Miten lopetimme yöimetyksen

Pinnasängystä kuuluu huutoa, en pysy enää laskuissa monettako kertaa. Annan taas maitoa, mutta vauva ei tahdo enää nukkua. Vaan leikkiä. Keskellä yötä. Menee monta tuntia, ennen kuin saamme vauvan nukkumaan.

Ylläkuvatun kaltaiset yöt ovat olleet meille arkipäivää (tai -yötä) jo niin pitkään kuin muistan. Mies haluaisi, että jättäisimme vauvan vaan sänkyyn, että oppisi itse nukahtamaan. Eihän sillä mitään hätää ole. En suostu. Ei sitä henno jättää huutamaan, omaa kultapossuani.

Mies haluaisi, että lopettaisin nyt viimein sen yöimetyksen, ikää kun vauvalla alkaa olla jo yksitoista kuukautta. Ehkä se rauhoittaisi öitä. En suostu. Ei sitä henno jättää imettämättä, nälkäistä raukkaparkaa.

Olen aika mamis äidiksi.

Yhtenä yönä miehellä sitten napsahti. "Nyt lopetetaan yöimetys", hän ilmoitti, kun tyttö heräsi huutamaan ties monennen kerran, eikä suostunut enää sänkyyn. Siinä vaiheessa olin itsekin niin uupunut, että suostuin. Hyvä, että joku ottaa ohjat. Joku muu kuin minä. Olen väsynyt sellaiseen.

Olihan Siiri kiukkuinen, kun ei saanut maitoa enää (sinä yönä oli imetetty jo kaksi kertaa, ja kello oli vasta 23). Se huusi pää punaisena, eikä meinannut rauhoittua sylissäkään. Sain sen muutaman kerran rauhoittumaan sänkyyn laululla ja pepun heilutuksella, mutta sitten se aina nousi seisomaan ja itkemään. Uudestaan ja uudestaan. Päätettiin, että minä menen eri huoneeseen. Maidon tuoksu on vauvalle liikaa.

Sitten Sami sai sen nukahtamaan. Tyttö heräsi sinä yönä vielä monta kertaa, mutta taintui aika nopeasti ja vähittä itkuitta takaisin nukkumaan.

Nyt olemme olleet ilman yöimetystä jo reilut puolitoista viikkoa. Täytyy sanoa, että olen yllättynyt, miten helppoa se on ollut. Kahdeksan aikaan Siiri saa iltapalan, ja noin yhdeksän aikoihin annan iltamaidon. Sitten Sami laittaa sen sänkyyn. laulaa ja heiluttaa pepusta. Tyttö nukahtaa. Herää vielä muutaman kerran yössä (yksi yö oli, että heräsi vain kerran ja vain minuutiksi koko yönä, mutta heräsikin sitten jo viideltä leikkimään), mutta mies on saanut sen yleensä aika nopeasti takaisin nukkumaan.

Parina yönä miehellä on ollut keskellä yötä työpäivystys, jolloin minä olen hoitanut nukutukset.

Se oli virhe.

Ei Siiri rauhoitu nukkumaan ollenkaan, jos minä maidontuoksuineni menen yrittämään. Ja sitten sitä ei meinaa edes yöpäivystyksestä palaava mies saada nukkumaan, koska tyttö on jo niin vihainen. Sitten se pitää laittaa ulos vaunuihin. Onneksi näitä öitä ei ole ollut tässä montaa. Mutta opimmepa senkin, kuinka tärkeä on miehen rooli yöimetyksen lopettamisessa.

Viime yönä mies oli taas päivystyksessä. Pelkäsin jo etukäteen miten Siiri nukahtaisi minun käsittelyssäni, hänellä kun on ollut vähän nuhaa viime päivinä (=hirveät yöt). Ekan huudon kuuluttua kipitin pinniksen luo, aloin laulaa ja heiluttaa pepusta. Tyttö ei ollut noussut edes istumaan, mikä on aika kummallista. Sama toistui monta kertaa, mutta joka kerta sain hänet nukahtamaan samalla tavalla. Hän ei tainnut edes huomata, että siinä rinnalla oli äiti, eikä isi. Kun ei tarvinnut syliin nostaa (yleensä pitää, koska huuto on kova).

Nyt toivon, että kehityksen suunta olisi oikea, ja yöheräilyt alkaisivat pikkuhiljaa vähenemään. Ne alkoivatkin, mutta tuo nuha tuli nyt sotkemaan. Palaan raportoimaan asiasta.

Anna vauvan syödä itse

"NAMNAM, NAMNAM", Siiri hokee, ja yrittää kiivetä syöttötuoliin. "Onko sulla nälkä, tahdotko ruokaa", kysyn. "Joo", Siiri vastaa, ja virnistää leveästi.

Aina ei ole ollut näin. Siiri söi sosetta (ainakin syötettynä) varmaan rehellisesti sanottuna viimeksi puolivuotiaana. Sen jälkeen hän on kääntänyt päänsä pois aina, kun lusikka lähestyy yhteenpuristettuja huulia. Itkukin siitä aina pääsee.

On ollut turhauttavaa, kun lapsi ei syönyt moneen kuukauteen juuri muuta, kuin maitoa. Ei kelvannut kotitekoinen sose, ei edes kaupan. Syytän silloin puhjenneita kahta hammasta. Mutta ongelma jäi päälle, edelleenkään mikään syötetty ruoka ei kelvannut, vaikka hampaat olivat puhjenneet jo ajat sitten.

Sitten sen keksin: päätin elvyttää jo aloittamamme sormiruokailun. Valmistin Siirille samaa ruokaa kuin itsellemme, suolaa vain vältin. Johan alkoi maistua. Edes vähän.

Aluksi parhaiten upposi kaikki pastat. Ja tomaatti ja kurkku ja hedelmät. Nyt Siiri on oppinut käyttämään kahta hammastaan, ja tällä hetkellä tytön suosikki on maustettu jauhelihakastike. Siihen Siiri tuumaa aina, että "NAMNAM", ja ahmii jauhelihaa kaksin käsin.

Reilu kuukausi sitten huomasin, että Siiri haluaa syödä itse. Olenkin siitä lähtien antanut tälle lusikan omaan käteen. Näin mahdollisesta aamupuurosta uppoaa edes osa sinne masuun (suuri osa lattialle). Syöttämistä Siiri ei ole sietänyt enää kuukausiin. Kaikki on saatava tehdä itse! Nyt Siiri syö osan ruoista vauvalusikalla tai -haarukalla, osan sormin. Ja on tyytyväinen.

Äiti kanssa.

Sotkuahan siitä tulee aina, mutta kun vaan viitsii antaa lapsen yrittää itse, se kehittyy. Minä olen aina antanut Siirin tehdä kaikenlaista itse, ja se on tuottanut tulosta: nyt tyttö on erittäin taitava monella osa-alueella! Sitäpaitsi onhan se helppoa, kun ei tarvitse taistella enää syöttämisestä. Antaa vain lusikan kauniiseen käteen, ja se on siinä.

Ei se ruoka toki aina maistu (kuten vaikka kipeänä), mutta silloinkin pitää vain luottaa siihen, että kyllä se lapsi ilmoittaa, kun on nälkä. Olen nähnyt hänen syövän hyvällä halulla, ja olen nähnyt hänen lakkoilevan syömisestä, joten tiedän, että kun hänelle maistuu, hän syö. Ei siinä mitään sen kummempia tieteitä tarvita. Sitä paitsi meillä tyttö nykyään aina alkaa hokemaan kovaan ääneen "NAMNAM" kun on nälkä. Se on hyvä signaali.

Moneen kuukauteen Siiri ei pysynyt edes syöttötuolissa, joten sekin oli ongelmana. Mutta nykyään hän jaksaa keskittyä syömiseen niin paljon, että viihtyy pöydän ääressä yhdessä muun perheen kanssa. Ehkä hän on tajunnut, että tämä on tälläinen ruokailutilanne. Jossa syödään yhdessä.

Yöimetyksen lopettaminen on jonkin verran vaikuttanut myös Siirin ruokahaluun. Se on selvästi suurempi nykyään. Minähän kammoksuin yöimetyksen lopettamista juurikin siistä syystä, että tyttö söi niin huonosti päivällä, Että miten se pärjää sitten yöt. Ihan hyvin on pärjännyt, ja nyt ruokakin uppoaa paremmin päivisin.

Mitä Siiri sitten syö, ja milloin?

Kun tytsykkä aamulla herää, annan ensimmäisenä tissiä (raukka on niin tyytyväinen tästä aamuhetkestä, kun ei koko yönä ole saanut mitään). Hetki sen jälkeen (kun jaksan nousta sängystä, ja Teletapit eivät enää kiinnosta Sipaa) menemme alakertaan, istutan Siirin syöttötuoliin, ja tarjoan aamupalaa. Leipää, hedelmiä. Joskus puuroa (nykyään ei niin hyvin uppoa). Vettä Siiri rakastaa juoda omasta mukista. Nykyään tyttö jaksaa myös istua syöttötuolissa jonkin aikaa rauhassa syöden, ja minä saan tyhjentää tiskikonetta ja siivota keittiötä.

 Ekojen päikkäreiden jälkeen Siiri saa lounaan. Se on usein jotain edellisen päivän tähteitä. Nykyään aika lailla samaa ruokaa, kuin mitä me Samin kanssa syödään. Lounaan päälle vielä tissiä. Parin-kolmen tunnin kuluttua siitä Siiri saa välipalaa. Jos olemme kotona, se voi olla hedelmäpilttiä, hedelmiä, riisikakkua tms. Jos olemme vaikka kaupungilla, saatan antaa Siirille sellaisen kaupan pillismoothien. Tyttö tykkää niistä ihan hirveästi.

Päivällinen syödään, kun isi tulee kotiin. Sekin on usein samaa, mitä me aikuiset syödään, paitsi jos me syödään jotain epäterveellistä vauvoille sopimattomampaa. Illalla Siiri saa taas leipää, hedelmiä, puuroa, jogurttia, mitä nyt tytölle milloinkin sattuu maistumaan ja kaapista löytyy. Viimeiseksi vielä tissiä, ja sitten unille.

Loppukaneettina haluan sanoa kaikille vauvan syömisongelmista kärsiville: älä ressaa. Vauva syö, kun on nälkä. Aina ei maistu. Yöimetys voi myös vähentää ruokahalua päivällä. Ja saattaa olla, että kuten meillä, joillakin teillä saattaa asia olla kuulkaa sillä tavalla, että teidän pikkuinen palleronne haluaa syödä itse. Antakaa syödä! Sotkut pystyy kyllä siivota sitten jälkeenpäin.

Kannattaa tosin hankkia sellainen tehokas jäteimuri a.k.a koira.