facen kirpparilla olen myynyt muutamia vaatteita, mutta siinä on ihan kauhea homma. Olen ottanut jo kuvat myytävistä vaatteista, ja ajattelin pistää ne ehkä huomenna myyntiin, antaa olla tietyn ajan siellä, ja jos kukaan ei hinnanlaskuistakaan huolimatta osta mitään (hinnoittelen muutenkin vaatteet tyyliin 50snt kappale), annan ne lahjoitukseen. Tällä hetkellä mulla on facekirpulla joitakin vaatteita, jotka eivät ilmeisesti myy. Ne menee siis kierrätykseen. Ja nyt on uuden vaatesatsin vuoro koettaa onneaan netin jännittävässä myyntimaailmassa. Jos saisin vain laitettua ne sinne.

Oletteko te karsineet vaatekaappeja? Olisiko teillä hyviä vinkkejä ihmisille, jotka suhtautuvat vaatteisiinsa liian tunteellisesti, ja mitään on vaikea karsia (vaikka aihetta olisi)?

Mikä on kaapin paikka, ja muuta järjestelyahdistusta

Aurinkoista lauantaita kaikille! Meillä ei ole ollut nettiä moneen päivään (ei oikeastaan vieläkään, tämä on kännykän netti, jonka viimein saatiin toimimaan), joten en ole voinut postailla mitään. Unohdettiin nimittäin, että meillä oli vanhassa asunnossa talon oma netti, josta sitten maksettiin (eikä sitä voinut ottaa mukaan tänne). Äh, pitää vissiin aktivoida uudestaan se Saunalahden netti, joka meillä ennen tätä valokuitunettiä oli. Anyways, täällä taas ollaan, yritän vähän nyt kertoa edistymisestäni. Huomatkaa, että kuvia varten en ole jaksanut nostaa esim. käytettyä räkärättiä pois tieltä. :'D

Aletaan viimein olla saanut tavarat purettua ainakin suurimmaksi osin. Vielä on Samilla joku iso jätesäkki täynnä vaatteita purkamatta. Ja pari piuhalaatikkoa. Myös sisävarastossa on joitakin laatikoita, mitkä kai pitäisi käydä läpi. Kun jaksaisi. Kylppärissä on kolme (!) kosmetiikkalaatikkoa odottamassa paikkaa, johon ne laittaa. Kun mun kosmetiikkakaappi ei mahdu sinne kylppäriin, kun siinä on patteri just pahasti tiellä. Niin pitää ostaa uusi, semmoinen pitkä ja kapea. Vanha kosmetiikkakaappi joutaa Siirin lelukaapiksi.

En ole ikinä tehnyt näin isoa muuttoa, joten homma tuntui aika..noh, rankalta. Varsinkin monen päivän remppaamisen jälkeen. Tavaraa oli niin paljon, enkä tiennyt, mistä aloittaa. Enkä tiennyt, laitanko keittiön pitkään kaappiin astioita vai ruokaa (en muuten laittanut kumpiakaan, sinne meni kaikki keittiön pikkumasiinat ja muut härpäkkeet, muovisia säilytysrasioita ja muuta yleiskamaa).

Onneksi mun äiti oli parina päivänä auttamassa laatikoiden purkamisessa ja Siirin hoitamisessa (ja lattianpesussa, heh). Haettiin Samin kanssa lisää kamaa vanhalta asunnolta vielä kahtena päivänä muuton jälkeenkin. Oikeastaan siellä on vielä vaikka mitä, esimerkiksi yhdet verhot, jotka Sami "unohti" ottaa, kun kävi siellä kerran yksin. Kuten myös lämpömittari, muovikasseja, lehtikori.. Joillakin ihmisillä on valikoiva näkö!

Yksi tärkeimmistä syistä, miksi äiti oli mua auttamassa (kun sillä oli loma), oli henkinen tuki. Kun haettiin viimeisiä laatikoita vanhasta asunnosta, yritettiin purkaa laatikoita uudessa asunnossa, ja valita, mihin laatikkoon tulee kahvit ja sokerit, meinasi usko loppua. Mä olin niin väsynyt, etten muista milloin viimeksi. Äidin kanssa puuhastellessa asiat sai kuitenkin jotenkin oikeanlaiset mittakaavat. Että kyllä tästä homma hoituu, pikkuhiljaa. Ja äiti toppuutteli mua, kun mä olisin heti alkanut organisoida kaappeja (ja purkamiseen olisi näin ollen mennyt yksi ikuisuus) pelkän karkean järjestyksen luomisen sijaan. Oli niiin vaikeaa hyväksyä se, ettei kaappeja saanut heti hienoiksi ja organisoiduiksi. Mutta mä tein sen. Hyväksyin epäjärjestyksen ja keskeneräisyyden. Ja sen, ettei niitä heti seuraavanakaan päivänä tarvinnut mennä järjestelemään. Vaan mulla on tässä aikaa, voin tehdä postauksen vaikka sukkalaatikon organisoimisesta sitten kun ehdin!

Ja sekin piti hyväksyä, kun esimerkiksi yläkerran kylppäriä ei saanut heti hienoksi. Lavuaari on melkein irti seinästä ja pari kaakelia hajonnut (akuutin vesivahingon vaara, sanoi miehen raksamiesisä). Sitä ei voi siis pestä. Tai käyttää. Alakerrassa on kaksi pistorasiaa niin rikki, että huhheijakkaa. Keittiön patterista on termostaatti irti. Keittiössä on vain yksi uunipelti. Ja yksi lavuaarin tulppa. Ja tiskikaapin alaritilä on niin rikki ja ruosteessa, etten viitsi ottaa edes kuvaa. Mulla on vaan yksi kysymys, miksei edellinen asukas ollut ilmoittanut näistä vioista? Noh, toivotaan, että varsinkin nuo akuutit viat hoidetaan piakkoin, muista ei niin väliä.

Piha täällä on aika kiva, siinä on tuollainen laattaosuus ja sitten nurmikkoa. Istutan ehkä kukkia, tai oikeastaan en vielä, vaan katson ensin, millainen tämä jo itsessään on. Viimeistään ensi vuonna rakennetaan tuohon ehkä terassi, jossa voi sitten grillailla (tai grillataan me kyllä jo aikaisemmin, heh). Tuohon saa sen kivan uima-altaan, jota käytin viime kesänä, kun olin raskaana ja oli niin kuuma, mutta vesi oli järvessä liian kylmää, ja sitten lilluin siinä uima-altaassa mahani kanssa. Jos muistatte. Muistattehan te. Mutta amppelikukkia laitan joka tapauksessa! Ja muita yhden kesän kukkia.

Vielä on paljon tehtävää: loput maaliroiskeet rapsutettava irti lattiasta, tehdä muuttovikailmoitus (se paperinen, akuutit tehtävät soitin kyllä), maalata olkkarin lipasto loppuun (huomasitte varmaan ihastuttavan värien ja sävyjen vaihtelun toisen kuvan lipastossa, kun olen maalannut osan kaapinovista kaksi, jotkut yksi ja jotkut nolla kertaa), organisoida kaapit, pestä yläkerran kylppäri ja sauna, pestä ikkunat, hankkia kosmetiikkahylly kylppäriin (kun täällä ei ole kunnon paikkaa edes hammasharjalle), hankkia tietokonepöytä ja pöytäkone, hankkia yöpöydät meidän makkariin. Siinä nyt muutaman mainitakseni.

Siiri on tykännyt paljon uudesta asunnosta. Täällä on tilaa temmeltää ja hihkua. Saatiin Sipa muuten taas nukkumaan omassa sängyssä, ja on muuten nukkunut muutaman yön jo omassa huoneessaankin! Hyvin on mennyt. Ja arvatkaa mitä: mä sain Siirin nukutettua eilen ite! Mies ei meinannut oikein millään saada, niin mä menin sitten yrittämään. Ensin annoin tytölle tutin, ja pistin hänet selälleen sänkyyn. Ensin hän möyri ja rimpuloi, mutta jossain vaíheessa rauhottui ja jäi makaanaan. Sitten pidin toisella kädellä kevyesti tutista kiinni, kun toisella kädellä silitin Siirin otsaa ja nenänvartta. Jossain vaiheessa hän kääntyi mahalleen, ja siitä jatkoin sitten pään ja niskan ja yläselän silitystä. Sinne simahti! Ekaa kertaa minä sain hänet nukkumaan (en kyllä ole yrittänytkään sen jälkeen, kun aloimme silloin 4 kuukautta sitten nukuttamaan häntä sänkyyn). Jes!

Tässä postauksessa näytin vain alakertaa, seuraavassa sitten yläkerta! Tulossa on myös postauksia komeroiden ja kaappien järjestelystä, ja turhien tavaroiden karsimisesta. Pysykää kuulolla!

Ps. Huomasitteko meidän uuden ja ihanan olkkarinmaton?

Maaliroiskeita lattiassa ja sneak peek remontin lopputulokseen!

Huhhuh. Nyt se on valmis.

Remontti nääs. Montakohan päivää siihen meni? Mulla ei ole mitään muistikuvaa. Minä päivänä me aloitettiinkaan? *Tarkistaa kalenterista* Ahaa. Keskiviikkona aloitettiin, ja eilen, lauantaina saatiin valmiiksi. Aika monta päivää siis. 4 päivää. Kaikki niistä ei tosin ollut kokonaisia. Tältä meillä näytti vielä pari päivää sitten. Remonttimiesten (Samin, mun, iskän ja Samin iskän) pizzalaatikoita ja sipsipussi. Kertakäyttökahvimukeja. Likoavia maaliteloja. Suojamuovia. Maaliroiskeisia tavaroita. 

Torstaina haettiin Samin kanssa lisää tarvikkeita (saatiin yksi purkki maalia ja pari teippirullaa). Minä revin olkkarista tapettia irti, ja Sami maalasi meidän makkaria. Lopuksi kitattiin kaikki reiät (sikäli mikäli se edes oli mahdollista, asunnon seinät nimittäin osoittautuivat reikäjuustoksi) umpeen alakerrasta ja portaikosta. 

Ai että tossa tapetin repimisessä oli hommaa! Se kuivui melkein heti, vaikka kuinka yritin kastella. Oli paljon tiukemmin kiinni kuin yläkerran tapetti. Onneksi sitä oli vain yhdellä seinällä. Kynnet kyllä mulla meni ihan rikki (onneksi oli lyhyet!). 

Yläkerran lattiat me jaksettiin suojata tuolla muovilla, olisi ollut järkevää suojata kaikki, todettiin jälkeenpäin. Niitä maaliroiskeita on ihan sairaan kiva (huomaa ironia) rapsuttaa irti lattiasta, vaikka kuinka vesiliukoista maali olikin..

Perjantaina tultiin heti aamusta taas hommiin. Suojattiin alakerran listat, minä ja iskä maalattiin olkkari, tuulikaappi ja eteinen, Sami maalasi oman (maalari)isänsä kanssa koko yläkerran ja melkein koko portaikon. Puuha sujui ihan rattoisasti (vaikka kinasteltiinkin isin kanssa siitä, oliko joku kohta maalattu, vai ei. Oli niin vaikea huomata). Kahvi ja kolme pizzerian pizzaa pitivät työmiehet (ja naisen) virkeänä!

Kävi muuten niin, että maali loppui (taas). Olkkari, eteinen, tuulikaappi ja pikkuvessa maalattiin kameen sävyllä (hieman vaaleanpunertavanbeigehtävä), ja keittiö, portaikko ja koko yläkerta jääruusun valkoisella. Pikkuvessankin olisi pitänyt maalata tuolla valkoisella, mutta vaikka me hommattiinkin omalla rahalla vielä 3L purkki maalia, ei sekään riittänyt. Se meni sitten sillä kameella.

  Lauantaina tultiin Samin kanssa maalaamaan vielä keittiö ja pikkuvessa. Tehtiin maalaukseen vielä pieniä korjailuja, en nimittäin meinannut sietää silmiini pistäviä epäkohtia (joita muut eivät edes huomanneet. Äitini kyllä olisi huomannut, hän on sellainen tarkka ihminen, kuten minä), mutta jossain vaiheessa perfektionistinkin piti luovuttaa. Maali loppui, ja voimat. Tuo portaikko oli muuten ihan sairaan korkea - ja vaikea maalattava!

Eilen vielä vietiin kaikki häkkivarastossa olleet tavarat ja rapsutettiin (melkein) kaikki maaliroiskeet lattiassa. Siinä vasta oli hommaa. Sipakin pääsi ekaa kertaa konttailemaan uuteen asuntoon. Ai että niitä riemunkiljahduksia!

Tänään sitten muutettiin kaikki isot kalusteet (Samin isäpuolen avustuksella) uuteen kotiin, ja tuotiin suurin osa muista tavaroista. Vielä on jotain pakattavaa (ja siivottavaa) vanhassa kodissa.

 Mutta onneksi on aikaa. Mulla meinaan meinas mennä hermot, kun tuntu, että sitä tavaraa oli niin paljon (eikä läheskään kaikkea ollut pakattu, pakkasin samalla, kun Sami ja isäpuolensa roudasivat niitä isoja kalusteita peräkärryllä). Loputtomasti. Vaikka luulin, että olin karsinut kauheasti kaikkea. En kyllä ollut. Tavarankarsimisesta on siis tulossa paljon postauksia! Saatte auttaa mua. Ihmettelen muun muassa sitä, miksi roskasta on niin vaikea luopua.

Mutta huomenna jatkuu hommat! Lisää kuvia muutosta ja remontin tuloksesta siis tulossa. :P

Remontointia ja (hermojen) räjähdyksiä osa 1

Tämmönen kuva meitä oli vastassa, kun käveltiin uuteen vuokra-asuntoomme. Siis seinässä. Samanlaisia löytyi ympäri kämppää. Seinät oli täynnä reikiä ja isoja koloja (lekallako niitä on hakattu?!), ovet ja oven karmit repaleisina koirien kynsistä. Ulko-ovenkarmista puuttui palanen. Meidän ja Siirin makkareissa oli molemmissa seinä, jossa tapettia oli vain muutama pala (koko seinää ei siis ollut tapetoitu). Vanhoja kittauksia näkyi siellä täällä. 

Kävelimme maalikauppaan. Ladoimme kärryyn niitä tarvikkeita, joita maalauspuuhissamme tarvitsisimme. Kerroimme myyjälle tarvikkeiden menevän isännöitsijän piikkiin. "Jaa, no sitte voittekin viedä kaikki takaisin paikoilleen. Meillä on täällä tämmönen yksi laatikko, jonka saatte."

Siinä laatikossa oli yksi pieni tela, kaksi ohutta maalarinteippirullaa, kittausvälineet, ja jotain muuta pientä vielä. Saimme yhden 9L maalipurkin. Woot? Riittääkö se muka 80 neliön asunnon maalaamiseen? Maalattavia huoneitakin on 3+keittiö+ wc+aula+korkea portaikko+eteinen. 

En haluaisi nyt valittaa, mutta me ei saatu edes sellaista pidennysvartta telalle, jolla maalataan korkeita paikkoja (esimerkiksi juurikin sitä portaikkoa, jossa on sairaan korkea katto). Ja ihan en nyt mielestäni pyydä liikoja, kun pyydän tarvikkeita tämän huoneiston maalaamiseen (muistutan teitä nyt niistä kaikista kauheuksista, joista edellä jo mainitsin). Täytyy soittaa isännöitsijälle, ja pyytää lisää tarvikkeita. Koska teippikin loppui jo yhden illan jälkeen.

Yritin unohtaa harmituksen (tunteen siitä, että meidät on hylätty vuokranantajan toimesta) ja aloittaa iloisin mielin remppaamaan. Ehdittiin eilen illalla (2h50min) repiä tapetit meidän ja Siirin makkarista, suojata yläkerran tilojen listat ja ikkunoiden ja ovien karmit maalarinteipillä, ja kitata kaikki kolot yläkerran seinistä ja vähän portaikostakin. Tänään (tai, no kun luet postausta, olemme jo ehtineet pitemmälle, koska lukemisesi ajankohtaan nähden kirjoitin tämän eilen) menemme jatkamaan. Ensin hiotaan kittauskohdat sileiksi, sitten Sami maalaa yläkerran, ja minä revin olkkarista tapetit ja suojaan listat ja karmit (ja pistorasiat). 

Voi että kun me saataisiin vielä tänään lisää tarvikkeita, muuten menee koko pääsiäinen (4 vapaapäivää!) hukkaan, kun ei voida tehdä mitään. No, maalarinteippiä ostan sitten ite, jos ei muuta. Varmaan muutkin tarvikkeet. Minä en jaksa odottaa yhtään enempää (tähän liittyy yksi kaupungin vuokra-asuntojen moka, josta ehkä joskus lisää), että päästäisiin muuttamaan. Koska tällä vauhdilla varmasti saadaan koti pääsiäiseksi valmiiksi. 

Ja vaikka postauksen alussa olikin negatiivista (ja arvatkaa, kuinka kiehuin eilen), täytyy silti nöyrtyä, ja myöntää, kuinka kiitollinen olen, että saatiin isompi koti. Oltiinhan me kolmiota jonotettu jo yli kahdeksan kuukautta, niin täytyyhän sitä olla kiitollinen, kun sen nyt viimein sai. Ja vaikka ei saataisi yhtään kamaa lisää, niin luotan siihen, että saadaan tarvittavat välineet jotenkin, hankitaan vaikka itse (ja rahaa löytyy kauheesti ja silleen). Kyllä tästä hieno koti tulee.

Hurjapää seitsenkuinen

Mä oon ollut kipeänä helmikuun vikalta viikolta asti. Ja nyt on jo huhtikuu. Ekana olin oksennustaudissa, sit flunssassa ja nyt flunssassa. En ehi parantua, ennen kuin uus tauti tulee. Ja nyt Siirikin on näemmä saanut sen, nenä vuotaa koko ajan ja sillä on maha ihan löysällä. Yöllä heräillään paljon, ja soseet ei maistu. Mut kyllä se tästä.

Oltiin eilen Samin kanssa muuten remontoimassa sitä uutta asuntoa, taidankin ajastaa teille postauksen siitä vaikka huomiseksi! (Muistakaa tsekata siis tämä blogi, en ehdi laittaa postausta Facebookiin.) 

...Äh nyt tuo vauva heräs jo, vaikka laitoin sen ulos päikkäreille, se ehti vasta puoli tuntia nukkua.. Pliis anna äidille vähän omaa aikaa..Siellä vaunuissa se vaan tapitti silmät suurina. :D Jätin sen tuijottelemaan, katsotaan alkaako kohta mölistä, ja tarvitaanko äidiltä erikoisia tyynnytyskeinoja.

Mutta asiaan. Siiri täytti kuusi päivää sitten seitsemän kuukautta (tähän kohtaan sitä ihmettelyä siitä, kuinka aika kuluu niin nopsaan, jne). Neuvolaa ei olekaan tässä kuussa, seuraava on sitten kahdeksan kuukauden iässä.

Äh, nyt se itkee. Palaan pian. Viiden minuutin kuluttua: Noniin. Ihme tyyppi, siellä se pötkötteli silmät lautasina, kunnes aloin sorkkia sitä (lue: asetella pehmoapinaa ja makuupussia paremmin jne.). Silloin silmät alkoivat painua kiinni. Hah, vähän aikaa sai kyllä vaunuja työnnellä, että nukahti. 

Siiri on muuten jostain syystä nyt yhtäkkiä lakannut nukkumasta pinniksessä. Kamala raivo, kun sen yrittää laskea sinne. Ollaan jouduttu vaunuissa nukuttamaan yölläkin, mutta sielläkin heräilee koko ajan, ja nukahtaminen on vaikeaa. Mä niin toivon, että nyt oma huone auttaisi jotenkin näihin uniongelmiin!

Siiri osaa kävellä tukea vasten (esim. sohvaa pitkin) ja vaihtaa sohvasta syöttötuoliin. Tai äidin jalasta olkkarin pöytään. Eli aika hyvin pääsee jo tytsy liikkumaan mieleisiinsä paikkoihin! Viime kuussa Siiri oppi sanomaan tyttö, äiti, kakka, ei ja älä (tyttö tais tulla ennen äitiä, vaikka äitiä se yritti jo aikaisemmin sanoa. Nyyh, kun eka sana ei ollut äiti). Tuota tyttöä ja äitiä se hokee joka päivä. On jopa sanonut pari kertaa "äitityttö" (eli äitintyttö, se on mun yleinen kutsumanimi Siirille). Mitäs muuta.. Taaperokärryillä vilistetään kovaa vauhtia, eikä kaatumisia tule kovin usein, koska tasapaino on kehittynyt huimasti (hankittiin me silti se taaperokypärä, jota aina kuitenkin käytetään. Paitsi kuvissa.). Osaa seistä pitämättä käsillä kiinni, kunhan nojaa esim. selällä sohvaan. Osaa ilmaista tahtonsa tulla syliin. Vaatekoko on tällä hetkellä 74/80, ehkä enemmän tuo 80. 

Me oltiin Samin kanssa viime viikon lauantaina viettämässä toista hääpäiväämme Helsingissä. Jätettiin Siiri ekaa kertaa yöksi mun äidille, saatiin nukkua yö hotellissa! Oli ihanaa syödä ravintolassa, aamiaisbuffetti oli ihana, eikä yöllä tarvinnut herätä kenenkään itkuun. Mutta. (Tähän uhkaavaa musiikkia) Sinä yönä mä nukuin huonommin kuin vauvan kanssa: se hirveä flunssa iski just silloin, niistin koko yön ja yskin kuivaa yskää (menin muuten seuraavana päivänä ostamaan sitä silotecciä, mitä on siinä mainoksessa, missä se limahirviö kutittaa sitä kurkkua sulalla). Eli se yö meni hukkaan. Mutta oli se silti kivaa yhdessäoloa miehen kanssa, mitä ei ole oikeen ollut pitkään aikaan. Ja koska oli hääpäivä, mä pakotin Samin pelaamaan mun kanssa semmoista parisuhdepeliä, missä kysytään tosi diippejä kysymyksiä vuorotellen toisiltamme, ja vastataan niihin. No, katottiin me Eurosporttia siinä samalla..

Tänään me mennään jatkamaan sitä kodin remontoimista. Ajattelin muuten alkaa kirjoittelemaan enemmän kodinhoitoon, sisustamiseen ja tavaran karsimiseen liittyviä juttuja. Miltä kuulostaa? Haluaisinkin kysyä teiltä, hyvät lukijat, että minkälaisia postauksia toivoisitte, ja kuinka usein? Entä haittaako, jos ei aina ole kuvia (ainakaan niin paljon)? Kuvien ottaminen (relevanteista kohteista) on nimittäin yksi syy siihen, miksi en jaksa niin usein postailla. Asiaa mulla voisi olla senkin edestä.. Mutta antakaa toiveita! :)

Puoliksi vauva

"Ättä, ättä," hihkuu puolivuotias tyttäreni ja puskee minua jalkoihin. "Mitä kulta", kysyn. "Ptskomjimukimjababa tättättää", Siiri vastaa, ja konttaa kulman taakse.

En olekaan pitkään pitkään aikaan pystynyt/ehtinyt/jaksanut kirjoittaa. Mieli on tehnyt, mutta oon ollut mahataudissa, flunssassa ja nyt - tiedättekö mitä - meillä on edessä muutto! Eli nyt päätin sitten kaiken tän pakkaamisen keskeltä viimein saada aikaiseksi tämän Siirin puolvuotis-postauksen.

Meillä on siis muutto tossa 31.3.-1.4. Päästään 79,5 neliöiseen kolmioon. Yläkerta ja oma sauna. Nyt viimein Siiri saa oman huoneen, niin että meidänkin yöt rauhottuu. Se siis herää usein, kun tullaan huoneeseen, ja kun Samin herätyskello soi aamulla. Tyttö heräilee ja syö vielä monta kertaa yössä, enää ei kuitenkaan tunnin välein, huh! Nyt se on alkanut mennä siihen kolmen tunnin syöttöväliin yöllä, joskus saattaa tulla neljäkin tuntia väliä heräämiselle. Paitsi viime yönä huudeltiin ja heräiltiin kyllä koko ajan. Ainiin, enää Siiri ei myöskään ala leikkiä yöllä, jee! :D Ehkä nämä yöt tästä pikkuhiljaa iän myötä alkavat rauhottua. *Kop kop*.

Neuvolakin oli tällä viikolla, tarkkoja mittoja en nyt muista, mutta painoa taisi olla reilut 7300g ja pituutta 69,5 cm. Pitkä tyttö edelleen, mutta nyt kasvu on alkanut tasoittua. Vaatekoko on yleisesti 74, jotkut 80-koon vaatteet menevät myös (samoin pari 62-koon vaatetta).

Siiri osaa jo ryömiä, kontata, mennä karhukävelyä, istua oman käden tuen varassa, nousta seisomaan tukea vasten ja työntää taaperokärryä. Ensi askeleet tukea vasten on siis otettu. Nykyään tytön lempiharrastuksiin kuuluu joka paikkaan kiipeäminen (tai sen yrittäminen). Esim. syöttötuolia vasten seistessään Siiri haluaisi lähteä siitä vielä kiipeämään syöttötuoliin. :D Muuttolaatikoihin on kanssa kiva yrittää mennä. Sujuvasti tyttö pääsee jo esimerkiksi minun tai isin yli menemään. Siiri osaa myös jokeltaa, välillä kuulostaa, että tyttö puhuisi jotain vierasta kieltä. :D Hokee myös nykyään "ättää", eli siitä se "äiti" varmaan alkaa pikkuhiljaa muodostua. :)

Soseissa on joku kausi nyt menossa, kun ei maistu. Puuro onneksi menee, ja ollaan siirrytty jo tavalliseen Nalle-puuroon. Maitoa menee kanssa paljon: imetän suunnilleen kolmen tunnin välein. Sosetta menee alle 3 jääpalakuutiollista päivässä. Voi kuulemma liittyä hampaiden tuloon, varsinkin, kun kuolaaminen on lisääntynyt hirveästi ja kylmät hedelmäsoseet maistuvat. Siiri myös kovasti haluaisi syödä itse, niin olenkin nyt muutaman viikon ajan antanut hänelle "sormiruokaa", eli omin sormin syötäviä juttuja, kuten tomaattia, kurkkua, parsakaalia, maissinaksuja, ruisleipää, mandariinia, viinirypäleitä, jne. Siitä Siiri tykkää ihan sikana. Kun saa syödä ihan ite!

Tällä hetkellä Siirin rytmi on sellainen, että hän herää 6-7 aikaan. Sitten syödään aamupuuro ja otetaan maitoa. Sitten vähän leikitään, ja sormiruokaillaan, äiti saattaa vähän siivota. Sitten mennään sisälle puolen tunnin päikkäreille. Sitten leikitään ja taas syödään, ehkä käydään vaunulenkillä. Sitten nukkumaan kolmeksi tunniksi parvekkeelle. Iltapäivällä vielä yhdet puolen tunnin päikkärit. Iltapuuro on klo 19, iltamaito klo 20, ja nukkumaan mennään klo 21 (usein myös äiti ja isi).

Yritin vaihteeksi miettiä Siirin inhokeita ja lemppareita. Tällä hetkellä me ei tykätä nenän "imuroimisesta", ja siitä, että johonkin ei pääse kiipeämään, Hitsi, onpa muuten vaikea kysymys. Ei kai Siiri kauheasti mitään inhoa. :D Suosikkijuttuja taas on hyvä ruoka ja maito (tekee mmmmh-ääntä aina, kun nauttii ruuasta), se, kun isi ja äiti riehuu ja naurattaa, koiran ruoka- ja vesikuppi, tietokone, kännykkä, kaukosäädin, laskin, telkkari.. Ja kaikkiin kiellettyihin paikkoihin meneminen. :D

Sanoinkin Samille, että mulla on enää vain puolikas vauva, se on jo niin iso. Se on enää puoliksi vauva.

Pikku päristelijä 5kk

Pinnasängystä kuuluu pärinää ja kikatusta. Nousen katsomaan mitä Siiri oikein puuhaa. Tyttö on kääntynyt mahalleen, se kuuntelee ihastuneena omaa päristelyään. Ajatella, että näin taitava olen, se varmaan ajattelee. Ja nauraa päälle. Ja kiekuu, äiti kuuliksää kun mä päristelin. Yritän pidätellä naurua. Yöllä ei saa seurustella vauvan kanssa, ettei se piristy. Mutta tuo tyttö on jo valmiiksi pirteä.

Tuossa episodissa kävikin sitten niin, että lapsi riekkui pirteänä (nukutusyrityksistä huolimatta) vielä puoli neljän aikaan, jolloin isillä meni hermot, ja se lykkäsi vauvan vaunuihin. Siinähän nukkui aamuun asti heräämättä.

En olekaan pitkään aikaan kirjoitellut mitään, mutta voimavarat ovat niin vähissä, ettei oikein jaksakaan. Kirjoitettavaa kyllä olisi, mutta jotenkin sitä vaan ei saa aikaiseksi. Vauvalla on unirytmit pyllyllään vieläkin. Kolmesta kuukaudesta eteenpäin aloitimme rytmittämään, mutta vieläkin se saattaa herätä keskellä yötä leikkimään. Ja aamulla se herää tosi aikaisin. Ja yöllä syö kahden tunnin välein. Unikouluttajan kanssa ollaan kokeiltu kaikenlaista, ensin kokeiltiin kaksi viikkoa antaa vauvan itse määrätä paljon nukkuu päivällä (ja paljon se tosiaan nukkuukin, jopa kuusi tuntia!), mutta se ei tuottanut tulosta. Nyt alettiin kokeilemaan, josko hieman rajoitetut päikkärit toisivat avun. Enemmän se tosin saa nyt nukkua, kuin silloin ihan aluksi, kun yritettiin ennen unikouluttajaa. No, raportoin, kun muutosta näkyy (ellei ensi kuun postauksessa sitten käy ilmi, ettei vaikutusta vieläkään, mutta siinä kohtaa toivon jo iän tuovan rytmin tullessaan).

Kuukausi on siis jälleen mennyt hieman heikossa hapessa unien kannalta, mutta onneksi ollaan saatu myös apua. Ollaan monena viikonloppuna oltu mun vanhemmilla yötä, ja äiti tai iskä on sitten hoitanut Siiriä aamusta, jolloin me ollaan miehen kanssa saatu nukkua.

Siiri täytti siis viime tiistaina viisi kuukautta. Torstaina oli neuvola, ja pituutta oltiin kerätty 68,2 cm, ja painoa oli 6915 grammaa. Hoikka ja pitkä tyttö edelleen siis, mutta nyt pituuspyrähdystä ei ollut tullut (kuten jokaisella edellisellä kerralla). Ehkä kasvu alkaa tästä tasoittua.

Kuukauden aikana Siiri on taas oppinut kaikenlaista: laittamaan varpaansa suuhun, vetämään sukan jalasta. Päristelemään huuliaan, jokeltelemaan vähän. Osaa laittaa kädet konttausasentoon ja ryömiä takaperin. Muutamia senttejä pääsee myös eteenpäin. Syöttötuoliakin pääsi hetkeksi kokeilemaan, varmaan pikkuhiljaa voisi istumistakin alkaa harjoitella.Vaatekoko on 68/74.

Soseita Siiri syö kaksi kertaa päivässä kahden kukkurallisen ruokalusikallisen verran (enemmänkin menisi, en ole vielä muistanut lisätä määrää ja kokeilla uudella määrällä). Aamuisin ja iltaisin syö lisäksi puuroa, nyt uutena tullut kaurapuuro. Lihaakin pitäisi alkaa maistella, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi, jotenkin lihan valmistaminen vauvalle tuntuu äärimmäisen vaivalloiselta. Mutta josko nyt vaikka aloittaisi.

Mitäs minulle sitten kuuluu (sen lisäksi, että väsyttää)? Olen nyt innoissani; sain ajan jollekin Hyvinkään liikunta-ammattilaiselle. Mulla on sellainen ongelma (jos nyt lyhyesti kerron), että teini-iässä ja lukion alussa vielä liikuin tosi paljon, mutta sitten tuli syömishäiriö, ja kuntoni romahti. Menin ylikuntoon ja uuvuin. Samaan aikaan sitten tuli kaikki kirjoitukset ja muut henkisen stressin aiheuttajat, ja uupuminen jatkui. Jalat tuntuvat aina ihan hyytelöltä, niissä ei ole voimaa. Jonain päivänä voimaa saattaa olla hieman, ja sitten lähden liikkumaan. Sitten siinä käy niin, että liikun liikaa voimavaroihini nähden, ja uuvun taas. Niin, että palautumiseen menee viikkoja. Mutta kun haluan liikkua! En vain osaa mitoittaa määrää sopivaksi resursseilleni. Nyt viimein sitten ajattelin, että ehkä joku toinen osaa. Ehkä joku toinen ymmärtää tilannettani. Ehkä joku toinen voi auttaa. Pitäkää peukkuja, tiistaina tapaan tämän liikuntatyypin ekaa kertaa!