Äitinä on välillä hankalaa

Tämän postauksen kirjoittamista olen vältellyt pitkään. Aihe kun ei ole kaikista mielesin, joskin koen sen tarpeellisena ottaa esille. Nyt nimittäin aloitan kahden postauksen pituisen postaussarjan äitiyden onnesta ja varjopuolista. Tänään vuorossa on se vaikeampi puoli. Se ensiksi, koska äitiys on kuitenkin minun mielestäni pääasiallisesti erittäin  positiivinen asia, joten haluan jättää tälle postaussarjalle hyvän jälkimaun. :) Kirjoitan ainoastaan ja vain omista kokemuksistani, joillakin voi olla asiat ihan eri tavalla tai jopa päin vastoin. Kirjoitan sen pohjalta, mitä olen itse kokenut ja kuullut. Suurin osa tekstistä on kirjoitettu pari-kolme viikkoa sitten, jotkut asiat ovat sittemmin muuttuneet, kuten vauvan nukkumistottumukset, mutta niistä myöhemmin lisää.

En usko, että äitiys sopii kaikille. Äidiksi kasvaminen vaatii ihmiseltä paljon. Täytyy jaksaa paljon, ja olla aika selvä pää, että kestää ainakin tämän alkuvaiheen.
Vauvat itkee. Se on selvää varmaan kaikille. Tuntuu silti, että monet, varsinkin teini-ikäiset ihmiset, haaveilevat ihanasta vauva-arjesta, jossa kaikki on ruusuista. Äiti ja vauva viettävät yhdessä ihanaa aikaa halitellen ja sylitellen ja kaikki on koko ajan mukavaa. Ne kuvitelmat kannattaa heti heittää romukoppaan. Ensinnäkin mulle tuli yllätyksenä se, että vauva tarvitsee äitiään 24/7. Varsinkin täysimetetty vauva. Meidän vauva on sellainen takiainen. Ei kovin paljoa viihdy yksin. Meidän vauva on halunnut olla sylissä melkein tähän kolmen kuukauden ikävaiheeseen asti, nyt vasta on alkanut joitakin aikoja viihtymään  leikkimatolla, ja vasta nyt jaksaa olla siinä edes hetken yksin.

Kotitöitä on ollut lähes mahdoton tehdä, kun vauva on hereillä, hän kun ei edelleenkään halua tulla jätetyksi yksin. Ollaan kokeiltu kantoliinaa, mutta jotenkin usein hermostuu sinne laitettaessa. Sitten kun mies palaa taas töihin ja joudun yksin tekemään kotityöt taas, voisin kokeilla josko neiti sitten jaksaisi sitä kantoliinaa. Meidän vauva ei myöskään ole harrastanut pitkiä päiväunia, joten edes silloin on ollut hankala ehtiä kaikkea. (Nyt tosin olen aloittanut rytmittää päivää, jolloin päivään mahtuu yhdet kahden tunnin pituiset päikyt, mutta siitä myöhemmin lisää)

Omasta ajasta puhumattakaan. Sitä ei juuri ole. Sanon omaksi ajakseni sitä, jos pääsen joka toinen ilta hetkeksi suihkuun yksin. Se on ihanaa. Pari kertaa olen päässyt myös teatteriharkkoihin ilman vauvaa, ja sekin oli jo ihanaa. Muuten tosiaan on aika hankala ollut saada sitä omaa aikaa, meidän vauva kun on täysimetetty, eikä paljoa pullosta huoli.

Eikä liioin muuten tutistakaan. Nukahtaa aina tissille, tuskin koskaan siis yksin. Monet vanhemmat käyttävät tuttia nukutusmetodina, muttakun tyttö ei sitä huoli, niin ei huoli. (Päivitys: ahkeralla harjoittelulla on alkanut vähän jo huolimaan.:))

Vauva heräilee paljon yöllä syömään. Ennen rytmin aloittamista vauva saattoi viihtyä tuntejakin tissillä. Uskon olevani hänelle tutti, eihän kukaan nyt niin kauan oikeasti syö. Ja nytkin se heräilee ekan kolmen tunnin pituisen unipätkän jälkeen aina tunnin välein. Mulle on tullut myös valvomisesta johtuvaa unettomuutta. eli joinakin öinä on vaikea nukahtaa, tai kun yöllä herää imettämään, on vaikea saada unenpäästä jälleen kiinni. Se on kauheaa. Seuraavana päivänä on ihan kävelevä zombie.

Imetys ei aina onnistu. Minulta se onnistui, mutta aluksi se oli tosi vaikeaa. Kunnon asentoa ei meinannut löytyä, vauva sai rintaraivareita, ja välillä imetys sattuikin. Kun jaksoi vain jatkaa yrittämistä, alkoi sekin onnistua.

Kotiin homehtuu. Samat neljä seinää kyllästyttävät aika nopeasti, eikä se univaje nyt ainakaan auta asiaan. Vauvan kanssa on toisinaan hankala lähteä mihinkään, se kun ei välttämättä halua nukkua vaunuissa, vaan ainoastaan haluaa olla sylissä ja/tai raivota.

Illat ovat usein täynnä kantelua. Mahakipuitkut ovat alkaneet jo laantua, mutta nyt tilalle on sitten tullut väsymysitku. Ennen säännöllisen rytmin aloittamista vauva oli jatkuvasti väsynyt ja jo heti herättyään kiukkuinen. Vauvan helläkin unikoulu on yhtä tuskaa vanhemmille, se vaatii hirveästi päättäväisyyttä ja kylmiä hermoja.

Parisuhde joutuu koetukselle. Taistelut vauvan saamisesta unille uuvuttavat, ja riitoja syntyy paljon helpommin kuin ennen. Väsyneenä sitä hermostuu herkemmin, ja toisen ärsyttävät tavat tuntuvat nyt kymmenen kertaa ärsyttävämmiltä. Onneksi tämänkin voi ottaa harjoituksena ja positiivisena asiana, näin rakennamme entistä kestävämpää parisuhdetta. :)

Huh, kun synkkää tekstiä. Äitinä olo on maailman ihaninta, mutta niinkuin joka asialla, myös tällä on kääntöpuolensa. Kirjoitin tekstin siis rohkaisuksi kaikille väsyneille äideille: et ole yksin! Kirjoitin tekstin myös teille, jotka harkitsette lapsen tekoa: vauva on, paitsi iso vastuu, myös aika hankala juttu ainakin aluksi. Se vaatii rutkasti sitoutumista ja päättäväisyyttä vaikeiden vaiheiden läpi pääsemiseksi.

Ihanaa, ensi kerralla kirjoitankin sitten lempi aiheestani - äitiyden ihanuudesta!