Tämän postauksen kaikki kuvat ovat melkein kahden viikon takaa, suokaa siis anteeksi, on ollut hieman mahdotonta yhdistää pikkuvauva-arki ja bloggaaminen. Tuntuu, että koko ajan saa olla imettämässä tai vaihtamassa vaippaa - ja jossain välissä pitäisi tehdä kotitöitä, nukkua ja syödä itsekin. Yritän kyllä mahdollisuuksien ja voimavarojeni mukaan blogata mahdollisimman usein, mutta ymmärtänette kuitenkin resurssieni rajallisuuden tällä hetkellä. :) Mutta nyt palaamme siis takaisin sairaala-aikaan!
Vieraita taisi käydä joka päivä tytön luona. Kaikki rakastuivat pienokaiseen niin paljon. :3
Ekoina öinä tyttö ei suostunut nukkumaan omassa sängyssään, vaan halusi olla äidin lähellä tissillä koko ajan. Välissä aina torkuttiin. Viimeisenä yönä muistaakseni saatiin tyttö nukkumaan sairaalan kopassa, ja se oli luksusta jos mikä. Vauvan vieressä on nimittäin aika mahdoton rentoutua ja nukahtaa..
Tosiaan jo keskiviikko-iltapäivänä saimme tuon perhehuoneen, missä myös Samilla oli oma sänky. Huoneessa oli myös hoitopöytä, kaappi tavaroille, ja oma wc.
Kotiin päästiin jo lauantai-aamuna, kun kaikki sujui meiltä niin hienosti, ja vauvan paino nousi mallikkaasti. Perjantai-aamuna tosin sattui sellainen episodi, joka jäi kalvamaan mieliämme vielä aika pitkäksi aikaa. Vauva oli tehnyt yöllä kolmet kakat, enkä ollut ehtinyt vielä imettää häntä ennen aamupunnitusta. Paino oli laskenut 4 grammaa alle sallitun kymmenen prosentin rajan. Hoitaja kauhisteli asiaa, katseli nukkuvaa vauvaamme ja totesi hänen olevan "ihan veltto", että "eihän se jaksa enää syödäkään". Olimme Samin kanssa ihan kauhuissamme. Miten näin pääsi käymään? Aloitimme sitten tiheän, kahden tunnin välein tapahtuvan, imetyksen. Illalla vauvan paino oli noussut jo 100 grammaa, joten mitään huolen aihetta ei todellisuudessa ollut ollutkaan. Seuraavana aamuna paino oli jo niin hyvä, että pääsimme tosiaan kotiin, kun minäkin pärjäsin jo tavallisten kipulääkkeiden voimalla. (Täytyy myöntää, että seuraavat päivät kotona ahdistuimme, jos vauva nukahti tissille. Onneksi neuvolantädin punnitessa vauvan (viiden vuorokauden ikäisenä), tämä oli jo ylittänyt syntymäpainonsa, joten huolemme oli turha).
Sairaalassa ollessamme ulos oli tullut jo syksy, joten aika pian kotiutumisemme jälkeen oli lähdettävä hakemaan vauvalle sopivan kokoista "välikausihaalaria". H&M:stä löysimmekin tuollaisen tosi söpön karhupuvun. <3 Pian lähdimme myös lenkkeilemään. Ihmettelin, kuinka hyvin jaksoin jo kävellä
Heti kotiintuloiltana tyttö pääsi ensimmäiseen kylpyynsä kotona. Ostimme tuollaisen kylpytuen Citymarketista, sen avulla lasta ei tarvitse kannatella hankalassa asennossa. Tyttö rakasti lämmintä vettä niin, että ihan nukahti ammeeseen! Hän halusi ilmeisesti olla kylvyssä ihan omassa rauhassaan, äidin ja isin pesevät kädet eivät oikein innostaneet..
Huomenna (jos ehdin kirjoittaa) ajattelin kertoa enemmän painosta ja palautumisestani, sekä vauvan kehityksestä (onhan hän huomenna jo kaksiviikkoinen!). Nyt täytyy kuitenkin vielä kertoa muutama asia synnytykseen ja äitiyteen liittyen, mikä mua lopulta yllätti aika paljon (vaikka luulinkin tietäneeni kaiken jo etukäteen).
-Synnytys sattuu. Ihan totta se tekee kipeää, ei sitä osaa kuvitella etukäteen. Ja jos oksentelen ensimmäiset 24 viikkoa raskaudessa, oksennan myös taatusti kaikki päiväni synnytyksessä.
-En huutanut ja kiroillut synnyttäessä. En edes sättinyt miestäni, niinkuin telkkarissa.
-Pieni vauva on oikea tissitakiainen. Kuvittelin kai, että niillä olisi heti joku rytmi.
-Sektiohaava on tosi kipeä aluksi. Niin kipeä, ettei voi liikuttaa itseään oikein mihinkään suuntaan. Ja sitten kun se on vähän parantunut, nauraminen ja aivastaminen sattuu ihan jäätävästi. Opin, että leikkauksessa kudokset voivat jotenkin kovettua ja tulla kipeiksi. Opin myös, mihin vatsalihaksia tarvitaan (esim. sängystä nousemiseen).
-Miltä oman lapsen syntymä tuntuu. Uskomattomalta. Ihan oikeasti.
-Äitiyteen liittyy hirveästi erilaisia tunteita. Myös niitä negatiivisia. Alkaa ahdistaa, kun ei ehdi eikä jaksa enää tehdä samoja juttuja, mistä ennen nautti. Ei vain pysty keskittyä. Mutta se menee kuulemma ohi.
-Yllätyin myös tyytyväisyydestä vartalooni. Kun synnytyksen jälkeen esimmäistä kertaa kävin suihkussa ja katsoin peilistä hieman roikkuvaa etureppuani, minut valtasi ihmeellinen hyvänolontunne. Minä olen äiti. Saan näyttää miltä tahansa.
Wau! Ihana postaus, kivoja kuvia-- mitä vaavi tykkää kilpparista? ;) aiokko järkkää viel jotkut vauvankatselijaiset? ^_^
VastaaPoistaKiitos ^^ Heh, kattelee sitä välillä ihmetellen ;D Voishan sitä jossain vaiheessa, kun vauvan rytmit alkaa vähän tasoittua.. ;D Olisko semmoset kivat vai?
Poista