Pikkuisen tonttutytön ensimmäinen joulu

Hyviä välipäiviä, ihmiset! Joulu tuli ja meni, mielestäni ehkä liiankin nopeasti. Olin niin väsynyt itse, etten oikeastaan jaksanut nauttia kauheasti koko juhlasta, mutta toisaalta, ei Siirikään tästä joulusta tule mitään muistamaan. :D Viime jouluna oltiin Samin kanssa ihan vaan kotona, ja joulupuuroa keitellessäni jouduin lähteä oksentamaan ensimmäistä kertaa raskaana. Pohjaanhan se puuro paloi.

Me tultiin mun porukoille jo viikonloppuna ennen joulua.Mun äidillä alkoi silloin loma, niin oli kiva saada toisen käsiparin siihen avuksi. Varsinkin nyt, kun Siiri on valvottanut meitä niin paljon öisin..

Jouluaattona me saatiin miehen kanssa nukkua kymmeneen, kun mummi hoiti Siiriä aamusta. Kun oltiin herätty, syötiin joulupuuro (kukaan ei saanut mantelia, se jäi kattilan pohjalle), ja sitten käytiin joulusaunassa poikkeuksellisesti aamulla. Sen jälkeen suunnattiin kohti Siirin isomummilaa (ja nenässä polttavaa sinappia). Siellä oli myös mun isän veli perheineen. Ai että mua sitten väsytti. En jaksanut juuri seurustella kenenkään kanssa, takana oli taas huono yö, ja Siirikin oli väsynyt ja kiukkuinen. No, porkkana ainakin hetkeksi viilensi kutiavia ikeniä. :) 

 Mummilla kahviteltuamme palasimme takaisin mun porukoille. Syötiin jouluruokia, ja sitten yritettiin laittaa tytsy untenmaille, kun oli ensin avannut pari pakettia. Siirin taktiikkana oli ensin kuolata ja nuoleskella paperi pehmeäksi, jonka jälkeen pienet, terävät kynnet repivät limaisen kääreen helposti auki.

Siiri nukahtikin nopeasti, mutta heräsi noin puolen tunnin kuluttua ihmettelemään meidän lahjojenavaamisprosessia. Ai että, niitä lahjoja riitti. Varsinkin tuolle pikku tyrpylle oli kannettu lahjoja ovista ja ikkunoista. Siiri sai paljon vaatteita, pari lelua, ja jonkun koriste-mobilen. Lemppari oli tietysti tädiltään saama vaaleanpunainen yksisarvis-pehmolelu. :D Toinen rakasti hepan ihan puhki! Alla pieni videonpätkä aiheesta..

Seuraavana päivänä me käytiin Samin vanhemmilla ja isovanhemmilla. Koko päivä siinäkin taas meni. On se kyllä uuvuttavaa viettää joulua pienen lapsen vanhempana..

Ihan mukava joulu silti oli. Yhdessäoloa perheen kanssa, ja kivoja lahjoja. Sain mieheltä mm. kauan himoamani Urban Decayn Daked 3:sen. Ja selänhierontalaitteen. Ja Singstarin (jota olemme siskon kanssa huudattaneet nyt viime päivinä aika ahkerasti). Mutta kaikken parasta tästä joulusta teki ennen kaikkea pieni, punainen tonttu.

 Oma tonttu.

Äitinä on välillä hankalaa

Tämän postauksen kirjoittamista olen vältellyt pitkään. Aihe kun ei ole kaikista mielesin, joskin koen sen tarpeellisena ottaa esille. Nyt nimittäin aloitan kahden postauksen pituisen postaussarjan äitiyden onnesta ja varjopuolista. Tänään vuorossa on se vaikeampi puoli. Se ensiksi, koska äitiys on kuitenkin minun mielestäni pääasiallisesti erittäin  positiivinen asia, joten haluan jättää tälle postaussarjalle hyvän jälkimaun. :) Kirjoitan ainoastaan ja vain omista kokemuksistani, joillakin voi olla asiat ihan eri tavalla tai jopa päin vastoin. Kirjoitan sen pohjalta, mitä olen itse kokenut ja kuullut. Suurin osa tekstistä on kirjoitettu pari-kolme viikkoa sitten, jotkut asiat ovat sittemmin muuttuneet, kuten vauvan nukkumistottumukset, mutta niistä myöhemmin lisää.

En usko, että äitiys sopii kaikille. Äidiksi kasvaminen vaatii ihmiseltä paljon. Täytyy jaksaa paljon, ja olla aika selvä pää, että kestää ainakin tämän alkuvaiheen.
Vauvat itkee. Se on selvää varmaan kaikille. Tuntuu silti, että monet, varsinkin teini-ikäiset ihmiset, haaveilevat ihanasta vauva-arjesta, jossa kaikki on ruusuista. Äiti ja vauva viettävät yhdessä ihanaa aikaa halitellen ja sylitellen ja kaikki on koko ajan mukavaa. Ne kuvitelmat kannattaa heti heittää romukoppaan. Ensinnäkin mulle tuli yllätyksenä se, että vauva tarvitsee äitiään 24/7. Varsinkin täysimetetty vauva. Meidän vauva on sellainen takiainen. Ei kovin paljoa viihdy yksin. Meidän vauva on halunnut olla sylissä melkein tähän kolmen kuukauden ikävaiheeseen asti, nyt vasta on alkanut joitakin aikoja viihtymään  leikkimatolla, ja vasta nyt jaksaa olla siinä edes hetken yksin.

Kotitöitä on ollut lähes mahdoton tehdä, kun vauva on hereillä, hän kun ei edelleenkään halua tulla jätetyksi yksin. Ollaan kokeiltu kantoliinaa, mutta jotenkin usein hermostuu sinne laitettaessa. Sitten kun mies palaa taas töihin ja joudun yksin tekemään kotityöt taas, voisin kokeilla josko neiti sitten jaksaisi sitä kantoliinaa. Meidän vauva ei myöskään ole harrastanut pitkiä päiväunia, joten edes silloin on ollut hankala ehtiä kaikkea. (Nyt tosin olen aloittanut rytmittää päivää, jolloin päivään mahtuu yhdet kahden tunnin pituiset päikyt, mutta siitä myöhemmin lisää)

Omasta ajasta puhumattakaan. Sitä ei juuri ole. Sanon omaksi ajakseni sitä, jos pääsen joka toinen ilta hetkeksi suihkuun yksin. Se on ihanaa. Pari kertaa olen päässyt myös teatteriharkkoihin ilman vauvaa, ja sekin oli jo ihanaa. Muuten tosiaan on aika hankala ollut saada sitä omaa aikaa, meidän vauva kun on täysimetetty, eikä paljoa pullosta huoli.

Eikä liioin muuten tutistakaan. Nukahtaa aina tissille, tuskin koskaan siis yksin. Monet vanhemmat käyttävät tuttia nukutusmetodina, muttakun tyttö ei sitä huoli, niin ei huoli. (Päivitys: ahkeralla harjoittelulla on alkanut vähän jo huolimaan.:))

Vauva heräilee paljon yöllä syömään. Ennen rytmin aloittamista vauva saattoi viihtyä tuntejakin tissillä. Uskon olevani hänelle tutti, eihän kukaan nyt niin kauan oikeasti syö. Ja nytkin se heräilee ekan kolmen tunnin pituisen unipätkän jälkeen aina tunnin välein. Mulle on tullut myös valvomisesta johtuvaa unettomuutta. eli joinakin öinä on vaikea nukahtaa, tai kun yöllä herää imettämään, on vaikea saada unenpäästä jälleen kiinni. Se on kauheaa. Seuraavana päivänä on ihan kävelevä zombie.

Imetys ei aina onnistu. Minulta se onnistui, mutta aluksi se oli tosi vaikeaa. Kunnon asentoa ei meinannut löytyä, vauva sai rintaraivareita, ja välillä imetys sattuikin. Kun jaksoi vain jatkaa yrittämistä, alkoi sekin onnistua.

Kotiin homehtuu. Samat neljä seinää kyllästyttävät aika nopeasti, eikä se univaje nyt ainakaan auta asiaan. Vauvan kanssa on toisinaan hankala lähteä mihinkään, se kun ei välttämättä halua nukkua vaunuissa, vaan ainoastaan haluaa olla sylissä ja/tai raivota.

Illat ovat usein täynnä kantelua. Mahakipuitkut ovat alkaneet jo laantua, mutta nyt tilalle on sitten tullut väsymysitku. Ennen säännöllisen rytmin aloittamista vauva oli jatkuvasti väsynyt ja jo heti herättyään kiukkuinen. Vauvan helläkin unikoulu on yhtä tuskaa vanhemmille, se vaatii hirveästi päättäväisyyttä ja kylmiä hermoja.

Parisuhde joutuu koetukselle. Taistelut vauvan saamisesta unille uuvuttavat, ja riitoja syntyy paljon helpommin kuin ennen. Väsyneenä sitä hermostuu herkemmin, ja toisen ärsyttävät tavat tuntuvat nyt kymmenen kertaa ärsyttävämmiltä. Onneksi tämänkin voi ottaa harjoituksena ja positiivisena asiana, näin rakennamme entistä kestävämpää parisuhdetta. :)

Huh, kun synkkää tekstiä. Äitinä olo on maailman ihaninta, mutta niinkuin joka asialla, myös tällä on kääntöpuolensa. Kirjoitin tekstin siis rohkaisuksi kaikille väsyneille äideille: et ole yksin! Kirjoitin tekstin myös teille, jotka harkitsette lapsen tekoa: vauva on, paitsi iso vastuu, myös aika hankala juttu ainakin aluksi. Se vaatii rutkasti sitoutumista ja päättäväisyyttä vaikeiden vaiheiden läpi pääsemiseksi.

Ihanaa, ensi kerralla kirjoitankin sitten lempi aiheestani - äitiyden ihanuudesta!