Painoasioita + viikko laskettuun päivään!

Tietokoneemme taisi kuolla lopullisesti, se ei näköjään lataa tuota akkua enää yhtään. Vielä on hieman akkua jäljellä kuitenkin, joten yritän saada tämän postauksen nopeasti kasaan. Voi nyyhkis. Täytyy vissiin kysyä äidiltä lainaksi läppäriä, kunnes on varaa hankkia uusi.

Mutta asiaan. Kävin äsken vaa'alla, jonka digitaaliset numerot näyttivät lukua 65,7. Se on noin 16 kiloa enemmän, kuin ennen plussatestin tekemistä. Jotkut naiset olisivat kauhuissaan: "olen lihonnut 16 kiloa raskausaikana, apuaa!" Jostain syystä mua taas ei tuo lukema hetkauta yhtään. On luottavainen olo. Kyllä tämä paino tästä lähtee, ja vieläpä "omalla painollaan".

Ennen raskautta mua kyllä kieltämättä hieman mietitytti tuo painonnousu. Kaikki kauhutarinat 25-30 kilon lihomisista kummittelivat mielessäni, mutta yritin heittää ajatuksen pois. Ei niin välttämättä minulle kävisi. Eikä käynytkään. Koko raskausajan söin aivan samalla tavalla kuin ennen raskautta. Näin painonnousu pysyi maltillisena (ainakin neukkulan tädiltä sain kehuja:3). En herkutellut ylenmäärin, mutten todellakaan vahdannut jokaista suupalastanikaan. En edes joka kymmenettä - en vahdannut ollenkaan. Söin normaalin aamupalan, lounaan, ehkäpä välipalan, sitten päivällisen ja lopuksi vielä hyvän iltapalan. Herkuttelin ainakin kerran viikossa (useimmiten vähintään kolmena päivänä tuli syötyä jotain "hyvää"). Mutta se ei haitannut, sillä perusruokavalioni on kunnossa. Aamulla ja illalla syön ruisleipää ja jugurttia ja ehkä jotain hedelmää, lounas ja päivällinen on (ainakin pyrkimys on kova) lautasmallin mukainen. Naposteltavaksi kelpaa usein omppu. Tai tämän kesän ehdoton hitti:vesimeloni. Mutta silloin tällöin suklaajäätelö tekee myös kauppansa. Samoin kuin lauantai-illan leffan kanssa sipsit ja karkit. 

Minusta raskausajan ei tarvitse olla mikään erityinen tila, jossa normaaleja elintapoja rajoitetaan. Ymmärrän toki, että erittäin ylipainoisille ihmisille ei ole terveellistä saada raskausaikana hirveästi kiloja, mutta eikös ne ole aika lailla poikkeustapauksia.

Yksi, painavakin, syy siihen, etten vahdannut painonnousuani raskausaikana, liittyy menneisyyteeni. Lukioiässä mulla oli syömishäiriö: olin himoliikkuja, enkä syönyt mitään. Pelkäsin lihomista. Kun viimein pari vuotta sitten paranin tästä kokonaan, olen siitä lähtien vältellyt kaikenlaista kaloreiden laskemista ja painon tuijottamista. Tunnen itseni, ja tiedän, että jos sille tielle lähden, sinne myös jään. Olen hyväksynyt itseni tällaisena, ihan tavallisena, normaalipainoisena naisena. Normaalipainoinen on muuten positiivinen sana, kaikille syömishäiriöisille tiedoksi. Nyt raskausaikana taas olen hyväksynyt normaalin painonnousun, sillä se kuuluu raskauteen. Jos painoni ei nousisi, jotain olisi vialla. Joten saan olla kiitollinen jokaisesta kilosta. :)

Haluaisin toki synnytyksen jälkeen päästä samaan painoon, kuin ennen raskautta. Mutta en aio ottaa siitä yhtään painetta. En aio laihduttaa. Yhtään. Liikkumaan mulla tosin on jo kova hinku, mutta se johtuu vain liikkumisen tarpeesta, halusta saada tuntea jälleen ne ihanat endorfiinit, jotka syntyvät kunnon hikijumpasta tai hölkkälenkistä. Mutta sitäkään en aio tehdä yli oman jaksamiseni. Enää en palaa siihen aikaan, jolloin juoksin verenmaku suussa Saana-tunturin huipulle (ilman ruokaa), vaikka kroppa huusi armoa. 

Miten sitten pääsen takaisin lähtöpainooni? Aika näyttää. Mutta ajattelin antaa kroppani karistella kilot itsestään. Syön normaalisti, ja imetän, jos vain pystyn. Alussa käyn rauhallisilla vaunulenkeillä, ja kun kroppa sallii, aloitan hölkän ja lihaskunnon harjoituksen. Mutta vain oman kehoni ehdoilla.

Olkaamme itsellemme armolliset!

Ps. Ainiin. Enää viikko laskettuun aikaan! Sen kunniaksi olen saanut vaivan, josta en ikinä elämässäni ole kärsinyt aiemmin: hikeni haisee. Täytyy lähteä ostamaan dödö.