Vihdoinkin hän on syntynyt

Hän on täällä! Rakas prinsessamme syntyi tänään 27.8.2014 klo 02.40 keisarinleikkauksella. Neidin strategiset mitat olivat 52 cm ja 3822 g. Iso tyttö! Epävirallisesti synnytys alkoi lauantai-iltana klo 22:30, kun lapsivedet menivät. Keisarinleikkaukseen päädyttiin keskiviikkoyönä, kun avautumisvaihe oli kestänyt jo liian kauan, eikä tilanne oikein edistynyt. Tyttö on maailman ihanin, tykkää tissitellä ja nukkua kainalossa paljon. Äiti voi hyvin, vaikka tikit ovatkin jääätävän kipeät. Mutta en voisi silti olla onnellisempi! Nyt täytyy mennä, silmät eivät meinaa pysyä auki. Kun me päästään kotiutumaan sairaalasta, luvassa on piitkä synnytyskertomus!

Ps. En ota vastuuta rikkonaisista virkkeistä tai sekavista lauseyhteyksistä. Lääkepöllyt!

Pps. Huomenna ekaa kertaa suihkuun sitten viime lauantain..
Ppps. Äh, kännykällä ei saa bloggeriin lisättyä kuvia.. Koittakaa kestää hetki! :)
Edit: Jei, pari kuvaa lisätty, mutta ei makeaa mahantäydeltä ;)

Rv 40+0, täytyy vain rentoutua!

Rv 40+0 ja yhtenä kappaleena edelleen. Hassua. Olin ajatellut, etten varmaankaan pääsisi mahani kanssa näinkään pitkälle. Synnyttihän äitinikin minut ja pikkusiskoni viikolla 38. Raskaus tänne asti on ollut pitkä. Kun kipeitä supistuksia alkoi tulla jo viikolla 29, on olo ollut yhtä odottamista siitä asti. Ensin huolta, sitten ärtymystä, sitten toivoa, nyt lähinnä kiukutusta. Onko pakko sattua jos et ole edes tulossa. Niin, näitä loppumetrejen tunteita. En halua kiukutella. Siitä tulee vain kurja olo. 

Tänään mulla on ollut tämmöinen olo. Väsyttää. Tekisi mieli viettää koko päivä sängyssä. Aamulla ahdisti: tänään oli blogipäivä ja masukuvapäivä ja olen ihan naatti kun koko viime yön supisteli kipeästi, enkä oikein nukkunutkaan. Itketti taas kaikki. Tajusin kuitenkin, ettei homma voi jatkua näin. Minä en aio olla huonolla tuulella koko loppuraskautta (varsinkaan kun sitä ei tiedä kauan se vielä kestää)! Siispä annoin itselleni luvan pötkötellä ja lötkötellä koko aamupäivän sängyssä, koska se tuntui hyvältä. Sitten jynssäsin harjalla ne kylppärin seinät ja lattiat. Ja otin ihanan rentouttavan ja lämpimän suihkun. 

Olen oppinut, että kun ärtymys kasvaa, on sen lähteet syytä selvittää heti. Kuulostella, miettiä miltä itsessä tuntuu. Mahaan sattuu. Okei, yritetään etsiä hyvä asento. Supistaa kipeästi. Otetaan särkylääke ja kaurapussi. Nälkä! Ensihätään omena. Jännittyneet lihakset ja kiristyneet leukapielet hellittävät, kun alkaa hoivata itseään kuin pientä vauvaa; pitämään huolta itsen tarpeista. Lämmin suihku hellii ihanasti ja rentouttaa. Sisäiselle "vauvalleen" kannattaa kuiskutella: ei hätää, kaikki on hyvin. Minun täytyy välillä muistutella itseäni siitä, että mitään ei ole pakko tehdä, jos ei jaksa. Vaikka olisi joka päivä tottunut kävelemään tietyn lenkin tai touhuamaan tietyn määrän kotitöitä, ei niitä ole nyt pakko tehdä, jos asia ahdistaa. Täytyy olla itselleen armollinen. Jos taas vaatii itseltään kaikkea, kuten nyt sitä että pitäisi olla pirteä, ärtymys kasvaa ja samoin paha olo, ja silloin alkaa räyhätä toisillekin. Mutta kun tiedostaa, että oma paha olo muodostuu pienistä palasista, jotka ovat vähän vinossa, saa ne nopeasti suoriksi kun vähän tutkii itseään, ja pian kaikki on taas hyvin.

Suihkun jälkeen laitoin kynnet näteiksi ja meikkasin vähäsen, mikä helpotti heti nuhjuiseen oloon. Puin päälle mukavan rennot vaatteet ja sallin itselleni olla blogikuvissa väsyneen näköinen. Ei tämä elämä ole liian vakavaa. Kohta lähden käymään lähikaupassa, ihan rauhassa vaan, tutkin ja hypistelen valikoimia, yritän nauttia hetkestä. Teen hitaasti hyvää (tulista!) ruokaa päivälliseksi ja vietän rennon illan mieheni kanssa. Huomenna lähdetään (toivottavasti) hyvien yöunien jälkeen käymään Ikeassa ostamassa yhtä sun toista pientä mitä vielä puuttuu. Iltapäiväksi Sami menee tekemään keikkaduunia, jonka aikana minä saan vaikka tehdä hieman käsitöitä (jos jaksan). Sitten illalla katsotaan yhdessä elokuvaa napostelutarjottimen ääressä. Sunnuntaina käydään mummin ja papan remonttitupareissa. Ensi  viikolla ajattelin hieman leipoa pizzaa pakkaseen ensimmäistä vauvaviikkoa varten. Ei tässä pitäisi kellään muullakaan olla mitään kiirusta, jos kerta vauvallakaan ei ole. Hän tulee sitten kun tahtoo! ;)

Tee ihania terveyssämpylöitä!

Rv 39+5 ja yhdessä kasassa edelleen. Tänään olen pitänyt itseni kiireisenä järjestelemällä (viimeinkin) muovipurkkikaapin, tekemällä ruokaa, ompelemalla ja leipomalla kultsille nimpparimuffinsit. Tänään on siis oiva päivä jakaa myös tämä jo lemppariksi muodostunut sämpyläohje, jonka löysin täältä. Parin viime viikon ajan olen yrittänyt säästää ruokamenoissa ja leiponut itse sämpyläni. Näin ei tarvitse ostaa leipää! Sitäpaitsi nämä sämpylät ovat superterveellisiä ja täyttäviä. Kokeile vaikka itse! :) En muokannut ohjetta tällä kertaa paljoa, lyhensin joitain juttuja ja lisäsin taas omia kommentteja väliin.

Sämpylöihin tarvitset

1 pss kuivahiivaa

1 rkl sokeria

1,5 tl suolaa

1 dl tummaa soijarouhetta

1 dl neljän viljan hiutaleita

4dl grahamjauhoja

5-6 dl vehnäjauhoja

5 dl 42-asteista vettä

1 rkl rypsiöljyä

Sekoita kulhossa kaikki kuivat aineet vehnäjauhoja lukuunottamatta. Mittaa toiseen kulhoon 5 dl n. 42-asteista vettä (lämpimämpää kuin kädenlämpöinen). Sekoita kuivat aineet joukkoon ja anna turvota viitisen minuuttia.

Alusta vehnäjauhot taikinaan vähitellen kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista (mitä vähemmän jauhoja, sitä pehmeämmät sämpylät!). Lisää lopuksi öljy ja vaivaa se kunnolla taikinan sekaan. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä kaksikertaiseksi, n. 30-45 min.

Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois ja jaa se kahteen osaan. Tee kummastakin osasta pitkä pötkö. Jaa pötkö kahdeksaan osaan ja pyörittele sämpylöiksi (vinkki: ota taikinapallo käteesi ja pyörittele kämmeniäsi vastakkaisiin suuntiin voimakkaasti, niin saat pullista helposti pyöreitä) . Anna sämpylöiden kohota liinalla peitettynä n. 10 minuuttia. Voitele sämpylät vedellä ennen uuniin laittoa. Paista 200 asteessa noin 15-20 min kunnes sämpylät saavat hieman väriä pintaansa.

Voilá! Tällä ohjeella onnistut takuulla. Itse jaksan edelleen ihmetellä, kuinka näin terveellisellä ohjeella saa niin pehmeitä sämpylöitä.. Aiotko kokeilla? Jos kokeilit, kerro, onnistuiko!

Huomenna aion tappaa aikaa varmaan taas ompelemalla, ja illalla järjestellään Samin kanssa eteisen kaappi (siellä on edelleen meidän kaikki kengät hujan hajan, viime vuotisen muuton peruja nääs). Tavaranvähennysprojekti jatkukoon (siitä myöhemmin lisää, mutta kerrottakoon, että olen ulottanut sen niin vaatteisiin, kosmetiikkaan kuin turhaan krääsäänkin)! Enää kaksi päivää laskettuun päivään!

Enteileeköhän synnytystä

Tänään on neljä päivää laskettuun aikaan. 4. Se on aika vähän. Mutta kuitenkin niin paljon, varsinkin kun lapsi voi syntyä vaikka vasta kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen. Alkava, pitkä, syntymätön viikko masensi hieman ajatuksissa, joten suunnittelin itselleni viimeisen viikon (tai neljän päivän) kalenterin. Lappuset sijoitin pinoon jääkaapin oveen. Joka aamu saa ottaa päällimmäisen lapun pois. Jokaiselle päivälle suunnittelin myös hieman ohjelmaa, mikä toivottavasti pitää minut tarpeeksi kiireisenä olemaan miettimättä synnytyksen mahdollista ajankohtaa. Tämänpäivän hommana oli lattioiden pesu, ja sen sainkin heti aamulla aikaiseksi. Jei! Näytän nyt teille kuitenkin etukäteen kaikkien päivien sivut, vaikka niiden aika ei vielä olekaan. :)

Varoitus: tämä postaus sisältää paljon puhetta ällöistä tyttöjen jutuista, kuten erilaisista eritteistä.

Perjantai-iltana käväistiin Samin mummon synttärikahveilla. Anoppi antoi taas pienen kassillisen vauvanvaatteita mukaan. :D Nyt ne pyörii paraikaa pesukoneessa. Ihanaa, kun ihmiset välittävät niin. Tosin nyt alkaa tuo vauvanvaatelipaston ensimmäinen laatikko olla ihan täynnä vaatteita, täytyy siirtää niitä isompia kokoja hieman alemmaksi. Tällä hetkellä ylälaatikossa on kaikki vaatteet koossa 50-62..

Viikonlopun olimme sitten mökillä taas mun porukoiden kanssa. Saunottiin, syötiin. Lepäilin. Ompelin vauvalle unipussia. Ja supistelin. Voi että, koko viikonlopun melkein supistelin aika kipeästi. Sami jo luuli että synnytän siihen! :D Nykyään myös ne kuuluisat sukkapuikkovihlonnat ovat ottaneet minut päivittäiseksi uhrikseen. 

Tänään kävin neuvolassa. Kaikki oli siellä hienosti, vauvakin edelleen tiukasti kiinnittyneenä. Sykkeet hyvät ja samoin verenpaine. Pientä jännitystä ilmaan sai aikaan kuitenkin tapahtuma pissanäytteen annon yhteydessä. Olin juuri laittamassa housuja jalkaan, kun "alhaalta" suihkusi jotain. Sitä meni hieman lattialle, pöksyille ja pöntönreunalle.Sydän hypähti heti: ei kai vain lapsivettä? Neuvolantäti veikkasi sen olevan vain virtsaa.. En kyllä ala, jos mulla alkaa olemaan jotain virtsankarkailuongelmia.. :D

Kotona laitoin sitten siteen seuraillakseni tilannetta. Nyt muuten kaikki, joita ei kiinnosta lukea minkään sortin eritteistä, paranee lopettaa lukeminen tähän paikkaan. Siteeseen ei tullut mitään, mutta fiksuna tyttönä päätin kokeilla kuukupin laittamista. Sehän keräisi kaiken mahdollisen, ja siitä olisi ehkä helppo tutkia asiaa paremmin. Kun olin saanut kupin paikalleen, säikähdin. Sormet olivat ihan veressä! Otin kupin heti pois: sen reunoissa oli verta, ja sen sisälle oli tullut iso, valkoinen limaklöntti. Limatulppaa? Pyyhkiessä paperiin tuli vielä hieman verta, ja jotain vaaleanpunertavaa nestettä. Sen jälkeen ei ole tullut mitään. Kirjoitin heti Facebookin mammaryhmään, jossa kätilö veikkasi, että limatulppa oli tullut, ja sen mukana hieman verta (se on normaalia). Saatoin myös kuukupilla hieman ärsyttää paikkoja liikaa (ei näin kyllä ole ennen käynyt, eikä paikat edes tunnu kipeiltä..). Jos tuo veri liittyi tuohon limatulppaan, synnytys voi olla hyvinkin lähellä. Mutta se jää nähtäväksi.

Aamusta asti alavatsaa ja selkää on juilinut menkkamaisesti. Puoli viiden aikoihin kivut alkoivat hieman kovenemaan, ja viiden jälkeen taas hieman enemmän. Tätä kirjoittaessani on melko kivuliaat juilinnat, muttei mitään niin kipeää, mitä en olisi vielä tähän mennessä kokenut. Koko päivän olen ollut ihan kuoleman väsynyt, päätä särkee ja olo on ollu flunssainen, uni ei tule, vaikka yritän ottaa päikkäreitä. Hormoni-itkuja tullut parit, alkoi masentaa koko raskaus, ja se fakta, että Sami on töissä yöhön asti. Nyt onneksi mieliala on jo parempi, mutta fyysisesti olo sen verran heikko, että paras mennä sohvalle tai sängylle makoilemaan. Kyllä se pikkuinen sieltä vielä joskus tulee. Nyt äiti on vaan vähän väsynyt.

Painoasioita + viikko laskettuun päivään!

Tietokoneemme taisi kuolla lopullisesti, se ei näköjään lataa tuota akkua enää yhtään. Vielä on hieman akkua jäljellä kuitenkin, joten yritän saada tämän postauksen nopeasti kasaan. Voi nyyhkis. Täytyy vissiin kysyä äidiltä lainaksi läppäriä, kunnes on varaa hankkia uusi.

Mutta asiaan. Kävin äsken vaa'alla, jonka digitaaliset numerot näyttivät lukua 65,7. Se on noin 16 kiloa enemmän, kuin ennen plussatestin tekemistä. Jotkut naiset olisivat kauhuissaan: "olen lihonnut 16 kiloa raskausaikana, apuaa!" Jostain syystä mua taas ei tuo lukema hetkauta yhtään. On luottavainen olo. Kyllä tämä paino tästä lähtee, ja vieläpä "omalla painollaan".

Ennen raskautta mua kyllä kieltämättä hieman mietitytti tuo painonnousu. Kaikki kauhutarinat 25-30 kilon lihomisista kummittelivat mielessäni, mutta yritin heittää ajatuksen pois. Ei niin välttämättä minulle kävisi. Eikä käynytkään. Koko raskausajan söin aivan samalla tavalla kuin ennen raskautta. Näin painonnousu pysyi maltillisena (ainakin neukkulan tädiltä sain kehuja:3). En herkutellut ylenmäärin, mutten todellakaan vahdannut jokaista suupalastanikaan. En edes joka kymmenettä - en vahdannut ollenkaan. Söin normaalin aamupalan, lounaan, ehkäpä välipalan, sitten päivällisen ja lopuksi vielä hyvän iltapalan. Herkuttelin ainakin kerran viikossa (useimmiten vähintään kolmena päivänä tuli syötyä jotain "hyvää"). Mutta se ei haitannut, sillä perusruokavalioni on kunnossa. Aamulla ja illalla syön ruisleipää ja jugurttia ja ehkä jotain hedelmää, lounas ja päivällinen on (ainakin pyrkimys on kova) lautasmallin mukainen. Naposteltavaksi kelpaa usein omppu. Tai tämän kesän ehdoton hitti:vesimeloni. Mutta silloin tällöin suklaajäätelö tekee myös kauppansa. Samoin kuin lauantai-illan leffan kanssa sipsit ja karkit. 

Minusta raskausajan ei tarvitse olla mikään erityinen tila, jossa normaaleja elintapoja rajoitetaan. Ymmärrän toki, että erittäin ylipainoisille ihmisille ei ole terveellistä saada raskausaikana hirveästi kiloja, mutta eikös ne ole aika lailla poikkeustapauksia.

Yksi, painavakin, syy siihen, etten vahdannut painonnousuani raskausaikana, liittyy menneisyyteeni. Lukioiässä mulla oli syömishäiriö: olin himoliikkuja, enkä syönyt mitään. Pelkäsin lihomista. Kun viimein pari vuotta sitten paranin tästä kokonaan, olen siitä lähtien vältellyt kaikenlaista kaloreiden laskemista ja painon tuijottamista. Tunnen itseni, ja tiedän, että jos sille tielle lähden, sinne myös jään. Olen hyväksynyt itseni tällaisena, ihan tavallisena, normaalipainoisena naisena. Normaalipainoinen on muuten positiivinen sana, kaikille syömishäiriöisille tiedoksi. Nyt raskausaikana taas olen hyväksynyt normaalin painonnousun, sillä se kuuluu raskauteen. Jos painoni ei nousisi, jotain olisi vialla. Joten saan olla kiitollinen jokaisesta kilosta. :)

Haluaisin toki synnytyksen jälkeen päästä samaan painoon, kuin ennen raskautta. Mutta en aio ottaa siitä yhtään painetta. En aio laihduttaa. Yhtään. Liikkumaan mulla tosin on jo kova hinku, mutta se johtuu vain liikkumisen tarpeesta, halusta saada tuntea jälleen ne ihanat endorfiinit, jotka syntyvät kunnon hikijumpasta tai hölkkälenkistä. Mutta sitäkään en aio tehdä yli oman jaksamiseni. Enää en palaa siihen aikaan, jolloin juoksin verenmaku suussa Saana-tunturin huipulle (ilman ruokaa), vaikka kroppa huusi armoa. 

Miten sitten pääsen takaisin lähtöpainooni? Aika näyttää. Mutta ajattelin antaa kroppani karistella kilot itsestään. Syön normaalisti, ja imetän, jos vain pystyn. Alussa käyn rauhallisilla vaunulenkeillä, ja kun kroppa sallii, aloitan hölkän ja lihaskunnon harjoituksen. Mutta vain oman kehoni ehdoilla.

Olkaamme itsellemme armolliset!

Ps. Ainiin. Enää viikko laskettuun aikaan! Sen kunniaksi olen saanut vaivan, josta en ikinä elämässäni ole kärsinyt aiemmin: hikeni haisee. Täytyy lähteä ostamaan dödö.

Tee Lauran kanssa porkkanariisipiirakoita!

Kivaa keskiviikkoa kaikille! Tänään ajattelin jakaa teille yhden mun kotoiluinnostuksen tuotteista: porkkanariisipiirakoiden ohjeen. Olen nyt raskauden viimeisten viikkojen aikana innostunut kokeilemaan kaikkea "uutta", "vaikeaa" ja "hidasta" (kuten mulla ennen oli tapana kutsua tuollaisia leipomuksia). Yhtäkkiä haluan leipoa terveellisiä sämpylöitä, suunnitella edullisia aterioita kaapin aineksista ja kokeilla kaikkia siistejä kasvisruokareseptejä, neuloa, ommella ja vääntää porkkanapiirakoita. Sitä paitsi usein itse tekemällä säästää! Katsotaanpa nyt siis porkkanapiirakoiden tekoa tällaisen epäjauhopeukalon näkökulmasta. Jos minä siihen pystyn, niin niin pystyt sinäkin.

Ohjeen löysin Kotikokin nettisivuilta, sieltä muuten löytää muutenkin kaikkea kiinnostavaa. Laitan ohjeen nyt tähän kuitenkin vielä omien kommenttieni kera, näin on ehkä helpompi seurata. Jos elät yhden/kahden hengen taloudessa, etkä ajatellut tarjoilla piirakoita muille, suosittelen lämpimästi puolittamaan raaka-ainemäärät.

Porkkanariisitäyte (suosittelen tekemään tätä vain n. 2/3 mainitusta määrästä, minä tein juuri ohjeen mukaan, ja täytettä jäi ihan liikaa yli..)
1 kg porkkanoita
2 dl puuroriisiä
2 dl vettä
1 l täysmaitoa
1-2 tl suolaa
(nokare voita)

Ruiskuori:
2 dl kylmää vettä
3 dl ruisjauhoja
n. 2 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
kaulintavaiheeseen ruisjauhoja

Maito-voi-seos (loppuun):
40 g voita
2 dl maitoa

Ohje: (med mina kommentarer)

1.Kuori ja paloittele porkkanat. 

2.Laita porkkanat kattilaan ja lisää vettä niin että ne juuri ja juuri peittyvät. Keitä porkkanat kypsiksi.
3.Valuta pois suurin osa keitinvedestä (jätin jäljelle pienen tilkan) ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi (mitä vähemmän vettä jätit, sitä vähemmän tulee roiskumaan; nimimerkillä seinät porkkanassa). Anna soseen jäähtyä.
4. Keitä riisipuuro kypsäksi ja mausta suolalla.

5.Yhdistä porkkanasose ja riisipuuro. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa. (Seoksen pitää jäähtyä ennen piirakoiden tekoa, ja oma kikkani siihen on laittaa kattila tiskialtaaseen, johon on laskenut kylmää vettä. Toimii muuten muutenkin ruoan jäähdytykseen ennen jääkaappiin laittoa!)

6.Nyt valmista ruiskuoritaikina: sekoita kylmä vesi ja suola, lisää ruisjauhot. Taikina jää tönköksi mutta sormiin tarttuvaksi. Levitä pöydälle vehnä- ja ruisjauhoja ja kumoa taikina pöydälle. Vaivaa taikinasta iso pallo, joka ei enää tartu sormiin (minä laiskana vaivasin sen kulhossa, hyvä tuli). Anna seistä hetki liinan alla.

7. Kun riisi-porkkanaseos on jäähtynyt, laita uuni lämpenemään 275 asteeseen.

8.Kauli taikinasta n. puolen sentin paksuinen matto (kyllä, älä tee ohuempaa, kuten minä, you'll be sorry for it later). Leikkaa taikinasta juomalasilla pyöreitä lättyjä niin monta kuin vain ikinä lähtee (jee, ihan kuin joulupipareita leipoessa).

9. 9.Ota yksi lätty kerrallaan työn alle. Jauhota lätty ja pöytä ruisjauhoilla. Kaulitse lätystä hyvin ohut, soikionmuotoinen lettu. 

10. Karista ylimääräiset jauhot pois ja laita 2 rkl riisiporkkanasosetta keskelle lettua. Levitä lusikalla tai sormilla (minusta pikkulusikka oli paras vaihtoehto) seos tasaisesti letulle, jätä 1-1,5 cm tilaa reunoille. 

11. Käännä sivut riisiporkkanaseoksen suuntaisesti ja aloita rypytys etusormien ja peukaloiden avulla edeten ensin keskeltä ylöspäin ja sitten keskeltä alaspäin.

12. Laita valmis piirakka pellille (ilman leivinpaperia, I dunno why) odottamaan. Paista valmiit piirakat uunin keskitasolla (minä pidin alatasolla ja silti osa mustui:o) noin 12-15 minuutiksi.

13. Lämmitä mikrossa maito ja sekoita siihen voinokare. Kun piirakat tulevat uunista, kasta ne voi-maitoseoksessa ja anna piirakoiden pehmetä rauhassa vadilla. Tarjoile munavoin kera. :)

Mulla tosiaan jäi tuota porkkanariisiseosta ihan sikana yli, sitä ei kannata tehdä niin paljoa kuin ohjeessa on mainittu. Ja siinä kohtaa, kun taikinasta kaulittiin noin puolen sentin paksuinen, kannattaa se tosiaan pitää siinä puolessa sentissä, eikä seuraavalla kaulimiskerralla tehdä vähän ohuempaa koska se ei muka haittaa, jotta kaikista piirakoista tulisi samankokoisia. Nyt jouduin kikkailemaan ja laittamaan eri pelleille isommat ja eri pelleille pienemmät piirakat. Muuten (pientä palamista lukuunottamatta) piirakoista tuli ihan hyviä, ja meillä ainakin myös mies tykkäsi! Ihana rukiin maku ja terveelliset luomuporkkanat, mikäs sen mukavempaa. Kolme tuntia sai illasta ihan hyvin kulumaan näin (ja kivat selkäkivut kaupanpäälle, suosittelen harkitsemaan kaksi kertaa ennen kuin tekee näitä raskaana ;D).

Tein muuten yksi viikko ihan sikahyviä ja terveellisiä sämpylöitä, mutta kuvat olivat hukkuneet johonkin. Kunhan pian saan tehtyä niitä uudestaan, aion jakaa ohjeen teillekin. Tuli niin hyviä!:) Seuraavaksi voisi myös kokeilla itse ruisleivän tekoa..

Onko teille tullut tällaista pesänrakentamisviettiä, missä koko ajan tekee mieli tehdä ruokaa, sisustaa, tehdä käsitöitä, siivota jnejne? Aiotteko kokeilla piirakkaohjettani? Tykkäättekö ylipäätänsä tehdä itse leipää tai sämpylöitä?

Colormask-kokeiluita

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! Minäpäs päätin repäistä ja värjätä colormaskilla hiukseni (uuden raskausviikon kunniaksi) vaalean kupariseksi. Jotkut alusta asti mukana olleet muistavat varmaan, että tässä postauksessa mun tukka oli kanssa hieman punertava! Silloin olin juurikin pelleillyt näillä värimaskeilla. Mun tukka on siis oikeasti sellainen kuin te sen olette nyt blogissa nähneet, eli vaaleahko. Mä lopetin tukan värjäilyt joskus pari vuotta sitten (vai kuinkakohan kauan siitä on), koska halusin parantaa mun hiusteni kuntoa. Mutta colormaskit värjäävät vain sen hiuksen uloimman kerroksen, ja väri peseytyy pois muutaman shampoopesun jälkeen. :) Näillä voi siis aika huoletta leikkiä.

Käytin siis KC Professionalin Color maskia sävyssä "Mandarin". Näitä myydään ainakin kaikissa Sokos Emotioneissa. :) Tietääkseni ainakin nämä KC:n värimaskit on tarkoitettu värjätyn hiuksen värin säilyttämiseen ja kirkastamiseen, mutta minusta ainakin on hauska kokeilla, mitä eri sävyt tekevät omille, värjäämättömille hiuksilleni! Eiköhän siis aloiteta.

Tässä siis on mun tukkani luonnontilassaan. Tuollainen vehnänvaalea, ajan myötä tummunut pehko. Kuvassa yksi päivää ollut pesemättä. Aurinko lienee tehnyt muutaman vaalean raidankin tässä kesän aikana..

Pesin hiukset ensin syväpuhdistavalla shampoolla, jotta kaikki aineiden ja metallien kerrostumat saataisiin pois (ja tuloksesta tulisi mahdollisimman tasainen). Harjasin tukan ja truuttailin kunnolla väriä käteen, ja hieroin sitten mahdollisimman tasaisesti kaikkialle tukkaan (tarkistin peilillä tuloksen). Pidin väriä päässä n. 5 minuuttia, jonka jälkeen huuhtelin huolellisesti pois.

Tässä tukka melkein kuivuneena. Vaaleaksi jäi, ja paikoin näkyy tummempia kohtia. Kerrosten alimmat hiukset eivät värjääntyneet melkein ollenkaan.

Tänään kokeilin uudestaan, nyt laitoin väriä paljon enemmän ja pidin taas sen reilu viisi minuuttia. Tuloksena hieman tummempi sävy, osin tasoittunut, mutta edelleen mielestäni liian epätasainen. Joihinkin (kuivimpiin) kohtiin väri tarttui oikein hyvin, sen sijaan taas päänahkaa lähinnä olevat uudet ja hyväkuntoiset hiukset eivät värjääntyneet juuri lainkaan..

Tässä kuvassa näkyy hyvin (väsymykseni lisäksi), miten uusimmat hiukset jäivät aika lailla oman värisikseen.. Myös tummempia raitoja näkyy seassa. Toisaalta, eihän tämän tarvitsekaan olla täydellinen. :) Onhan se tukka nyt ainakin hieman luonnollisemman näköinen, kuin jos kaikki hiukset olisivat tismalleen samansävyisiä.. Sitäpaitsi tämä lähtee muutamissa pesuissa pois. Oletteko te leikkineet värimaskeilla? Millaisia lopputuloksia olette saaneet (millä sävyillä ja minkä väriseen tukkaan)? Harkitseeko joku värimaskien testailua? KC:n maskeista omistan vielä tuon sävyn "Vanilla", sitä voisi testata seuraavaksi, kun en yhtään muista, millainen lopputuloksesta tulee!

Raskaustarinani

Hellurei kaikille! Tänään on tasan kaksi viikkoa laskettuun aikaan, jäiks! Sen kunniaksi kirjoitin teille hyvin pitkän ja hyvin suttuisia kännykkäkuvia täynnä olevan raskaustarinani. :) Mietin pitkään kehtaisinko julkaista tällaista, sillä koen tämän jotenkin todella henkilökohtaiseksi asiaksi, mutta no, miksei. :) Joten enjoy!

Kun me mentiin naimisiin maaliskuussa 2013, mulle iski kauhea vauvakuume. Puhuin koko ajan vauvoista, ajattelin vain vauvoja, näin kaikkialla vauvoja. Halusin vauvan. No, tietenkään silloin ei ollut "hyvä hetki" vauvalle, Sami oli menossa inttiin heinäkuussa ja minä aloittaisin opiskelut Laureassa. Samin tuleva inttiaika lähestyi koko ajan, ja se masensi mua aivan mielettämästi. Se oli ehkä yksi syy kovaan vauvakuumeeseeni. Että olisi jotain kivaa, mitä odottaa sillä aikaa, kun mies on poissa kotoa. 

Syksy tuli, ja vauva oli edelleen hankkimatta, Sami nimittäin halusi olla paikalla katsomassa mun vatsankasvua ja mukana ultrissa ja neuvolakäynneillä. Yhtäkkiä Samin skolioosista aiheutuneet selkävaivat pahenivat, ja marraskuussa 2013 hän joutui keskeyttämään armeijan (ja siirtymään sivariin). Mitäs jos nyt? Mietimme päätöstä pitkään - se oli pelottava, mutta uskalsimme lopulta heittäytyä tuntemattomaan. Oli jännittävää, että olimme juuri potkineet lehtiä sunnutaisilla iltakävelyillä ennen Samin lähtöä takaisin kassulle ja haaveilleet siitä vauvasta, kun yhtäkkiä se olikin mahdollista!

Jo pian aloittamisen jälkeen aloinkin selailla kaikenlaisia keskustelupalstoja ja kyttäämään mahdollisia oireita (onko tämä selkäsärky nyt raskausoire vai merkki pian alkavista menkoista?), listasin kaikki oireeni kännykän muistiinpanoihin, mittailin lämpöjä ja laskin päiviä mahdollisesta ovulaatiosta. Sitten pyysin Samia hakemaan raskaustestejä apteekista, en itse uskaltanut. Pelkäsin myyjien arvostelevan minua, näkevän sisälleni ja ajattelevan: tuo luulee olevansa raskaana. Hah. Luulkoon vaan. (Olipa pöllöjä ajatuksia.) Pari ensimmäistä testiä tein liian aikaisin. Negatiivinen. Pitihän se arvata. (Älkää muuten ikinä alkako tekemään niitä testejä ennen kuin menkkojen edes pitäisi olla myöhässä :D) Päätin odottaa pari päivää. 

Itsenäisyyspäivänä olimme mun porukoilla syömässä, ja rommilasi kädessä siinä yhtäkkiä säikähdin että apua - entä jos olenkin raskaana, ja laitoin lasin pois. Oli vaikeaa yrittää selitellä miksen juonut sitä loppuun. :D Seuraavana päivänä mentiin käymään Kouvolassa sukulaisilla puusavotassa, ja minä jonkin aikaa metsässä huhkittuani rojahdin sohvalle aivan uupuneena. Tämäkö on nyt sitä? Seuraavana aamuna, 8.12. heräsin jo neljän-viiden aikaan tekemään uutta raskaustestiä. Unenpöpperöisenä tassuttelin vessaan, ja pissasin kuppin. En uskaltanut ensin katsoa testiä. Taas negatiivinen. Se siitä sitten. Istuin lattialla vielä hetken ja tuijotin seinää. Miksi ei voi onnistua? Sitten vilkaisin testiä uudestaan - hetkinen, siinähän on vähän punaista! Aloin melkein kiljua riemusta. Tuijotin testiä vielä muutaman minuutin ajan, ja juoksin sitten herättämään Samin. Se hymyili väsyneesti ja käänsi kylkeä. Miehet. 

Sitten pitikin alkaa ottaa tarkistustestejä, koska ensimmäinen oli kuitenkin niin haalea. Seuraavana aamuna tuli jo selkeästi tummempi viiva, ja sitä seuraavana aamuna kokeilinkin digitaalista testiä, joka ilmoitti minun olevan raskaana 1-2 viikkoa. Olin onnellinen. Tai en. En uskonut siltikään olevani raskaana. Eihän ensimmäisestä yrityksestä voi tulla raskaaksi, en minä ainakaan! Keskustelupalstojen pelottelut kemiallisista raskauksista ja tuulimunista kummittelivat päässäni. Ei tämä voi sitä itseään olla. Tai jos on, tulee keskenmeno.

 Varovaisesti annoin itselleni luvan kuitenkin luottaa. Nyt olin oikeasti raskaana. Ekaa kertaa ikinä. Apua. Apua voiko tätä perua? (Alkutilanteesta piti muuten saada kuva, enkä voi uskoa, että olen ollut joskus noin pieni! Tuolloin sitä näki itsensä välillä jopa hieman pulleana, mutta nyt kun aikaa on kulunut ja raskauskiloja kertynyt, ei voi kuin sanoa, että tyhmä tyttö!)

 Pahoinvointi mulla alkoi melkein samantien. Päätettiin kuitenkin lähteä yhdessä kullan kanssa pienelle Tukholman-risteilylle. Yhdessäolo oli ihanaa - ja Tukholma niin kaunis. Ainoa vaan, että pieni budjetti + raskausrajoitukset syömisissä toivat hieman hankaluuksia.. Halvimmista vaihtoehdoista minun teki mieli vain salaatta, ja niissä oli paljon kiellettyjä ainesosia (raa'asta kananmunasta tehdyt kastikkeet, pastöroimattomat juustot jne.). Joka tapauksessa reissu oli ihana, ja jäimme haaveilemaan omasta pienestä kesäasunnosta Tukholmassa! ;D

Jouluaattoaamuna oksensin ekan kerran - juuri, kun yritin keittää elämäni ensimmäisiä riisipuuroja (tuskin tarvitsee mainita, että puurot paloivat pohjaan).. Siitä se päivittäinen oksentaminen sitten lähtikin. Aaton vietimme Samin kanssa kahdestaan kotona, ja joulupäivänä kävimme sukulaisissa. Takaisintulomatkalla oksensin monta kertaa autoon, ja päätimme hankkia sellaiset Sea band- rannekkeet, joiden pitäisi helpottaa raskauspahoinvointia. Kaikesta jouluun liittyvästä tulee muuten vieläkin paha olo, ugh. En pysty vieläkään ajattelemaan mitään jouluun tai talveen tai edes kevääseen liittyvää..

Onneksi oli joululoma - vietin nimittäin kaiket päivät sohvalla makoillen vati vieressäni. Alussa oksensin monta monta kertaa päivässä - edes nesteet eivät lopulta pysyneet sisällä. Onneksi muutaman viikon jälkeen pahoinvointi helpotti niin, että oksensin enää 1-3 kertaa päivässä. Se oli kyllä kauheaa. Koko ajan mahassa kiersi. Kaikki ruuan haju etoi. En pystynyt syömään oikein mitään lihaa, kaikki ällötti. Itketti - mitä tästä elosta ja olosta tulee, kun tämä jatkuu aina vaan? Sami piti musta huolta, kävi kaupassa ja toi kaikkea tarvittavaa, laittoi mulle syötävää, tiskasi, hoiti koiran ja kodin. Ihana mies, en olisi ikinä pärjännyt ilman..

Kaikki alkoi lopulta konkretisoitua ekan ultran jälkeen. Tässä se on, meidän pikku papu muutaman sentin pituisena. Tai Napoleon, niin kuin me sitä kutsuttiin. Näyttää ihan pieneltä tipun poikaselta.. :3 Oli helpottavaa nähdä, että masussani tosiaan kasvoi joku. Oikea ihminen. Tai avaruusolio, siltä se enemmän näytti.. :D

 Raskausmasukuvia piti ottaa joka viikko, tässä taitaa olla 12 viikkoa täynnä. Taisin kuvitella jotain jo näkyvän tässä kohtaa. xD

 Mulla tosiaan tuo oksentelu jatkui 24-viikolle asti, ja makasin sohvalla aina, joten perheen yhteinen ajanvietto kohdistui tuohon sohvalle. ;D Oikeastaan se oli ihan mysigt. 

 Jossain vaiheessa loma loppui, ja jouduin palaamaan kouluun, samoin Sami töihin (oli ollut intin jälkeen pari kk työttömänä). Oli kauheaa, kun Sami ei ollutkaan laittamassa mulle aamupalaa (oksensin sitä tehdessä). Välillä se kuitenkin yllätti mut esimerkiksi näin. :3

Pikkuinen pähkinämme kasvaa ja alkaa muuttua yhä enemmän ihmisen näköiseksi.. Olen erottavinani oikeanpuoleisessa kuvassa Samin piirteitä!

Hih, pieni pömppis alkaa jo näkyä! Ai että olen surkean näköinen, hädin tuskin jaksoin olla tossa peilin edessä pystyssä, kun heti alkoi oksettamaan. Voitte kuvitella, millaista oli käydä koulussa ja opiskella.. Edes suihkussa ei jaksanut käydä.

Tässä kohtaa masu tuntui jo ISOLTA, kun hame ei enää mennyt päälle.. Aika pikkuinen se minusta kyllä vielä tuossa on. x)

Koira makoili mun kanssa aina kotipäivinä (koulua oli 2-3 krt viikossa) sohvalla (ja sai muutamat suolaiset turhautumisen kyyneleet turkkiinsa).. Siitä sai ihanasti lohtua, karvakorva kuunteli aina. :)

Pahoinvoinnista huolimatta oli pakko opiskella. Mä olen kuitenkin sellainen ihminen, joka tykkää haasteista, joten otin tämänkin haasteen vastaan, ja kehitin mulle metodin, jolla selvitä elämästä. :D Pidin siis niitä Sea band-rannekkeita (eivät kamalasti auttaneet), ja aamulla kun heräsin, kävin siis ekana oksentamassa. Sitten juoksin äkkiä sohvalle, johon Sami teki mulle aamupalan, jos oli kotona. Kun aamupala oli saatu syötyä, suurin vaara oli ohi. Makoilin sohvalla vielä n. puoli tuntia, ennen kuin pystyin nousemaan. Meikkasin makuulteen (sen vähän, mitä jaksoin). Junaan otin syötävää. Kouluun päästyäni söin usein toisen aamupalan. Ennen lounasta söin välipalaa. Lounaan jälkeen söin välipalaa. Junassa oli välipalaa. Näin selvittiin kotiin asti. Ruuan kanssa piti varoa, ettei se ollut ällöä. Lihaa en siis oikein voinut syödä ollenkaan, tai tuli oksennus. Jauhelihassa kun on niitä pieniä sitkeitä juttuja..Hyi, tulee paha olo kun vaan ajattelee tuota aikaa.. Ihme kyllä, en jäänyt mistään jälkeen, ja vain muutaman tunnin jouduin skippaamaan pahoinvoinnin takia. Sain erinomaisia arvosanoja. Taisi tulla tuolta Taivaan Iskältä hieman apuja, en muuten olisi kyllä selvinnyt. ;D

Pahoinvoinnista huolimatta en ollut katkera. En pahemmin valittanut, yritin vain selviytyä. En tuntenut vihaa vauvaa kohtaan. Se oli meidän toteutunut unelma, lahja. Oma pikku pähkinä. Joillakin raskaus nyt vain on vaikeampi, ja mun keho on todella herkkä hormoneille, joten ei ihmekään. Sitäpaitsi olisi asiat voinut olla huonomminkin, olisin voinut olla vaikka sairaalassa tipassa. Tai vielä "pahempaa", ei raskaana ollenkaan! Ajattelin kaikkia niitä naisia, jotka eivät vain tulleet raskaaksi, vaikka miten yrittivät, ja koin itseni onnekkaaksi. Nyt ei saanut valittaa.

On se masu jo vähän kasvanut. :) Vitsi olen pahoinvoivan näköinen tuossa oikeanpuolimmaisessa kuvassa! ;D

Viikolla 19 mun olotila alkoi olla jo niin hyvä, että päätin aloittaa blogin pitämisen pitkän harkinnan jälkeen. Samaan aikaan julkistimme raskausuutiset myös Facebookissa. Vanhemmille me oltiin julkistettu uutiset jo aikaisemmin, eikä kukaan niistä olisi voinut olla enemmän innoissaan! 

Puolet raskaudesta takana. Rakenneultrassa vauva paljastui (varauksella) tytöksi. Oltiin tosi onnellisia - omasta pikku prinsessasta oltiin haaveiltu! Ultrasta ei ole kuvia, hölmöä kun ei saatu kuvia kuin jostain jalan ja sydämen osista.. Hah, onpa tuo masu vieläkin kovin pieni!

Ekat ikiomat, uudet, vauvanvaatteet! Tuo asu on vielä nykyäänkin mun suosikki (otan sen sairaalaan mukaan vauvalle kotiutumisasuksi)!

20-vee synttäreilläni sain olla raskaana. Hubaa! Tossa kohtaa muuten aloin kasvattaa suoraa otsistani sivuotsikseksi. En vieläkään osaa päättää, kumpaa pitäisi. Kumpi sopii mulle paremmin?

Vappuna jaksoin mahani kanssa jopa hyppiä LZ7:n keikalla. ;D

Äitiyspakkauksen saaminen oli aika huippujuttu! Raskaus ja vauvan tulo tulivat todella paljon konkreettisemmiksi.. Hienoa, että Suomessa vielä tämmöisiä järjestetään!

Koulussa monet opettajat tuijottivat mun mahaa, mutta jotkut ihan avoimesti kyselivätkin mun vointeja ja laskettua aikaa. :) 24-viikon jälkeen en enää oksennellut, joten elämä alkoi pikkuhiljaa voittaa. Sen sijaan sain kiusakseni kovat mahakivut, jotka ilmeisesti johtuivat sisäelinten puristumisesta. Kivut tuntuivat (ja tuntuvat edelleen) siltä, kuin olisi jumissa vatsalankkuasennossa. Oppitunnit vietin usein seisten, niin kipua ei tullut niin paljon..

Äitiysvaatteita en hankkinut ihan hirveästi. Osa mun pitemmistä topeista meni aika pitkään päälle (muutama viikko sitten kyllä tosin jopa äitiysvaatteita piti alkaa isontamaan). Tänkin kesän mä olen selvinnyt vain ihan muutamalla vaatekappaleella.. Hassua, mihin ihminen pystyy, kun on pakko!

Muistatte varmaan, että Sami oli siellä sivarin koulutusjaksossa sen toukokuun. Voi että mä ikävöitsin sitä, mutta aika meni kyllä silti aika nopeasti. :) Sitten se teki mulle siellä tuollaisen korun äitienpäivälahjaksi. :3

Kesäloma alkoi mulla toukokuun lopussa. Olin etukäteen kuvitellut viettäväni koko kesän vain rannalla lekotellen ja nautiskellen - ihanaa, ei töitä, kerrankin! Karuksi totuudeksi ilmeni kuitenkin se, että ihan sairaan kuumana kesänä mä en todellakaan ole asettanut varvastanikaan rannalle. Ei sillä, että mulla olisi mitään mahdollisuuksia sellaiselle päästäkään, auto kun on Samilla aina töissä päivisin. Eli tuli hieman tylsä kesä, mutta onneksi mulla oli pari lastenleiriä siinä alussa, niin ei koko aika ole ihan vain ollut joutenoloa.Ja nyt loppuraskaudesta olen nähnyt aika paljon kavereita, Verakin vie mua aina kahville! ;D

Siis kattokaa nyt tätä. :D Miten tuo kuva voi vääristää noin paljon? :D

 Kesäjuhlissa käytin tuota M-kokoista "tavallisten naisten" mekkoa Seppälästä. Se on ollu tarpeeksi pitkä mahan kasvaessakin. Aika kätsy, menee myös kaupungilla, kylässä tai vaikkapa siellä rannalla (not, alastikin on liian kuuma). :)

 

Loppuraskauteni te tunnettekin aika hyvin. Rv 30 lähtien ramppasin siellä äitipolilla kovien supisteluiden takia. Onneksi täysaikaisiksi ollaan jo päästy, eli nyt noista kovin kipeistä ja säännöllisistä supistuksista ei tarvitse välittää - sen kuin menee vaan synnyttämään, kun aika koittaa!

Tänään on siis tasan kaksi viikkoa laskettuun aikaan. Aika on mennyt aivan vilahtamalla ohi (vaikka alussa mietinkin miten kukaan jaksaa odottaa neljäkymmentä viikkoa vauvaa). Raskauteni ei ole todellakaan ollut helppo: ensin 24 viikkoa oksentelua, sitten tulivat ne kauheat mahakivut, sitten liian aikaiset supparit.. Ja nyt niitä kipeitä supistuksia on joka päivä, ja aina saa alkaa miettiä joko tulee lähtö, eikä se ikinä tule.. Mutta jos saisin valita, kokisinko raskauden uudelleen, vastaisin epäröimättä kyllä. Sillä onhan se palkinto eittämättä aika kullankallis!

Toivottavasti tykkäsitte lukea raskaustarinaani, eivätkä suttuiset kuvat liiaksi häirinneet. :) Nyt odottelen mussukkaani kotiin, ja sitten lähdemmekin kangaskaupoille.. Unipussi, täältä tullaan!

ps. Eilisellä neuvolakäynnillä kaikki oli hyvin, ja nyt vauva on kiinnittynyt lähtöasemiinsa. Jäiks!