Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiukset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Prokrastinoija sai viimein aikaan: ristiäispostaus


Nyt mennäänkin sitten pari kuukautta ajassa taaksepäin, nimittän Siirin ristiäisiin. En ole millään saanut aikaiseksi tehdä tätä postausta, on meinaan pitänyt kysyä kolmelta ihmiseltä saako niistä julkaista kuvaa, ja se on ollut mulle jotenkin tosi ylivoimaista. Tiedättekö sen tunteen, kun olette vaikka tosi väsyneitä ja sitten pitäisi tehdä yks juttu. Ihan yksinkertainen, varata vaikka aika kampaajalle tai palauttaa kirjat kirjastoon, mutta sitä ei vain saa millään tehtyä. Minä tiedän. Usein vain annan sitten hiusten kasvaa, ja uusin niiden kirjojen laina-ajan netissä. Mutta nyt sain viimein kysyttyä lupaa kuvien julkaisuun, ja vauva nukkuu pihalla, joten hyvä näin! Tässä sitten ristiäiset!
Meidän tytön ristiäiset pidettiin mun vanhempien luona, ja vieraiksi kutsuttiin kaikki lähimmät sukulaiset. Meidän kuukauden ikäinen tytsymme kastettiin siis Siiri Helinäksi. :) Minä olin keksinyt tuon nimen jo joskus 15-vuotiaana, onneksi se sopi miehellekin hyvin! ;D
Mä jäädän aika pahasti näissä kuvissa, kun mulla oli tuolloin kova kuume (joka on nyt tullut muutaman viikon sisällä jo kolme kertaa takaisin). Särkylääkkeen voimalla päivästä lopulta selvittiin. Kastetilaisuus meni hyvin, tyttö ei yhtään itkenyt, vaan lähinnä nukkui koko toimituksen ajan. Lopuksi oli kunnon kahvittelut, ja lisää sukulaisia saapui portaittain. Ylhäällä kuvassa mun sisko ja Siirin kummitäti!<3
Metsästin Siirille aika kauan tuota kasteen jälkeen päällelaitettavaa mekkoa, mutta kaupoissa vaan ei ollut mekkoja myynnissä tuohon välikauden aikaan. Lopulta löysin tuon vaaleanpunaisen mekon Name it:istä alennuksella. Tossut ja panta on H&M:stä. Huomatkaa muuten mun uus tukkatyyli, katsoin youtubesta ohjeet kotivärjäykseen "vapaalla kädellä". Tuo vaalea tuossa on siis mun oma tukanväri, johon laitoin hiekanvärisiä raitoja ja "Ombre-latvat". Olen ihan tyytyväinen tulokseen. :)
Huh, tuostakin on jo melkein kaksi kuukautta! Tyttö on kasvanut aivan sairaasti. :D Ensi viikolla pyrin postaamaan 3-kuukautispostauksen lisäksi myös postaussarjan äitiyden hyvistä ja huonoista puolista. Stay tuned!

maanantai 11. elokuuta 2014

Colormask-kokeiluita

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! Minäpäs päätin repäistä ja värjätä colormaskilla hiukseni (uuden raskausviikon kunniaksi) vaalean kupariseksi. Jotkut alusta asti mukana olleet muistavat varmaan, että tässä postauksessa mun tukka oli kanssa hieman punertava! Silloin olin juurikin pelleillyt näillä värimaskeilla. Mun tukka on siis oikeasti sellainen kuin te sen olette nyt blogissa nähneet, eli vaaleahko. Mä lopetin tukan värjäilyt joskus pari vuotta sitten (vai kuinkakohan kauan siitä on), koska halusin parantaa mun hiusteni kuntoa. Mutta colormaskit värjäävät vain sen hiuksen uloimman kerroksen, ja väri peseytyy pois muutaman shampoopesun jälkeen. :) Näillä voi siis aika huoletta leikkiä.
Käytin siis KC Professionalin Color maskia sävyssä "Mandarin". Näitä myydään ainakin kaikissa Sokos Emotioneissa. :) Tietääkseni ainakin nämä KC:n värimaskit on tarkoitettu värjätyn hiuksen värin säilyttämiseen ja kirkastamiseen, mutta minusta ainakin on hauska kokeilla, mitä eri sävyt tekevät omille, värjäämättömille hiuksilleni! Eiköhän siis aloiteta.
Tässä siis on mun tukkani luonnontilassaan. Tuollainen vehnänvaalea, ajan myötä tummunut pehko. Kuvassa yksi päivää ollut pesemättä. Aurinko lienee tehnyt muutaman vaalean raidankin tässä kesän aikana..
Pesin hiukset ensin syväpuhdistavalla shampoolla, jotta kaikki aineiden ja metallien kerrostumat saataisiin pois (ja tuloksesta tulisi mahdollisimman tasainen). Harjasin tukan ja truuttailin kunnolla väriä käteen, ja hieroin sitten mahdollisimman tasaisesti kaikkialle tukkaan (tarkistin peilillä tuloksen). Pidin väriä päässä n. 5 minuuttia, jonka jälkeen huuhtelin huolellisesti pois.
Tässä tukka melkein kuivuneena. Vaaleaksi jäi, ja paikoin näkyy tummempia kohtia. Kerrosten alimmat hiukset eivät värjääntyneet melkein ollenkaan.
Tänään kokeilin uudestaan, nyt laitoin väriä paljon enemmän ja pidin taas sen reilu viisi minuuttia. Tuloksena hieman tummempi sävy, osin tasoittunut, mutta edelleen mielestäni liian epätasainen. Joihinkin (kuivimpiin) kohtiin väri tarttui oikein hyvin, sen sijaan taas päänahkaa lähinnä olevat uudet ja hyväkuntoiset hiukset eivät värjääntyneet juuri lainkaan..
Tässä kuvassa näkyy hyvin (väsymykseni lisäksi), miten uusimmat hiukset jäivät aika lailla oman värisikseen.. Myös tummempia raitoja näkyy seassa. Toisaalta, eihän tämän tarvitsekaan olla täydellinen. :) Onhan se tukka nyt ainakin hieman luonnollisemman näköinen, kuin jos kaikki hiukset olisivat tismalleen samansävyisiä.. Sitäpaitsi tämä lähtee muutamissa pesuissa pois. Oletteko te leikkineet värimaskeilla? Millaisia lopputuloksia olette saaneet (millä sävyillä ja minkä väriseen tukkaan)? Harkitseeko joku värimaskien testailua? KC:n maskeista omistan vielä tuon sävyn "Vanilla", sitä voisi testata seuraavaksi, kun en yhtään muista, millainen lopputuloksesta tulee!

maanantai 4. elokuuta 2014

Loppukesän hemmotteluhoitoja mökillä

Viime viikonloppu vietettiin taas mukavasti mökillä (siellä on viileämpää!) ja täytyy sanoa, että siellä mä vaan viihdyn. Oli ihana syödä hyvin, saunoa paljon ja sitten olla vaan ja rentoilla. Tuli ihan haikea olo, kun Hyvinkään maamerkit piirtyivät horisonttiin sunnuntai-iltana kotiin palatessamme. 

Yksi asia, mistä innostuin ihan valtavasti nyt mökillä, on käsityöt! Neuloin hetkessä sen toisen tumpun vauvalle valmiiksi, ja innostus kun jäi päälle, oli pakko keksiä lisää puuhaa. Olen aina halunnut kokeilla kestovaippailua, mutta yksittäisen vaipan kallis hinta on ollut aika suurenakin esteenä. Nyt keksin, että voin neuloa villalangasta kuorivaipat itse! Lisäksi tilasin ihanan Ottobre design- lastenvaatekaavalehden vuodeksi (neljä numeroa). Ensimmäisen numeron pitäisi saapua perjantaina, enkä malta pysyä pöksyissäni.. 
Innostuin myös tekemään pitkästä aikaa kotitekoiset hius- ja kasvonaamiot kesämökin ja metsän antimista. Laittakaa tekin hipiät ja kuontalot kuntoon ennen kouluun- ja töihinpaluuta! Jos teette naamiot sisällä, muistakaa, että sotkua tulee, ja viemäriin ei kannata päästää noita mömmöjä (minä tein naamiot nimen omaan mökin ulkosaunalla, jäi ihanat mustikkalaikut siihen kalliolle)..
Tuollainen sörssäily ja sotkeminen (ja hölmöjen kuvien ottaminen) on muuten yllättävän rentouttavaa! Ja samalla tukasta tulee pehmoinen ja nassusta sileä. :)


Sellainen mökkireissu tällä kertaa! Nyt taidan mennä jatkamaan neulomista (villavaippa kuivuu jo valmiina ja pestynä pyykkitelineellä). Keskiviikkona esittelen mielelläni täällä blogissakin tekeleitäni enemmän. Hyvää loppuiltaa kaikille, minä menen sohvalle supistelemaan (sen siitä kai saa kun käy kaupassa?). :)


perjantai 27. kesäkuuta 2014

Testissä Rimmelin Day 2 Night-ripsari + rv 32 kuulumisia!

Viimein sain tehtyä tän ripsaripostauksen! Eli testissä siis tämä Rimmelin Glam Eyes Day 2 Night- maskara, joka sisältää siis tuuheuttavan ja pidentävän harjan erikseen. Mulla ei ennen ole tällaista ollutkaan. :) Hakusessa oli siis ripsiväri, joka pitää taivutuksen ja mielellään avaa silmiä kivasti silleen niin kuin ripsarin kuuluukin. ;)

 Alkutilanne siis tämä. (Sori taas nämä kännykällä otetut kuvat, mun kakka-Canonista on automaattitarkennus rikki ja hukkasin jalustani jonnekin vuosi sitten tapahtuneessa muutossa..) Eli mun ripset on varmaan semmoset medium-mittaset, aika vaaleat ja ihan piikkisuorat.

Pitkän harjoittelun jälkeen sain lopulta tämmösen lopputuloksen. Taivutin ensin ripsiä muutaman sekunnin, jonka jälkeen pyyhin hieman ylimäärästä väriä pois tuuheuttavasta harjasta. Sitten levitin sitä pari vetoa ripsiini. Annoin kuivua noin 10 sekuntia ja harjasin sitten alaripsiin pari vetoa sillä pidentävällä päällä. Lopulta vedin pari vetoa vielä yläripsiin pidentävällä päällä. Ja. En tiedä mitä tuosta nyt pitäisi sanoa. Ekat kerrat ei ollut helppoja saada onnistumaan, väriä tuli liikaa ja hämähäkki-efekti oli aika väistämätön. Eikä se nyt harjoittelunkaan jälkeen mitään lastentekoa ollut. :D 

 Tuomio:
+kaksi erilaista harjaa, toinen paksumpi ja toinen ohut ja tarkkaan hommaan sopiva
+kuivuu nopeasti
-ei saa aikaan minussa wow-reaktiota
-ei pidä taivutuksia -> tunnin kuluttua nyt kuvan ottamisesta ripset on taas piikkisuorat

Arvosana:7-, ok perusripsari.


Sitten toisiin aiheisiin. Tänään mulla on siis täynnä 32 viikkoa (apua, laskettuun enää 8 viikkoa!) ja viime maanantaina (rv 31+3) mulla oli neuvola. Verenpaineet ja pissat ok, vauvan sydänäänet kuului hyvin, vauva liikkuu myös hyvin niin kuin aina. Sf-mitta 30, eli keskikäyrän yläpuolella mennään edelleen. Mitäs muuta pitäisi vielä mainita.. Hmm.. Painoa tullut reilu 500 g/vko, yhteensä tähän mennessä 11-12 kiloa siis. Supisteluita edelleen päivittäin ja sisäelimet jatkaa puristumistaan.. :D Väsymys on edelleen muttei enää niin kovana, jee! Jatkoin taas raudan ottamista, josko se olisi (näin nopeasti) auttanut? Viikonloppuna luvassa Ikeasta vauvankamojen haalimista ja vauvanvaatteiden pesua :3

Aloin muuten yrittää harjoitella hiusten föönaamista. :D Haluaisin sellaset ihanan kuohkeat ja kiiltävät hiukset jaja..Näyttääkö onnistuneelta? Not. Pitäisi varmaan leikkauttaa jotain kerroksia taas? Mitäs sanotte? Ps. Tossa kuvassa mulla on sitä ripsaria. Hehkeä.

Aurinkoisempaa viikonloppua kaikille! Me lähdetään kohta anoppilaan syömään pizzaa.. :P

torstai 5. kesäkuuta 2014

Ei silareita ja vähemmän sulfaatteja: testissä TRESemmén Naturals-sarjan shampoo ja hoitoaine


Tänään ajattelin kirjoittaa postauksen näistä TRESemmén paljon kehutuista naturals-sarjan tuotteista. Citymarketista kyseiset putelit saa yhteispakkauksessa alennushintaan n. 8 euroa, eli ei paha, ei paha. Itse haalin putelit kylppärin lattiaa koristamaan noin kuukausi sitten tarkoituksenani testata mahdollista hiusten kunnon paranemista, päänahan kutinan loppumista ja miehen päänahan hilseilyn loppumista (tajusin tosin jo purkit ostettuani lukea viime aikoina käyttämäni vanhan kesäshampoon jäämien inciluetteloa. Silikonia. Yep. Siitä aiheutui siis se kutina). Lisäksi hakusessa oli edullinen markettisarjan silikoniton shampoo mahdollisimman miedoilla sulfaateilla. Haluan nimittäin vähentää sulfaattien käyttöä niiden kuivattavien ominaisuuksien takia. Luonnonshampoiden täysi sulfaatittomuus sen sijaan ei pidä minun hiuksiani puhtaina kuin yhden päivän, joten siksi tarvitsen edes joitakin sulfaatteja shampooseeni.

Mitä sitten ovat miedommat sulfaatit? Sulfaatit ovat tensidejä, eli pinta-aktiivisia aineita, joita käytetään kosmetiikassa nimenomaan puhdistamiseen. Sulfaatteja löytyy niin saippuoista, shampoista, suihkugeeleistä kuin kasvojenpesuaineistakin. Kaikkein raskaimmat sulfaatit ovat nimenomaan natriumlauryylieetterisulfaatit (incissä sodium laureth sulfate) ja natriumlauryylisulfaatit (sodium lauryl sulfate), jotka siis pesevät tehokkaasti, mutta herkemmillä ja kuivempaan päänahkaan taipuvaisemmilla ihmisillä saattavat aiheuttaa hiusten ja päänahan kuivumista, tai jopa suunympärysihottumaa kasvoille (niin kuin minulla). Jotkut siis tykkäävät vältellä sulfaatteja kokonaan, jolloin pesevinä ainesosina, eli tensideinä, käytetään joitakin muita, miedompia, yhdisteitä. Kuten jo edellä mainitsinkin, minä mielelläni käytän joitakin sulfaatteja, koska en halua pestä hiuksiani joka päivä. 

Hoitoaineelta taas etsin edullista hintaa ja silikonittomuutta. Silikonit tuppaavat kerrostua tukkaan, jolloin ne saattavat alkaa näyttää lähmäisiltä, latteilta, elottomilta (niin kuin markkinointikielellä sanottaisiin)..  Sitäpaitsi suurin osa silikoneja sisältävistä hoitoaineista sisältää todella vähän mitään oikeasti hoitavia ainesosia. Mutta jekku onkin siinä, ettei sitä välttämättä huomaa: silikonit kun silittävät tukan ihanan silkkisen näköiseksi. Mutta vain näköiseksi. Karu totuuts paljastuu kyllä aikanaan. Siksi välttelen silikoneja hoitoaineissa. Jos taas tahdon käsitellä hiuksiani lämpölaitteella, minulla on tapana kuorruttaa tukka ensin silarihoitsikalla, jolloin lämpölaitteiden jättämät vauriot ehkä pienenevät. Toki lämpösuojasuihkeissani käytän silikonia, ja latvasuojaksi tykkään pistää ältsinmakeaa silarimössöä a´la Moroccanoil. Mutta siitä lisää ehkä tuonnempana. Arjessa kuitenkin siis tykkään, että hoitoaine ainoastaan hoitaa, ei tee mitään kalvoja hiuksen ympärille. 

TRESemmén Naturals-sarjan shampoo lupaa miedompia sulfaatteja, 10 kertaa vahvemmat hiukset yhden käytön jälkeen, sekä väittää olevansa ravitseva ja kosteuttava shampoo aloe veralla ja avokadoöljyllä höystettynä. Markkinalauseet sikseen. Naturals-shampoo todellakin sisältää miedompia sulfaatteja. Tämä hyvä. Avokadoöljyä ja aloe veranlehtiuutettakin löytyy, mutta muistakaa, ettei mistään voi päätellä kuinka paljon. Usein tuollaiset aineet ovat vain markkinointia varten tuotteeseen lisättyjä. En tiedä, tuliko hiuksistani kymmenen kertaa vahvemmat, mutta pesuteho on miellyttävä: ei liian narskuva, mutta ei jätä rasvaiseksikaan, ja hiukset pysyvät puhtaina 2-3 päivää. Shampoo vaahtoaa tarpeeksi (toisin kuin luonnonkosmetiikassa), eikä sitä tarvitse annostella litra tolkulla. Tuoksu on siedettävä. Miinusta isosta ja kömpelöstä pullosta (säilytä sitä nyt sitten pienellä ja huteralla suihkuhyllyllä). Kaiken kaikkiaan olen ihan tyytyväinen tuotteeseen: useimmat markettishampoot sisältävät vain raskaan sarjan sulfaatteja, joten tämä löytö tuli tarpeeseen. Varsinkin nyt kesällä tukalle pitää antaa armoa, kun aurinko muutenkin runtelee sen ihan heinäkasaksi..

Entä pääsinkö tavoitteeseeni? Miehen päänahka ei enää hilseile, mikä on aika jees. Omanikaan ei enää kutise, mutta syyn siihen jo selvitinkin. Olin siis kesähelteiden alettua kaivanut kaapista jonkun ikivanhan "aurinkoshampooni" tarkoituksenani käyttää se loppuun, kun päänahka oli alkanut kutisemaan. Jossain vaiheessa älysin lukea shampoon incilistan, missä tokana taisi komeilla dimethicone. Juu en suosittele! Syväpuhdistavalla pestyäni sain kutinan pois, eikä se nykyään oikeastaan enää kutise ollenkaan. Hiusten kunnon paranemisesta en osaa sanoa juuta enkä jaata..

Sitten hoitoaineeseen. TRESemmén Naturals-sarjan hoitoaine esittää siis lähes samat väitteet kuin sarjan shampookin. Silikoneja hoitoaineessa ei ole, mitä lähdinkin tavoittelemaan. Muuten hoitoaine sisältää joitakin ihan perus hoitavia ainesosia. Koostumus on kermainen, eikä tuotetta tarvitse puristaa paljoa (mikä on hyvä asia pullon turhankin järeän koon takia). Tuoksu jälleen ihan ok. Jos hoitoainetta malttaa pitää päässä ne vaaditut 2-3 minuuttia, tuloksena on ihan hyvin hoidettu, suht sileä tukka. Siis minun käsittelemättömiin hiuksiini. Mikään ihmeidentekijä hoitoaine ei kuitenkaan ole, silikonien tuomaa sileyttä ei siis voi odottaa, eikä kyllä pidäkään. Tykkään ihan, hinta-laatusuhde on kyllä kohdallaan. :)

Oletteko te kokeilleet TRESemmén Naturals-sarjan tuotteita (tai muita tuotteita kyseiseltä firmalta)? Mitä olette tykänneet? Haluatteko lisää postauksia hiuksista, silikoneista, sulfaateista ja muista hiuskosmetiikan mysteereistä?



lauantai 3. toukokuuta 2014

Vitamiinit ja ravintolisät kauneudenhoidossa

Ihanaa, kun Sami sai pleikkari kolmosen, niin minä voin rauhassa käyttää konetta ja keskittyä bloggaamiseen. :P Yhden koneen jakaminen on nimittäin aika hankalaa.. No, ehkä uuteen asuntoon mahtuu sitten pöytäkonekin!

Mutta asiaan. Tänään ajattelin puhua vitamiineista ja muista ravintolisistä ja vähän myös niiden kauneushyödyistä. Kerron siis lähinnä ravintolisistä, joita itse käytän. Muista tärkeistä vitamiineista en tässä postauksessa aio puhua, koska saan niitä mielestäni tarpeeksi ravinnostakin. Mutta aloitetaanpa  ensin meitä kaikkia polttelevista kysymyksistä..

Tarvitsenko ravintolisiä?

Jos olet perusterve, noudatat sekaruokavaliota, syöt monipuolisesti ja suositusten mukaisesti, eikä sinulla ole mitään merkittäviä puutteiden oireita (kynnet esimerkiksi todella huonossa kunnossa, hiukset tippuu, olet kamalan väsynyt ja kalpea jne.), et luultavasti tarvitse, sillä saat kaikki tarvittavat vitamiinit ravinnostasi. Kaikille suositellaan tosin vähintään talvikauden kestävää päivittäistä vitamiinivalmisteiden käyttöä, sillä aikamme auringon alla täällä Suomessa on niin vähäistä. Jos olet raskaana, muutamia vitamiineja suositellaan käytettäväksi tarpeen mukaan (foolihappo, kalsium, D-vitamiini, rauta).

Hyödyttääkö purkkivitamiinien vetäminen hiusten kasvua ja ihon hyvinvointia?

Vastaus on kyllä ja ei. Koska elimistö käyttää saamansa vitamiinit ja muut tärkeät aineet ensin tärkeimpiin elintoimintoihin, hiukset tai kynnet saattavat joutua vähemmälle vitamiininsaannille erityisesti raskausaikana. Siksi saatat huomata ulkonäkösi kohentuneen alettuasi nappailla purkkivitamiineja päivittäin. Mutta jos elimistösi saa jo kaiken tarvittavan vitamiinin ruuasta, et tule hyötymään lisäravinteista millään lailla. Mutta hauskaahan se on aina kokeilla, sitä paitsi pilleristä saatava henkinen hyvänolon tunne (lumevaikutus) saattaa kaunistaa jo ihan itsessään ;)


D-vitamiini - aurinkolääke

Kaikille suomalaisille suositellaan D-vitamiinivalmisteen päivittäistä käyttöä vähintään pimeimpinä kausina, koska auringosta saatava D-vitamiinin määrä on täällä synkässä pohjolassa niin vähäistä. D-vitamiinin tärkeimpinä tehtävinä on mm. kalsiumin imeyttäminen ja luun mineralisaatio. Joidenkin tutkimusten mukaan D-vitamiini vaikuttaa myös immuunipuolustusjärjestelmään suotuistasti, se vähentää riskiä sairastua erilaisiin syöpiin, diabetekseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin. Riittävä D-vitamiinin saanti ehkäisee myös masennusta!

Purkin ja auringon lisäksi D-vitamiinia saa muun muassa D-vitaminoidusta maidosta ja maitovalmisteista (ei yleensä luomusta siis!), kalaöljystä, kalasta, kananmunasta ja sienistä.




B-vitamiini - hedelmällisyysvitamiini

B-vitamiinit ovat vesiliukoisia vitamiineja, jotka eivät siis varastoudu kehoon. B-vitamiineja on erilaisia, ja jokaisella on eri tehtävä (liittyen kehon entsyymijärjestelmään ja muihin tylsänkuuloisiin solujuttuihin, joita en ala tässä luettelemaan). B-vitamiini tunnetaan ihon, hiusten ja kynsien kunnon ylläpitäjänä. Raskausaikana B-9 vitamiini on erityisen tärkeätä (kannattaa alkaa syömään jo kun alkaa yrittää raskautta!). 

B-vitamiinia saa purkin lisäksi myös täysjyväleivästä, kuivahiivasta, maitotuotteista, pavuista, iduista, manteleista, pähkinöistä, siemenistä, maksasta, luonnonriisistä ja tummanvihreistä kasviksista. 




Sinkki - kauneusvitamiini

Muutama hyvä sinkin vaikutus mainitakseni sinkki edistää välttämättömien rasvahappojen, karnosiinin ja omega-3-rasvahappojen toimintaa kudoksissa, auttaa vastustuskyvyn ylläpidossa ja haavojen parantumisessa, sekä pitää ihon, hiusten ja kynsien kunnon hyvänä. On siis jälleen kerran kunnon kauneusvitamiini. Odottaville ja imettäville äideille suositellaan sinkin käyttöä myös ravintolisänä, siksi minäkin sitä käytän. En toki tunnusta käyttäneeni sitä myös alun perin ihan vain kauneusvitamiinina.. Jos käytät sinkkilisää, sitä ei kannata ottaa samaan aikaan ainakaan raudan, magnesiumin tai kalsiumin kanssa, sillä ne toimivat toistensa vastavaikuttajina.

Sinkkiä saa melkein mistä vaan, mutta sitä on eniten eläinkunnan tuotteissa (liha, merenelävät, sisäelimet). Sinkkiä saa myös esimerkiksi koko- ja täysjyväviljatuotteista, mutta se imeytyy huonommin kuin eläinkunnan tuotteista saatu sinkki.



Rauta pitää kehon..rautaisena


Veri tarvitsee rautaa hapenkuljetukseen. Kaikki varmaan tuntevat anemian, raudanpuutostilan, joka ilmenee muun muassa väsymyksenä ja kalpeutena. Normaalisti ihminen saa rautaa ruokavaliostaan tarpeeksi, mutta esimerkiksi kasvissyöjät ovat riskiryhmässä saada rautaa liian vähän, jolloin lisäravinnevalmistetta tarvitaan. Myös odottavat äidit saattavat joutua ottamaan rautavalmisteita varsinkin raskauden puolenvälin jälkeen, kun sikiö on käyttänyt äidin rautavarastot ihan tyhjiksi (kuten minulla atm). Rautavalmisteita ei kuitenkaan lähdetä ostamaan omin päin, vaan lääkärin tulee todeta ensin hemoglobiinin aleneminen.

Rautaa saa muun muassa lihasta, kalasta, veriruuista, maksasta (ei raskaana oleville), ruisleivästä ja pinaatista. Raudan imeytymistä helpottaa C-vitamiini!


Iho ja sydän <3 omega-3-rasvahapot 


Elimistö tarvitsee omega-3-rasvahappoja, muutaman esimerkin antaakseni, veren rasva-arvojen säätelyyn, tulehduksien ja nivelkipujen vähentämiseen, verenpaineen alentamiseen, aivojen kehitykseen, ja verisuonitukosten ehkäisyyn. "Hyvät rasvat" auttavat myös ihon ja hiusten kunnon ylläpidossa!

Omega-3-rasvahappoja saa rasvaisesta kalasta (josta saa myös tärkeitä EPA:a ja DHA:ta) ja kasviöljyistä. Kalaa suositellaan syötäväksi vähintään kaksi kertaa viikossa hyvien rasvahappojen saannin takaamiseksi. Meillä se ei valitettavasti toteudu, joten joudun ottamaan kalaöljyt purkista. Lisäksi tykkään käyttää avokadoa ruuanlaitossa sen kaunistavien rasvahappojen vuoksi. Jonain päivänä voisinkin tehdä postauksen siitä aiheesta, ja esitellä mm. avokadoruisleipäni!
Jaksoin vasta jonkin aikaa sitten lisätä kalaöljyn (ja avokadon) ruokavaliooni, mutta nyt jo tuntuu, että iho ja hiukset kiiltävät ;)

Oletteko te huomanneet vitamiinien käytöllä jotain kauneusvaikutuksia?

Ainiin, jos sinä anonyymi lukija et ole vielä vastannut kyselyyn blogin oikeassa yläkulmassa, käy toki vastaamassa :)

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Hiusten aurinkosuoja ja muita kosmetiikkahankintoja

Pääsiäinen tuli ja pääsiäinen meni, oltiin mun porukoilla viettämättä pyhiä. Aika kului mukavasti aurinkoa ottaen, ja tällä mammalla onkin jo pienet rusketusrajat! Muistitteko muuten alkaa katsoa Ilmatieteenlaitoksen sivuilta niitä UVI-ennusteita? Nyt ollaan ainakin Etelä-Suomessa jo siinä vaiheessa, että aurinkorasvaa pitäisi käyttää ainakin keskipäivällä. :)

Mulla oli eilen synttärit; 20 vuotta kilahti lasiin! Jee.. Sen kunniaksi shoppailin itselleni hieman kosmetiikkaa. Onneksi sukulaisilta tuli vähän rahaa, sai ostettua muun muassa uudet tennarit rikkinäisten tilalle. Olisin tehnyt tämän postauksen jo viikko-pari sitten, mutta posti kuhnaili. Esimerkiksi tuon Mariela Sarkiman uuden kirjan toimitukseen meni muistaakseni yli kaksi viikkoa..


 Mutta tässä hieman hankintoja. Yves Rocherilla oli kovat alennukset, ja sain nämä kolme tuotetta (plus tilaajalahjan) hintaan 12 e! Tuossa on kuivan ihon kasvonaamio ja hedelmäinen kasvojen kuorinta-aine, sekä silikoniton, kosteuttava hiusnaamio. Olen tuotteita testannut vasta pari kertaa, mutta ensivaikutelma on positiivinen. Hiusnaamio erityisesti ilahduttaa: tuote tuntuu kosteuttavan oikeasti ilman latistavia silikonimössöjä.

Oletko itse kokeillut jotain Yves Rocherin tuotteita? Mitä olet tykännyt?


 Nyt kun kelit on muuttuneet aurinkoisemmisiksi ja viihdyn ulkona ilman hattua, oli syytä hankkia hiuksillekin oma aurinkosuoja. Wellan Sunspray lupaa kosteuttaa hiuksia ja antaa samalla hyvän UV-suojan. Tuotteessa on kivan hento banaania muistuttava tuoksu. Olen pari kertaa tätäkin ehtinyt nyt laittaa, ja tykkään kyllä, ei ole ainakaan minun ohuita hiuksiani lähmännyt. Oman putelini löysin Emotionista, ja hintaa taisi olla noin 20 euroa.

Muistakaa, että aurinko toimii hiuksissa vähän vetyperoksidin tavoin: UV-säteily hapettaa hiusta tehden sen vaaleammaksi (ja hauraammaksi). Eli älkää vaalentako ihmiset hiuksianne auringossa! Käyttäkää hattua tai edes aurinkosuojaa, ettei päässä komeile kamala takkupallo syksyn tullen. Siinä vaiheessa hius on niin vaurioitunut, että mitkään naamiot eivät enää auta.

Naps:n nettisivuilta löysin hyvän listan, jossa on lueteltuna eri aurinkosuojasuihkeiden INCI-nimiä (niin oman putelin metsästäminen helpottuu). Tyypillisimpiä UV-suojia hiustuotteissa on allatoin PABA, benzalphthalide, bentzophenone 1-12, cinoxate, methyl salicylate, n-ethyl-3-nitro paba, ethyl cinnamate, paba, PEG-25 paba, ethyl urocanate, sekä ethyl methoxycinnamate.

Käytätkö itse aurinkosuojatuotteita hiuksissa? Mikä on ollut hyväksihavaittu merkki?

Sain viime kesänä Liv-boxista Olayn päivävoiteen, jonka otin nyt uudestaan käyttöön. Ihastuin siihen niin nyt, kun ihoni ei ole enää niin herkkä, joten päätin ostaa Anttilasta alesta pienen kokeilupakkauksen näitä Olayn "seerumituotteita". Pakkauksessa oli yö- ja päiväseerumi, sekä päivävoide. Ihan kosteuttavalta on tuntuneet nyt muutaman käyttökerran jälkeen, ja silikonit tekevät ihon pinnasta kivan sileän, jos sellaisesta tykkää. Arka ihoni on tosin reagoinut parilla suunympärysihottumanäpyllä nenän ympärille, joten sinne en tuotteita enää ole laittanut. Katsotaan, mitä mieltä olen hetken päästä, kun olen päässyt käyttämään tuotteita pidempään. :)

Mitä mieltä olet Olayn tuotteista?



Meikkivoiteena olen käyttänyt nyt lähinnä Lily Lolon mineraalimeikkipuuteria, mistä tulee kivan luonnollinen ja "meikitön" lopputulos, mutta joskus sitä kuitenkin kaipaa hieman siistimpää ilmettä. Siihen löysin apua Lumenen CC-voiteesta. Tuote tuntuu kivan kevyeltä, mutta samalla peittää ihan kivasti punoituksia. Tuotetta löytyy kolmea sävyä, otin itselleni sen keskimmäisen, kun päivetystä tässä alkaa pikkuhiljaa tulemaan enemmänkin. Voide sisältää myös UV-suojan 20 ja hintaa oli 16-17 euroa. Lisäksi ostin Lumenen CC-concealerin (n. 13e) ja tuon silmämeikin pohjustustuotteen, joka oli alessa kympillä. Kicksistä sen sijaan löysin noin neljällätoista eurolla meikkivoidesiveltimen. En ole ennen meikkivoidetta siveltimellä levittänyt (paitsi mineraalipuuteria kabuki-siveltimellä), joten tämä on ihan uutta minulle. Luin, että siveltimellä meikistä tulisi tasaisempi kuin sormilla levitettynä, ja niinhän siitä tuli. :) Mukavaa kokeilla uusia juttuja!

Mikä on sinun tuorein kosmetiikkahankintasi?


Lisäksi tilasin himoitsemani Hair Biblen a'la Mariela Sarkima. Minulla on jo Sarkiman edellinen opus Make Up Bible, josta tykkäsin kovasti, ja nyt kun tämä uusi teos ilmestyi, oli se pakko saada. ;) Vaikka tilasin kirjan heti sen ilmestyttyä, eivät kirjakaupat olleet ilmeisesti varautuneet koviin yleisöryntäyksiin, kun kirjani toimittamiseen meni jotain kaksi viikkoa, koska sitä ei ollut heillä saatavilla..




























Eilen vasta opuksen sain postissa, enkä sitä ole kamalasti ehtinyt vielä ihailemaan, mutta pääpiirteittäin taidan kertoa kirjan olevan sisällöltään melko samankaltainen verrattuna edeltäjäänsä: se on täynnä tietoa hiuksista, eri hiustyyppien hoidosta, muotoilusta, leikkauksista, väreistä, tyyleistä jne jne jne. Ja netti kun on täynnä erilaista ja ristiriitaistakin tietoa hiuksista, on mukavaa lukea ammattilaisen neuvot myös niihin paljon puhuttuihin "hiusmyytteihin" (kuten voiko shampoosta luopua kokonaan). Ensivilkaisulta voisin tuomita kirjan mielenkiintoiseksi. Taidankin lopettaa postauksen tähän, heittää jalat pitkäkseen sohvalle ja alkaa tutkia "hiusraamattua" hieman tarkemmin!

Oletko itse ehtinyt jo tutustua Mariela Sarkiman uusimpaan tulokkaaseen? Mitä olet tykännyt?

Palautetta ja postaustoiveita otetaan mielellään vastaan! Yritän taas postailla hieman tiheämmin, kun koulujuttuja on taas saatu vähän pois alta.

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Sotkukiharat ilman lämpöä

Mulla oli tylsää sunnuntai-iltana, niin päätinpä näyttää teille helpon tavan tehdä söpön sotkuiset kiharat ilman lämpölaitteita. Pahoitteluni ruokottomasta ulkonäöstäni, en kokenut tarpeelliseksi (en jaksanut) meikata, kun mihinkään ei ollut menoa. Huh, ottaapa itsetunnon päälle julkaista ethernetissä tämmöistä settiä. No, ihminen on kasvavaa ja kehittyvää laatua, ehkä minäkin opin joskus olemaan ujostelematta. :)


Eli siis pörröiset kiharat ilman lämpöä a'la Laura. Tarvitset jotain muotoilutuotetta, harjan ja tuommoisia keskikokoisia "hainhammaspinnejä". Jotkut käyttävät piilopinnejä, mutta itse koen ne jotenkin "lätistäviksi". Nuo hainhammaspinnit on jotenkin ilmavampia.

 Ensiksi käy suihkussa, tai tee kuten minä, ja älä käy suihkussa laiskuuttasi, mutta kostuta hiukset korvasta alaspäin suihkepullolla. Levitä niihin sitten jotain muotoilutuotetta, se auttaa kampausta pysymään koko päivän. Minä käytin Moroccanoilia (suojaamaan hiuksia kuumuudelta) ja Paul Mitchellin Super Sculptia tuomaan ryhtiä (ja nopeuttamaan kuivumista).


 Ota sitten sopivan kokoinen osio hiuksia ja kieritä ne kahden sormen ympärille ikään kuin "rinkulaksi".


Kiinnitä hainhammaspinnillä ja tee loput hiukset samalla tavalla.

 Kun kaikki osiot on kiinnitetty, voit vaikka meikata, syödä aamupalaa tai fiksata otsiksen.

 Kun tunnet kosteuden hävinneen, voit avata pinnit. Jos et jaksa odottaa, voit nopeuttaa prosessia föönaamalla pinnipään kuivaksi (se tosin syö hieman lämmöttömien kiharoiden ideaa). Ja voilá! Siinä valmiit pörrökiharat. Ei täydelliset, mutta ei tarvitsekaan. Omistani tuli tällä kertaa tavallista huonommat, kun en malttanut tehdä kaikkia vaiheita kunnolla. Hiukseni olivat jo melkein ehtineet kuivua ennen kuin pääsin tokaan vaiheeseen (kuvauksissa meni niin kauan), siksi kiharat ei onnistuneet ihan odotusten mukaisesti. Mutta ei se mitään!

Miten te teette lämmöttömät kiharat? Vai suositteko mieluummin kiharoita lämpölaitteilla tehtynä?