Nyytti on maailmassa :)

Tulin vaan kertomaan tännekin, että tänään kotiuduttiin ison pienen nyytin kanssa! Pituutta pojalle tuli 52cm ja painoa 3800grammaa, eli lähes tasan sama kuin (reilu viikkoa myöhemmin syntyneelle) siskolleen! Synnytyksestä kerron lisää kunhan vauvan nuuhkuttamiselta maltan, mutta sanotaan näin: sairaalantulemisestamme 24,5 tunnin kuluttua vauva oli maailmassa. :)

Siiri on rakastunut veljeensä, haluaisi koko ajan olla vain pusimassa, halimassa, silittelemässä ja pitämässä sylissä! Ja vauva vaan haukottelee..

Muuminvartaloinen

Katsokaas, kuka on täällä taas! Ei tässä tullut kuin joku 8 kk blogitauko.. Ajattelin kuitenkin nyt aloittaa taas säännöllisen bloggaamisen, nimittäin mä jäin mammalomalle! Useimmat varmaan tiesivätkin, että mä olen raskaana, muttei tietenkään kaikki, koska en ole siitä täällä blogissakaan puhunut.

Tosiaan tulin raskaaksi heti Siirin 1v.-vuotispäivien jälkeen, ja siitä alkoi se armoton oksentaminenkin, joten en ole sen koommin sitten täälläkään jaksanut pyöriä. Lisäksi mun ärsyttävä, hieman perfektionistinenkin, luonteeni ei sallinut mun lisätä huonoja iPhonella otettuja kuvia (oikeesti se kamera on huonontunut tosi paljon!) postauksiin, enkä halunnut julkaista postausta ilman kuvia, vaikka asiaakin olisi ollut. Nyt mulla on kuitenkin uusi puhelin (jonka kameraan tosin en ole täysin tyytyväinen), joten jotain kuvia voin laittaa viime kuukausilta. Pitäisi varmaan ostaa uusi järjestelmäkamerakin, sillä tuo kuusi vuotta sitten hankkimani järkkäri on vähän rikki. Ja vanha. Lisäksi tarvitsisin jonkun hyvän objektiivin sisäkuvaukseen! Siis semmoisen, joka on tarpeeksi laajakulmainen, mutta kuitenkin valoisa. Mun valoisa objektiivini ei salli mun kuvata edes kokonaista huonetta, saatika sitten kävelevää taaperoa, joka kiipeää heti mun päälleni, kun yritän kuvata sitä. Saa suositella objektiivia tuohon Canon EOS 450D:hen (kyllä, se on niin vanha), tai sitten suosiolla ehdottaa uutta kameraa.

Tänään kuitenkin 8 päivää laskettuun päivään (LA 20.5.) ja mulla on aikaa, joten päätin aktivoitua! Tämänkin postauksen julkaisua olen suunnitellut (lue: miettinyt, että pitäisi tehdä) jo kauan, mutta vasta nyt sain aloitettua. Tiedättekö, kun pitäisi yhtäkkiä, yhdessä postauksessa, käydä läpi jonkun kahdeksan kuukauden tapahtumat ja muuta. Se on pienelle ihmiselle aika vaikeaa. Mutta yritetään! Mukaan ripottelen siis satunnaisia kuvia viime kuukausilta. Älkää hämääntykö.

 Koulu jatkui mulla tosiaan siinä elokuun lopussa, ja Siiri meni perhepäivähoitajalle, jossa oli kolme muuta pientä tyttöä hänen kanssaan. Siiri on tykännyt aivan älyttömästi olla "tarhassa", aamu- ja iltapäivisin ne ulkoilee ja kiertelee eri Hyvinkään puistoja, ja haettaessa pois iltapäivällä ei meinaa haluta lähteä, kun puistossa on niin kivaa. Maanantaiaamupäivisin niillä on ohjelmassa seurakunnan kerho, jossa ne askartelee äitille aina ihanan jutun (siis oikeesti, niitä taaperon tekemiä väkerryksiä on ihana saada, ei sitä ymmärrä ennen kuin oma taapero sellaisen sulle ojentaa). Torstaisin on joku jumppa-aamupäivä salissa. Muita lapsia Siiri näkee aina kerhossa ja jumpassa, ja sitten tietenkin puistossa.

Siirille onkin muodostunut aika laaja kaveripiiri *tirsk*: Cittarissa saattaa tulla vastaan joku random-tyttö, joka huutaa "Siiriiii" ja juoksee halaamaan tuota meidän rasavilliä. Äiti on sitten ihan että kuka sä oot. Ilmeisesti joku Siirin kaveri, kun tyttö kuitenkin alkaa iloisesti höpötellä takaisin tuolle uudelle ilmestykselle. Tarhan lisäksi Siiri on saanut kavereita meidän omalta kotipihalta: naapurin lapset tulevat melkein joka päivä hakemaan tyttöä ulos. Aina ei tietenkään sovi, jos mulla on silloin muuta tekemistä, eivätkä nuo raukkaparat oikein ymmärrä, etten voi jättää alle kaksivuotiasta heidänkään vahdinnan varaan... Siirillä on myös ehkä parisen vuotta vanhempi "poikaystävä" Daniel, joka aina täällä käydessään tulee halaamaan tyttöä. Talvella oli hauska katsoa, kun tuo vaahtosammuttimen kokoinen "mies" veti Siiriä pulkassa, kehui olevansa vahva kuin härkä. Awws.

Kivointa on tietenkin katsoa, kun oma lapsi ihan selvästi nauttii kavereidensa seurasta, osaa jopa niiden nimet, ja saattaapa välillä tyhjällä pihalla huudella "Nannaa". Siksi mä olen ilonen, että Siiri "joutui" niin aikaisin tarhaan, kun se selvästi nauttii sosiaalisista kontakteista. Nyt kun vauva syntyy, tyttö jää tietenkin meidän kanssa kotiin, mutta ajattelin viedä sen sellaiseen leikkikerhoon, joka on kerran pari viikossa parin tunnin ajan. Lisäksi varmaan kaikkiin muihinkin kerhoihin ja toimintoihin voisi yrittää nyt mennä yhdessä, toivottavasti vaan vauvaväsymys ei ole liian kova.

Siiri on tosi aktiivinen ja iloinen tyttö. Kova puhumaan ja matkimaan meitä aikuisia. Lempparileikkejä on varmaankin vauvanhoitoleikit, legoilla rakentelu ja tietty isin auttaminen huonekalujen tai leikkimökin kokoamisessa. Rakastaa myös meikata äitin kanssa (ihan hullua, että tuo 1v8kk tietää, mitä laitetaan mihinkin ja millä siveltimellä). Osaa aika hyvin pukea ja riisua itse, käy potalla (maha kyllä melkein aina kovalla, eli kakkaaminen vielä vähän hankalaa pottaan, kun se tulee monesti itkun kanssa), osaa nukahtaa itse ja useimmat yöt nukkuu heräämättä (vasta pari viikkoa sitten aloitettiin muutos, kun ei jaksettu enää nukuttaa sitä). Osaa puhua aika paljon, tuottaa pari-kolme-sanaisia lauseita. Ilmaisee tahtonsa selkeästi. Osaa tyhjentää tiskikonetta, täyttää pesukonetta, viedä roskia lattialta roskiin (tekee sitä aina omatoimisesti), pyyhkiä vauvanuken pepun ja kasvot kosteuspyyhkeellä, pestä kasvot ja kädet, rasvata itsensä (ja äitin)... 

Siiri syö tarhassa kaikkea ja kotona melkein kaikkea. Keitot vähän tökkii täällä. Ja perunamuusi. 

Siiri ei pidä siitä, jos äiti kieltää. Temperamenttia löytyy enemmän tytöltä kuin äitiltä, ja sen kanssa olenkin ollut vähän ongelmissa. Jostain sain kuitenkin ihmeellisen tarmonpuuskan, ja nyt pystynkin olemaan antamatta periksi joissain asioissa (esim. ettei äitin jätskiä syödä jos oma on jo syöty). Uhma on alkanut jo selkeästi puskea läpi, jonkun kerran on ne perinteiset karkkihyllyraivaritkin vedetty kaupassa. Siellä onneksi osaan toimia rauhallisesti ja johdonmukaisesti, mutta jotenkin kotona mun on aika helppo antaa periksi kaikessa. Esimerkiksi nyt raskausaikana mulla on tosi hankala ollut olla lähes joka asennossa, varsinkin lattialla, niin mun on tosi vaikeata ollut laittaa rajoja, jos Siiri "käskee" mua leikkimään sen kanssa lattialle. Olen erityisherkkä ihminen (googlettakaa, se on ihan oikea juttu), joten kiukkuitku ja kaikki ylimääräiset ja kovat äänet aiheuttaa mulle pahaa stressitilaa pään sisälle. Eli jos en ole totellut tuota vaahtosammutinta, se on kyllä tiennyt mistä narusta vetää! Nyt kuitenkin ihan hetken aikaa sitten tajusin, että ei se tuosta yhtään helpota ainakaan, eli mun on tehtävä jotain. Laitettava ne rajat. Vanhempi päättää mitä tehdään ja sillä siisti. Jotenkin vaan siitä tulee niin sydämetön olo, en ikinä halua loukata omaa lastani.. Hassuinta tässä on se, että teoriassa tiedän paljonkin lapsenhoidosta ja rajojen asettamisesta. Käytännössä se onkin vaikeampi toteuttaa, kun on oma lapsi kyseessä, ja tunteet tulee tietenkin mukana. Mutta päätin, ettei lapsi kieltämisestä kärsi, joten hyvä näin. Nyt hetken aikaa rajoja noudatettuani alkaa muutosta tapahtua Siirissäkin, se luovuttaa nyt paljon nopeammin, jos ei saa mitä tahtoo.

Sitten vähän minusta ja raskaudesta! Viimeinen koulupäivä tosiaan oli maanantaina (tänään on torstai). Vielä saattaa tulla pari labraraporttia takaisin korjattavaksi, mutta muuten pitäisi homman olla taas paketissa. Nyt olen siis mammalomalla, ja vuoden päästä syksyllä vedän viimeisen vuoden koulusta sitten loppuun. Se sisältääkin melkein pelkästään työharjoitteluja ja opparin kirjoittamista

. 

Tänään siis rv 38+6, eli 8 päivää laskettuun päivään! Nämä kuukaudet on menneet kyllä niin nopeasti. Raskaus ei ole kyllä sujunut oireettomasti, pahoinvointi ja oksentaminen ei ole loppunut vieläkään! Lisäksi ne ärsyttävät mahakivut, jotka tulee varsinkin istuessa, ovat olleet tässäkin raskaudessa mun riesanani. Rautaa pitää kanssa syödä. Nyt varsinkin loppupuolella turvottaa kanssa aika paljon, Sami sanoi, että mulla on muumin jalat. (Thanks honey!) Hiuksia ei ole lähtenyt onneksi tässä raskaudessa, toisin kuin viimeksi, ja siitä mä olen iloinen. Väsymystä ollut vaihtelevasti, nyt tietty loppupuolella kun ramppaan kaiket yöt vessassa, ei tietenkään saa nukutuksi. Kiukkuisempi olen kyllä ollut tässä raskaudessa, mutta loppuraskauden masennus ei vielä ainakaan ole pahasti pukannut päälle. 36-viikoilta jatkuneet kipeät supistukset ovat kylläkin meinanneet vähän vetää mieltä matalaksi, mutta ehkä tällä kertaa olen osannut hallita tunteeni paremmin kuin viimeksi. Se loppuajan masennus oli kyllä ihan kamalaa!

Mua vähäsen pelottaa, että mitä jos tää ei taaskaan synny itse. Jos muistatte viime synnytykseni, se ei oikein sujunut. Tiivistettynä 40+1 meni vedet, 40+2 käynnistettiin synnytys, 40+5 leikattiin vauva kiireellisenä ulos, kun ei homma oikein edennyt. Ja tätä ennen oli viikkoja kestäneet, muistaakseni kivuliaatkin supistukset. Siinä mielessä tää alkaa vähän muistuttaa tuota edellistä kertaa, kun niitä kipeitä supistuksia on taas ollut. Mutta toivotaan, että tällä kertaa homma menisikin hyvin itsestään, ja saisin synnyttää omilla supistuksillani. Alakautta.

 Meille on siis ultran (ja pallikuvien) mukaan tulossa poika! Tosi jännää. Mulla oli kyllä alusta asti sellainen olo, että poika sieltä tulee. Siiristäkin tiesin jo alussa, että on tyttö. Ja tämä ei johdu siitä, että olisin jotenkin poikaa toivonut. Oikeastaan olin aina ajatellut, että saisin kaksi tyttöä. Mutta kun jo pieniltä viikoilta asti "tiesin" odottavani Siirille veljeä, ei ultrassa poikalupaus ollut mikään yllätys. Paitsi ehkä miehelle. Ja jotenkin tuntuu siltä, että jos se olisikin paljastunut tytöksi, olisin ollut tosi hämmentynyt. Olen iloinen tästä pojasta (toki ei haittaisi, jos se sittenkin paljastuisi tytöksi sitten synnytyksessä)!

Nyt on löpisty kyllä niin paljon taas, että taidan säästää loput seuraaviin postauksiin! Aion nimittäin pitää itseni kiireisenä: kun on tekemistä, ei ehdi masentua siitä, että vauva ei synny. Luvassa postauksia ainakin varmaan vauvavalmisteluista, sairaalakassin sisällöstä, kynsi-, koti- ja pihaprojekteista... Pysykää kuulolla! Ja saa ehdottaa postausaiheita myös. Ja anteeksi vielä tämä tauko. Mamma kuittaa.

Puistokuvailua yksivuotispäivän kunniaksi

 Meidän vauva täytti vuoden 27.8.15. Vuoden. Jotenkin se ei tuntunut niin isolta muutokselta, olihan tyttö siihen mennessä jo kävellytkin kolme kuukautta. Ehkä se alkoi mulle olla vuoden ikäinen jo siinä kohtaa.

Synttärit pidettiin lähisuvulle ja muutamalle ystävälle 29.8. Oli vesimelonikakkua, siskon tekemää täytekakkua, suolaista purtavaa.. Tosi hyvin meni juhlat parissa-kolmessa portaassa, meidän kolmioon mahtui ihan hyvin kaikki, varsinkin kun takapihalle pystyi mennä istumaan myös.

Siiri aloitti perhepäivähoidon viimeinen päivä elokuuta. Ekat pari päivää oli harjoittelua - hain tytön aikaisin kotiin. Hyvin meni heti, ei itkenyt perääni ja oli oikein reipas. Syöminen ei kyllä luonnistunut aluksi. Päätettiin sitten, että lopetan aamu(yön)imetyksen kokonaan. Johan alkoi ruoka maistua hoidossakin. Vaikka Siirin kanssa hoidossa onkin vain kaksi tyttöä (ja nyt ensi viikolla saapuu kolmas ja samalla viimeinen), sairastui hän heti hoidon aloitettuaan flunssaan. Nyt vasta alkaa nuha ja yskä hellittämään otettaan raukasta. Kaksi uutta hammastakin on puskenut läpi yläikenestä.

Entäs nukkuminen? Aamuimetyksen lopetettuamme tyttö on alkanut pikkuhiljaa nukkua täysiä öitä. Siiri menee unille yleensä klo 20-21 (tähtäämme klo 20) ja herää seuraavan kerran kuuden maissa. Joskus saamme hänet vielä jatkamaan unta melkein tunnin, mutta yleensä ei. Ihmeen vähillä unilla tyttö on pärjännyt koko tämän vuoden. Päikkyjä Siiri nukkuu enää yhdet, aika tarkkaan tunnin ja vartin mittaiset. Eli aika vähän nukutaan, mutta toisaalta on mukavaa, kun melkein ikinä nykyään Siiri ei myöskään heräile (paitsi viime yönä, koko ajan).

Syöminen on kanssa imetyksen vähennyttyä parantunut: aamulla Sipa vetää ison lautasen puuroa (ja jatkaa vielä äitin lautaselta). Arkipäivisin  Siiri syö puuron hoidossa - ei ole kauhean kivaa syödä itse puuroa  ja yrittää vakuutella puuroa vaativaa lasta siitä, että kohta saat puuroa kun pääset hoitoon. Tytölle tulee usein nälkä jo ennen klo 11 lounasta - ja vaatiikin silloin banaania tai muuta hedelmää. Siiri on oppinut paljon ruokia jo ulkonäöltään, ja osaa pyytää niitä (kaupassa on kivasti kassan vieressä iso laari Herra Hakkarais-xylitolpastilleja; yritä siinä sitten selittää kiljuvalle taaperolle, että Hakkaraisia on kotona, nyt ei oteta niitä). Lounas on yhdeltätoista, sen jälkeen päiväunet. Unilta herättyään Siiri haluaa taas välipalaa: hedelmää, leipää, riisikakkua tmv. Päivällinen syödään isin kotiuduttua töistä. Sen jälkeen imetän usein. Iltapala on seiskan maissa: puuroa ja hedelmää taas. Nyt Siiri on tykästynyt myös maustamattoman rahkan ja maustetun jugurtin sekoitukseen. Ennen nukkumaanmenoa vielä imetän.

Siiri osaa paljon sanoja. Jos tyttö näkee kadulla koiran, hän osoittaa sitä, ja sanoo "koidra". Rakastaa eläimiä, ja hihkuu innoissaan aina kun niitä näkee. Varsinkin kissat ovat Siiristä ihania. Siiri vilkuttaa aina isille, kun se lähtee aamulla töihin. Samoin äidille, kun ollaan hoitotädin eteisessä. Siiri vilkuttaa monesti jo ennen kuin äiti on edes tekemässä lähtöä (pitäisikö loukkaantua :D). Vilkuttaa myös mummalle ja faarille, kun ollaan heillä kylässä ja ollaan menossa nukkumaan. Osaa avata joitain korkkeja. Syö reippaasti itse lusikalla. Osaa juoda aika hyvin jo tavallisesta mukista. Osaa pyytää, mitä haluaa. On sosiaalinen, menee halaamaan jopa omanikäisiäänkin ystäviään. Osaa riisua ja pukea itse jonkin verran.

Siirin lempijuttuja on varmaan kylpeminen. Aina, kun mennään kylpyhuoneeseen ja avaan hanan, alkaa hirveä hihkunta ja juhliminen. Kerran isi oli jättänyt veden yön yli ammeeseen, ja kun mentiin Sipan kanssa kylppäriin laittamaan pyykkejä, neiti päättikin mennä (kylmään) kylpyyn. Tunnin se jaksoi seilata oman huoneen ja kylpyammeen väliä - ei, anteeksi - tunnin äiti jaksoi sitä katsella, sitten lähdettiin tekemään muuta. :D

Siiri tykkää myös Teletapeista. Automatkalla esimerkiksi on tosi kätevä laittaa etupenkin niskanojaan kännykkä ja YouTubesta Tapit pyörimään - tyttö jaksaa katsella niitä, eikä nukahda autoon. Aina, kun Teletappien aurinko alkaa hihkua, Siirikin hihkuun. Ja tanssii Tappimusiikin tahtiin.

Vuosi on ollut opettavainen, rankka, ihana, ihmeellinen, värikäs, mustavalkoinen, väsynyt, riitaisa, lähentävä, upea.

On tuo lapsi vain parasta, mitä olen elämälläni tehnyt.

Miten lopetimme yöimetyksen

Pinnasängystä kuuluu huutoa, en pysy enää laskuissa monettako kertaa. Annan taas maitoa, mutta vauva ei tahdo enää nukkua. Vaan leikkiä. Keskellä yötä. Menee monta tuntia, ennen kuin saamme vauvan nukkumaan.

Ylläkuvatun kaltaiset yöt ovat olleet meille arkipäivää (tai -yötä) jo niin pitkään kuin muistan. Mies haluaisi, että jättäisimme vauvan vaan sänkyyn, että oppisi itse nukahtamaan. Eihän sillä mitään hätää ole. En suostu. Ei sitä henno jättää huutamaan, omaa kultapossuani.

Mies haluaisi, että lopettaisin nyt viimein sen yöimetyksen, ikää kun vauvalla alkaa olla jo yksitoista kuukautta. Ehkä se rauhoittaisi öitä. En suostu. Ei sitä henno jättää imettämättä, nälkäistä raukkaparkaa.

Olen aika mamis äidiksi.

Yhtenä yönä miehellä sitten napsahti. "Nyt lopetetaan yöimetys", hän ilmoitti, kun tyttö heräsi huutamaan ties monennen kerran, eikä suostunut enää sänkyyn. Siinä vaiheessa olin itsekin niin uupunut, että suostuin. Hyvä, että joku ottaa ohjat. Joku muu kuin minä. Olen väsynyt sellaiseen.

Olihan Siiri kiukkuinen, kun ei saanut maitoa enää (sinä yönä oli imetetty jo kaksi kertaa, ja kello oli vasta 23). Se huusi pää punaisena, eikä meinannut rauhoittua sylissäkään. Sain sen muutaman kerran rauhoittumaan sänkyyn laululla ja pepun heilutuksella, mutta sitten se aina nousi seisomaan ja itkemään. Uudestaan ja uudestaan. Päätettiin, että minä menen eri huoneeseen. Maidon tuoksu on vauvalle liikaa.

Sitten Sami sai sen nukahtamaan. Tyttö heräsi sinä yönä vielä monta kertaa, mutta taintui aika nopeasti ja vähittä itkuitta takaisin nukkumaan.

Nyt olemme olleet ilman yöimetystä jo reilut puolitoista viikkoa. Täytyy sanoa, että olen yllättynyt, miten helppoa se on ollut. Kahdeksan aikaan Siiri saa iltapalan, ja noin yhdeksän aikoihin annan iltamaidon. Sitten Sami laittaa sen sänkyyn. laulaa ja heiluttaa pepusta. Tyttö nukahtaa. Herää vielä muutaman kerran yössä (yksi yö oli, että heräsi vain kerran ja vain minuutiksi koko yönä, mutta heräsikin sitten jo viideltä leikkimään), mutta mies on saanut sen yleensä aika nopeasti takaisin nukkumaan.

Parina yönä miehellä on ollut keskellä yötä työpäivystys, jolloin minä olen hoitanut nukutukset.

Se oli virhe.

Ei Siiri rauhoitu nukkumaan ollenkaan, jos minä maidontuoksuineni menen yrittämään. Ja sitten sitä ei meinaa edes yöpäivystyksestä palaava mies saada nukkumaan, koska tyttö on jo niin vihainen. Sitten se pitää laittaa ulos vaunuihin. Onneksi näitä öitä ei ole ollut tässä montaa. Mutta opimmepa senkin, kuinka tärkeä on miehen rooli yöimetyksen lopettamisessa.

Viime yönä mies oli taas päivystyksessä. Pelkäsin jo etukäteen miten Siiri nukahtaisi minun käsittelyssäni, hänellä kun on ollut vähän nuhaa viime päivinä (=hirveät yöt). Ekan huudon kuuluttua kipitin pinniksen luo, aloin laulaa ja heiluttaa pepusta. Tyttö ei ollut noussut edes istumaan, mikä on aika kummallista. Sama toistui monta kertaa, mutta joka kerta sain hänet nukahtamaan samalla tavalla. Hän ei tainnut edes huomata, että siinä rinnalla oli äiti, eikä isi. Kun ei tarvinnut syliin nostaa (yleensä pitää, koska huuto on kova).

Nyt toivon, että kehityksen suunta olisi oikea, ja yöheräilyt alkaisivat pikkuhiljaa vähenemään. Ne alkoivatkin, mutta tuo nuha tuli nyt sotkemaan. Palaan raportoimaan asiasta.

Anna vauvan syödä itse

"NAMNAM, NAMNAM", Siiri hokee, ja yrittää kiivetä syöttötuoliin. "Onko sulla nälkä, tahdotko ruokaa", kysyn. "Joo", Siiri vastaa, ja virnistää leveästi.

Aina ei ole ollut näin. Siiri söi sosetta (ainakin syötettynä) varmaan rehellisesti sanottuna viimeksi puolivuotiaana. Sen jälkeen hän on kääntänyt päänsä pois aina, kun lusikka lähestyy yhteenpuristettuja huulia. Itkukin siitä aina pääsee.

On ollut turhauttavaa, kun lapsi ei syönyt moneen kuukauteen juuri muuta, kuin maitoa. Ei kelvannut kotitekoinen sose, ei edes kaupan. Syytän silloin puhjenneita kahta hammasta. Mutta ongelma jäi päälle, edelleenkään mikään syötetty ruoka ei kelvannut, vaikka hampaat olivat puhjenneet jo ajat sitten.

Sitten sen keksin: päätin elvyttää jo aloittamamme sormiruokailun. Valmistin Siirille samaa ruokaa kuin itsellemme, suolaa vain vältin. Johan alkoi maistua. Edes vähän.

Aluksi parhaiten upposi kaikki pastat. Ja tomaatti ja kurkku ja hedelmät. Nyt Siiri on oppinut käyttämään kahta hammastaan, ja tällä hetkellä tytön suosikki on maustettu jauhelihakastike. Siihen Siiri tuumaa aina, että "NAMNAM", ja ahmii jauhelihaa kaksin käsin.

Reilu kuukausi sitten huomasin, että Siiri haluaa syödä itse. Olenkin siitä lähtien antanut tälle lusikan omaan käteen. Näin mahdollisesta aamupuurosta uppoaa edes osa sinne masuun (suuri osa lattialle). Syöttämistä Siiri ei ole sietänyt enää kuukausiin. Kaikki on saatava tehdä itse! Nyt Siiri syö osan ruoista vauvalusikalla tai -haarukalla, osan sormin. Ja on tyytyväinen.

Äiti kanssa.

Sotkuahan siitä tulee aina, mutta kun vaan viitsii antaa lapsen yrittää itse, se kehittyy. Minä olen aina antanut Siirin tehdä kaikenlaista itse, ja se on tuottanut tulosta: nyt tyttö on erittäin taitava monella osa-alueella! Sitäpaitsi onhan se helppoa, kun ei tarvitse taistella enää syöttämisestä. Antaa vain lusikan kauniiseen käteen, ja se on siinä.

Ei se ruoka toki aina maistu (kuten vaikka kipeänä), mutta silloinkin pitää vain luottaa siihen, että kyllä se lapsi ilmoittaa, kun on nälkä. Olen nähnyt hänen syövän hyvällä halulla, ja olen nähnyt hänen lakkoilevan syömisestä, joten tiedän, että kun hänelle maistuu, hän syö. Ei siinä mitään sen kummempia tieteitä tarvita. Sitä paitsi meillä tyttö nykyään aina alkaa hokemaan kovaan ääneen "NAMNAM" kun on nälkä. Se on hyvä signaali.

Moneen kuukauteen Siiri ei pysynyt edes syöttötuolissa, joten sekin oli ongelmana. Mutta nykyään hän jaksaa keskittyä syömiseen niin paljon, että viihtyy pöydän ääressä yhdessä muun perheen kanssa. Ehkä hän on tajunnut, että tämä on tälläinen ruokailutilanne. Jossa syödään yhdessä.

Yöimetyksen lopettaminen on jonkin verran vaikuttanut myös Siirin ruokahaluun. Se on selvästi suurempi nykyään. Minähän kammoksuin yöimetyksen lopettamista juurikin siistä syystä, että tyttö söi niin huonosti päivällä, Että miten se pärjää sitten yöt. Ihan hyvin on pärjännyt, ja nyt ruokakin uppoaa paremmin päivisin.

Mitä Siiri sitten syö, ja milloin?

Kun tytsykkä aamulla herää, annan ensimmäisenä tissiä (raukka on niin tyytyväinen tästä aamuhetkestä, kun ei koko yönä ole saanut mitään). Hetki sen jälkeen (kun jaksan nousta sängystä, ja Teletapit eivät enää kiinnosta Sipaa) menemme alakertaan, istutan Siirin syöttötuoliin, ja tarjoan aamupalaa. Leipää, hedelmiä. Joskus puuroa (nykyään ei niin hyvin uppoa). Vettä Siiri rakastaa juoda omasta mukista. Nykyään tyttö jaksaa myös istua syöttötuolissa jonkin aikaa rauhassa syöden, ja minä saan tyhjentää tiskikonetta ja siivota keittiötä.

 Ekojen päikkäreiden jälkeen Siiri saa lounaan. Se on usein jotain edellisen päivän tähteitä. Nykyään aika lailla samaa ruokaa, kuin mitä me Samin kanssa syödään. Lounaan päälle vielä tissiä. Parin-kolmen tunnin kuluttua siitä Siiri saa välipalaa. Jos olemme kotona, se voi olla hedelmäpilttiä, hedelmiä, riisikakkua tms. Jos olemme vaikka kaupungilla, saatan antaa Siirille sellaisen kaupan pillismoothien. Tyttö tykkää niistä ihan hirveästi.

Päivällinen syödään, kun isi tulee kotiin. Sekin on usein samaa, mitä me aikuiset syödään, paitsi jos me syödään jotain epäterveellistä vauvoille sopimattomampaa. Illalla Siiri saa taas leipää, hedelmiä, puuroa, jogurttia, mitä nyt tytölle milloinkin sattuu maistumaan ja kaapista löytyy. Viimeiseksi vielä tissiä, ja sitten unille.

Loppukaneettina haluan sanoa kaikille vauvan syömisongelmista kärsiville: älä ressaa. Vauva syö, kun on nälkä. Aina ei maistu. Yöimetys voi myös vähentää ruokahalua päivällä. Ja saattaa olla, että kuten meillä, joillakin teillä saattaa asia olla kuulkaa sillä tavalla, että teidän pikkuinen palleronne haluaa syödä itse. Antakaa syödä! Sotkut pystyy kyllä siivota sitten jälkeenpäin.

Kannattaa tosin hankkia sellainen tehokas jäteimuri a.k.a koira.

Vauvavuoden viimeinen kuukausi, Siiri 11kk

Siiri juoksee sängyllä ja heittäytyy pää edellä tyynyyn. Ja hihkuu. Ja kiljuu. Ei tahdo mennä vielä nukkumaan. Jos sitä lähestyy, se juoksee karkuun ja nauraa. 

Hetken päästä kuuluu kovaäänistä laulua. Isi heijaa tyttöä sylissään ja koittaa saada tätä rauhoittumaan sänkyynlaskemista varten. Kovia protestinääniä. 

"Ei tää lapsi nuku", Sami huokaa, väsyneesti. "Entä, jos lukisit sille jotain kirjaa vaikka ja pitäisit sylissä, ehkä se siitä rauhoittuisi", ehdotan. Kohta sohvalta kuuluu: "Klassinen ranskalainen omenapiiras.Tähän maukkaaseen piiraaseen tulee runsaasti ohuen ohuita omenaviipaleita. Sulata voitaikina puolittain pakkauksen ohjeen mukaan.."

Facepalm.

Tämä postaus on harvinaisen ajoissa. Eilen Siiri täytti siis 11 kuukautta, ja edellisestä postauksestani on aikaa alle kuukausi, jee! Nyt on muutenkin korvan takana paljon aiheita, mistä kirjoittaa. On toki ennenkin ollut, mutta ei vain ole ollut voimia kirjoittaa. Lähipäivinä aion kirjoittaa muun muassa taaperon ruokailuongelmista ja ratkaisuista niihin, sekä yösyöttöjen lopettamisesta! Pysykää siis kuulolla!

Siiristä on tullut jo iso tyttö. Se leikkii jo nukeilla, "puhuu" kännykkään, syö itse. Osaa paljon paljon sanoja, en enää pysy perässä siitä, mitä kaikkea se osaa. Viimeisin opittu sana taitaa olla "vesi". Siiri osaa myös vastata joihinkin kysymykseen myöntävästi tai kieltävästi. Esimerkiksi tänään kysyin, haluaisiko neiti ottaa vielä vettä, hän vastasi "joo" ja alkoi juoda ojentamastani mukista. Joihinkin juttuihin vastaa myös "ei". Esimerkiksi silloin, jos me kielletään häntä tekemästä jotain, hän saattaakin huutaa vaan "ei", nauraa ja juosta karkuun. Sellainen velmu ilme kasvoillaan. Ja mennä takaisin tekemään tuhmuuksia.

 Keneen lie tullut.

Ei, kyllä Siiri oikeasti on aika kiltti ja tottelevainen tyttö, puhumattakaan pirteydestään ja sosiaalisuudestaan. Kyllä sellaisesta lapsesta ei voi olla kuin ylpeä. Joka päivä mietin, kuinka onnellinen ja onnekas olen, kun minulla on lapsi. Ihana lapsi. Kuinka surullinen olen lapsettomuudesta kärsivien puolesta. Lapset ovat ihan oikeasti Jumalan lahja. Eivät itsestäänselvyys millään tasolla.

Joskus mietin, millaista elämäni olisi sinkkuna ja lapsettomana. Ehkä matkustelisin. Olisin au pairina. Tai sitten tekisin Cittarissa hyllytyshommia ja haaveilisin perheestä. En tiedä. Sillä vaikka raskausaika ja vauvavuosi ovat olleet tietyllä tavalla elämäni rankimpia aikoja, en silti ihan oikeasti vaihtaisi tätä mihinkään muuhun. On ihanaa olla äiti.

 Me ollaan muuten nyt lopettettu kai sitten yöimetys. Samilla meni hermot jatkuvaan heräilyyn ja monen tunnin nukutteluun. Ihan hyvä näin, itse en olisi saanut sitä muuten ikinä aikaiseksi. Tästä lisää asiaa tulossa piakkoin!

PS. Viimeinen vauvakuukausi on lähtenyt käyntiin

Lohduttakaa mua.

Kymmenen kuukautta iloa ja eloa

Vauva nauraa silmät vilkkuen. Kiljahtaa. Usuttaa isiä riehumaan kanssaan, katsoo suoraan silmiin ilkikurisesti hymyillen.  "Isiii!", hän kiljahtaa. Isi kutittaa vauvaa, ja vauva meinaa kuolla nauruun, Tositarina.  

Siiri täytti taas kuukausia, nyt täynnä on jo kymmenen! Mä olen ollut ihan kamalan kiireinen viime aikoina, tuntuu, että joka päivä on jotain tekemistä. Me oltiin viime viikolla lastenleirillä muutama päivä, Siirikin oli mukana. Se meni ihan innoissaan siellä muiden lasten seassa! Ja voitte arvata, että Siirillä oli melkein yhtä monta hoitajaa, kuin oli leirillä lapsia ja ohjaajia..Mä olin sitten draamapajan vetäjänä. Nukuttiin asuntoautossa, se oli hyvä ratkaisu näin vauvan kannalta! Siiri kun kuitenkin vielä heräilee paljon yöllä. Alla pieni videonäyte muuten Siirin kävelytaidoista. Siellä se mennä viipotti leiriläisten joukossa. 

Vielä tuosta kävelemisestä: kenkiä ei millään meinaa löytyä. Yhdet ostettiin kirpparilta: liian jäykät ja isot. Yhdet ostin sitten H&M:stä, kaupassa olivat ihan hyvät, mutta ei kyllä enää kotona. Liian pienet, ei voi kävellä. Leiriltä sitten soitin Samille, muistin, että yhdellä ystäväni vauvalla oli POP:sta ostetut tossut, joissa kuitenkin pohjissa jotain vettähylkivää ja vähän paksumpaa materiaalia. Ei ollut sielläkään sopivia kokoja, mutta kyllähän tuo noilla vähän isommillakin näköjään pystyi ainakin hätätilassa (eli leirillä) kävelemään ihan hyvin. :)

Käytiin Sipan kanssa keskiviikkona neuvolassa. Hyvin kasvaa, edelleen tosi hoikka on. Painoa tytölle on kertynyt 8490 grammaa ja pituutta 74,2 senttimetriä. Siiri osaa kävellä sujuvasti myös epätasaisessa maastossa ja kivikolla, ottaa nopeampia pyrähdyksiä (esim. lähteä karkuun), kiipeillä joka paikkaan, tulee korkealtakin alas jalat edellä ja takaperin. Osaa taputtaa ja vilkuttaa. Uusia sanoja en ole varma mitä kaikkea on tullut, niitä tulee joka päivä, kun tuo on alkanut toistelemaan kaikkea mitä me sanotaan.. Se on hauskaa! Isiä ja äitiä sanoo aina tarkoituksella; aina kun Sami tulee kotiin, Siiri menee eteiseen vastaan, nostaa käden pystyyn, kiljahtaa ja huutaa ilahtuneena vaihtoehtoisesti joko "isi" tai "iti". Ja aina kun Siiri syö tai juo jotain mistä pitää, se sanoo kovaan ääneen "NAM NAM!". Osaa laittaa vähän ruokaa suuhun lusikalla. Mitäs muuta Siiri osaa..? Koko ajan tulee kaikkia uusia taitoja, niin etten meinaa pysyä edes perässä.. Avaa ainakin kaikki laatikot ja tiskikoneen aina. :D Siirillä on kaksi hammasta ja vaatekoko on aika lailla 80.

Kuumeessakin Siiri oli, tuossa viime maanantaina nousi aika kovakin kuume. Tyttö oli ihan kekäleenä ja oksensi kahdesti kaikki maidot ulos. Keskiviikkona olo alkoi jo olla tytöllä aika normaali. Sitten Sami tuli kuumeeseen (joka lähti kylläkin alle vuorokaudessa). Mä tulin keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Siitä lähtien oon ollut kipeänä, kuume kävi jopa 40,2 asteessa. Kävin lääkärissä, epäiltiin angiinaa. Huomenna menen vielä tarkistuttamaan cerpin, se oli perjantaina 78. Jos edelleen korkeana, saan ab-kuurin. Tänään ei ole ollut kuin vähän lämpöä ja kurkku kipeä. :) Samilla alkoi nyt loma, toivottavasti tämä tästä on lähteäkseen, meidän pitäisi tehdä vielä pikkuperheen yhteinen kylpyläreissu ensi viikolla (nyt jo jouduttiin tältä viikonlopulta se ja särkkisreissu perumaan).

Siirin lempijuttuja on tiskikone, ovien avaaminen ja sulkeminen, kännykkä, tietokone, avaimet, sekä äidin ja isin ruoka (vaikka se olisi samaa kuin Sipalla). Siiri rakastaa myös riehumista isin ja äidin kanssa, välillä siitä oikein huomaa kuinka se yrittää "provosoida" meitä riehumaan, ihan kuin joku koiranpentu! Siiri myös rakastaa tehdä esityksiä (kaikille) ihmisille: nenän nyrpistys, silmät sirrilleen, sitten pöristellään ja päristellään ja tuhistaan ja hihkutaan niin, että Hyvinkään Sairaalan labrahoitaja meinasi ottaa Sipan apulaisekseen. :D 

 Siiri ei tykkää syöttämisestä ja väsyneenä ei oikein mistään. Normaalisti Siiri nauraa ja hymyilee koko ajan (myös vieraille), mutta väsyneenä tai kipeänä itkee paljon. Siitä aina tiedän, että kaikki ei ole hyvin, koska normaalioloissa viihtyy pitkiäkin aikoja itsekseen leikkien ja kävellen (vaikkakin viime aikoina ollut kyllä aika paljon puntissa ja tississä kiinni..).

Moneen kuukauteen Siiri ei ole kyllä syönyt oikein mitään (paitsi maitoa ja puuroa). Ollaan osasormiruokailtu tähän asti, mutta nyt ajattelin kyllä hyvästellä soseet, ja keskittyä enemmän sormiruokailuun. Olen nimittäin huomannut, että Sipa tykkää syödä omilla sormilla, ihan itse. Esimerkki: yritin äskenkin antaa riisipuuroa lusikalla, tyttö kääntää vaan pään pois. Yritän työntää puuroa vähän huulille, jotta tyttö maistaisi sitä vähän ja ehkä avaisi suunsa: alkaa itkeä. Annan tytölle sitten lautasen ja lusikan siihen eteen, niin jopas se tarttuu lusikkaan ja hatarin ottein laittaa puuroa suuhunsa. Teki sitä aika monta kertaa, mama's so proud! Osan puurosta sitten söi sormin. Ei sitä kauheasti mahaan mennyt, mutta ihan sama, kunhan syö edes jotain, ja harjoittelullahan ne määrät varmasti kasvavat. Päivälliseksi olen antanut esimerkiki meille aikuisille paistamaani kanafilettä (ilman suolaa) ja riisiä. Tai jauhelihaa ja spagettia. Siiri tykkää ihan kauheasti. Kuten myös tuorekurkusta ja tomaatista! Ja talk-muruista ja rusinoista. Ja nektariinista ja persikasta ja banaanista. Me ollaan myös aloitettu maistelemaan hapanmaitotuotteita, kaikki on tähän mennessä kelvannut!

Nyt täytyy mennä, kuulin kuinka Sami sanoi juuri Sipalle: "Kutsun sinut isin iltatreeneihin! Odota, treeniasujemme täytyy mätsätä (Sipa on vaippasillaan)."*ottaa päällishousut pois*

Tämä täytyy nähdä.

Loppuun vielä yksi video isistä ja Sipasta. Minun mussukat. <3