Rv 30+0 ja kuinkas sitten kävikään

Tänään mulla on ollut jännät paikat. Kolme-neljä päivää mua on supistellut aivan sairaasti: kävellessä yhtäkkiä on iskenyt sellainen aivan lamaannuttava menkkapoltto alavatsaan ja -selkään. Sellainen poltto, joka julkisillakin paikoilla on pakottanut pysähtyä hengittelemään (pylly pystyssä). Eilen koiran kanssa kävelyllä ollessamme tullut kohtaus oli edeltäjiään suurempi ja pahaenteisempi. Kun pääsin sänkyyn, kipu lakkasi muutamassa minuutissa. Sitten se tuli takaisin, lievempänä. Ja jatkui yön läpeensä. Ja aamun. Sitäpaitsi jotain tuntui "valuvan", ei kai lapsivettä? Soitin äitiyspolille. Pyysivät tulla näytille.

Ei se vielä voi syntyä, nyt on niin vähän viikkoja vasta kasassa, ajattelin. 30+0. Sitten se joutuisi vähintään olemaan niissä kauheissa letkuissa ja laitteissa monta viikkoa. Sami ei pystynyt mua heittämään sairaalalle, kun oli itse töissä, mutta onneksi vanhempani asuvat tässä aika lähellä ja ovat lomalla, joten he veivät minut sitten päivystykseen. Makasin kyljelläni sairaalasängyllä ja laitteet mahallani mittasivat vauvan sykettä ja supistuksia. Ei tullut kuin niitä heikompia. Vauvan syke oli ok ja pissassakaan ei näkynyt ainakaan nopealla vilkaisulla mitään. Pääsin odottelemaan kahvioon ja aulaan lääkärintarkastusta.

Iskä osti minulle kanttiinista teetä ja ruisleipää :3 Jouduttiin odottelemaan aika kauan kunnes pääsin lääkärintarkastukseen. Lopulta lääkäri tarkasti kohdunkaulan pituuden ja kohdunsuun tilan, yhtä pitkä oli kuin ennenkin ja kohdunsuukin aivan kiinni. Huh. Ja se valuva juttu oli ilmeisesti valkovuotoa, mitä lääkäri löysi aika paljon. Epäilikin hiivaa supistusten aiheuttajaksi. Sain reseptin hiivalääkkeeseen, sen pitäisi auttaa ja lopettaa se kamala supistelu (joka jatkuu edelleen). Mutta pääasia, että syy selvisi ja vauvalla on vielä pitkä aika kelliä siellä turvassa kasvamassa. :) Ultrassa näkyi, jos oikein kuulin, 1700 g painoinen tyttö. Oi onnea <3

Mukavien uutisten jälkeen lähdettiin äitin ja iskän kanssa pizzalle. Nyt tuntuu, että ne supistuksetkin kestää paremmin, kun ei ole huolta vauvan voinnista. Siellä se niin terhakkaana edelleen liikuskeli.. Äitin tyttö!

Äsken käytiin Samin kanssa vähän Kelassa selvittämässä asioita (ovat laittaneet liian vähän tukia tulemaan), jotka eivät vielä tosin selvinneet, mutta joita lähdettiin viemään eteenpäin. Saatte kuulla koko stoorin, kun se on ohi.

Mutta sitten siihen pääaiheeseen: raskausviikkoja on jo kasassa tasan 30! Se tarkoittaa sitä, että laskettuunaikaan on enää 10 viikkoa.. Huh, vastahan minä kymmenen viikkoa sitten aloitin tämän blogin! Aika menee kyllä sittenkin niin nopeaan että.. Vielä pitäisi ehtiä tehdä vaikka mitä.. Mutta niin. Täytyy myöntää, että raskaus on ollut hieman erilaista, kuin kuvittelin. Ajattelin, että mitään pahoinvointeja ei kohdalleni osuisi, ja jos osuisikin, ne olisivat tyyliin "syönpä yhden näkkärin tässä ennen sängystä nousemista, niin kyllä helpottaa". Keskiraskauden kuvittelin olevan ihanan auvoisaa: hiukset kiiltäisivät ja vahvistuisivat. Loppuraskauden kuvittelin hehkuvani niinkuin vain raskaana oleva nainen voi hehkua. Kattia kanssa. Oksentelu loppui vasta viikoilla 24, hiuksia on lähtenyt miljoona päästä ihan alusta asti, koko ajan nenä on tukossa, maha on aina kipeä jos istun tai seison, olo on tosi kömpelö ja hölmö ja nyt vielä supisteleekin kipeästi. Ei, kaikki ei siis mene niinkuin elokuvissa, mutta ei sen kuulukaan. Tärkeintä on se palkinto. Se juttu, miksi tähän alun perin ryhdyttiinkään. Se vauva. Sen takia kestää mitä vain. (Älkää muuten välittäkö näistä hehkeistä kuvista, olen tosi väsynyt, kun supistusten kanssa on niin vaikea nukkua. Lisäksi tänään on siivouspäivä, mikä näkyyn hyvin kuvista.)

Näihin iloisiin tunnelmiin jätän teidän nyt, rakkaat lukijani. Vielä pitäisi mennä miehen ja appiukon kanssa elokuviin. Nykyään tuollainenkin kiva asia kauhistuttaa, kun pitäisi istua niin kauan (se sattuu). Pitäisi varmaan ottaa tyyny mukaan, niin voisi jotenkin ehkä röhnöttää siinä penkissä?

Ensi viikolla olen muuten lastenleirillä ohjaajana (saas nähdä, mitä siitäkin tulee) ja juhannuksen kanssa poissa kuvioista. Mutta katsotaan, jos saisin pari postausta väännettyä niin, että saisitte kuitenkin ne kaksi jokaviikkoista ja ah, niin tyydyttävää, lukuelämystä. Mutta siihen asti, hyvää viikonloppua ja yrittäkäähän nauttia jokaisesta auringonsäteestä, jota tuo keltainen pallo jaksaa tänne nyt lähettää!