Kotiäiti nähdään usein (monta numeroa liian isoissa) t-paidassa ja verkkareissa kulkevana naisena, jonka tukka hapsottaa ja tummat rinkulat koristavat väsymyksestä harottavia silmiä. Minä päätin jo raskausaikana olla ei-tyypillinen äiti. Huolehtisin itsestäni aivan samalla tavalla kuin ennen raskauttakin. Se päätös on pitänyt aika hyvin. En ole nimittäin koskaan ollut liikaa laittautuvaa tyyppiä. Kotona olen usein ilman meikkiä, ja kauppaankin voin olla laittamatta ripsiväriä. Toisaalta usein asioille mennessäni tykkään laittautua (vähän), ja välillä meikkaan kotona ihan omaksi ilokseni. Kotiäitiys tai äitiysloma ei ole sen kummempaa. Minun ei ole pakko tehdä mitään itselleni, mutta toisaalta saan laittautumisesta energiaa, se piristää. Minulla on mielestäni asian suhteen hyvä tasapaino.
Ymmärrän äitejä, joita ei vain kiinnosta laittautua. Ja sehän on ihan ok, varsinkin, jos äidillä ei ole ennenkään ollut tapana sitä tehdä. Mutta äitiyden takia laittautumattomuus voi olla pahakin juttu (en väitä, että se kaikille sitä olisi). Jos nimittäin ennen on aina meikannut ja laittanut hiuksensa, mutta nyt vauvan kanssa ei sitä enää syystä tai toisesta koe pystyvänsä tekemään, se voi laskea mielialaa. Näyttää omasta mielestään väsyneeltä ja epäviehättävältä. Siksi mielestäni omia tapojaan ei pitäisi liikaa muuttaa lapsen synnyttyä (ei mennä kuitenkaan ääripäihin). Jotta oma mielenterveys säilyisi.
En ole koskaan laittautunut mitenkään liikaa, olen aina ollut huoletonta tyyppiä. Se tyttö, joka juoksee korkokengät jalassa, jotta ehtii junaan. Tukka menee sotkuun, kiharat valuvat pois sateessa, ja kainalot hiestyvät (ja ripsivärit ehkä vähän leviävät). Joskus halusin olla elegantti. Nainen, joka on aina viimeisenpäälle laitettu. Hiukset aina täydellisessä ojossa, vaatteet vain parasta laatua ja aina rypyttömät. Kasvot huolitellut, käytös hillittyä. Sitten tajusin, että se en ole minä. Ollakseen aina "elegantti", tulee jostain luopua. Tyylikkäinä pitämäni ihmiset luopuvat jostain, mistä minä en tahdo luopua. He heräävät luvattoman aikaisin laittamaan itseään, tai sitten he myöhästyvät luennolta, koska eivät halua kiirehtiä (etteivät sotkisi meikkejään). Suomessa asuessaan heidän tulee melkein aina kulkea autolla, kävellen tai pyörällä ei voi (samasta syystä kuin edellisessä ). Minä mieluummin pyöräilen tai kävelen. Minä mieluummin teen "nolot" kotieväät, kuin ostan kalliista kahvilasta välipalaa. Minä mieluummin nukun mahdollisimman pitkään, ja juoksen junaan, jotta en myöhästyisi. Sellainen minä olen.
Siksi en ole ikinä hirveästi nähnytkään vaivaa ulkonäköni eteen. Laittautumiseni pitää sopia elämäntyyliini. Vähän kevyttä mineraalimeikkipuuteria, ehkä poskipunaa, kulmakynää ja ripsiväriä - ja done. Hiukset usein ponnarilla, tai välillä kiharran tai suoristan - jos jaksan. Silloin en myöskään ole liian erinäköinen ilman meikkiä (mielestäni olisi kauhistuttavaa olla kuin eri ihminen yöllä ja päivällä!).
Edellisten syiden takia minun on myös helppo laittautua äitiyslomalla - siihen ei juurikaan kulu aikaa. Mutta minun on myös helppo olla laittautumatta, jos ei huvita. Se ei ole koskaan minulle pakko, useimmat läheiseni ovat useinkin nähneet minut ilman meikkiä.
Äideistä pidetään huolta laittautumalla. Jos olet laittautunut ennen vauvaa, kannatan sitä nytkin. Ellei se sitten tuota stressiä, sillon siitä ei ole hyötyä.
Otin pari viikkoa sitten ripsienpidennykset. Olen pitkään jo miettinyt niiden ottamista, en vain ole päättänyt, mitä mieltä niistä olen. Olen oikeastaan aina pitänyt niitä hieman turhamaisina, mutta sitten tulin ajatelleeksi, miten helpottavia (ja piristäviä!) ne voisivat olla kotiäitiarjen keskellä. Ei enää ajantuhlausta ripsivärinlaittoon tai -pesuun, ja aina kun herää, on hyvän (ja pirteän!) näköinen! Näin sitten hyvän tarjouksen - ja tartuin siihen. Nyt minulla on aika kivat, luonnollisen näköiset, ripset. Kyllä minusta saa käyttää tällaisia keinoja helpottaakseen arkea. Varsinkin, jos on äiti.
PS. Leikkasin tukan. Siitä on jo yksi kuva instagramissa! Löydät minut nimellä @prinsessa_laura
Oon samaa mieltä muuten, mutta mielestäni tuo yleistys äideistä jotka kulkevat liian isoissa t-paidoissa ja jonka tukka hapsottaa ei nykyään pidä paikkansa. Se oli ehkä 10-20 vuotta sit yleistä äideillä.. Ainakin Helsingissä harvemmin näkee tuollaisen äidin, yleensä mutsit on siistejä, tyylikkäitä ja laitettuja. Joskus jopa liikaa mun mielestä. Mutta se oli sivuseikka, ihan kiva postausidea! Mikäs se viides osa muuten on? Seuraan sun blogia useasti, hyvin kirjoitat! :) -Ansku
VastaaPoistaNiin kirjoitinkin että "nähdään usein", itse siis en näe. :) Mutta kyllä täällä Hyvinkäällä ainakin ja maalla paljon on vaunujen kanssa kulkevat naiset verkkareissa! Voi olla että täällä se ei oo niin tarkkaa. Helsingissä en käy kauhean usein, mutta uskon, että siellä äiditkään ei ole niin "renttuja", kuin täällä Kehä kolmosen ulkopuolella, Pääkaupunkiseudulla kun muutenkin pukeudutaan paremmin. Mikä on muiden näkemys? Pukeudutaanko maalla huonommin, pukeutuuko Helsingissä äidit yleensä hyvin? Ottakaa kantaa! :)
PoistaJa kiitos! Ja öö. En osaa näköjään laskea, aivot aivan liian väsyneet (vaikka postausta kirjottaessani tarkistin tuon ainakin viisi kertaa, että on varmasti oikein). En tiedä, onko viidettä osaa olemassa! :D